Levottomuus, ylimielisyys ja hengellinen sokeus (Jesaja 6)

Oliko Jesaja epätoivoinen katsoessaan maailmanmenoa Juudeassa n. 2750 vuotta sitten? Sotilaallinen uhka, moraalinen ja poliittinen korruptio, sekä maallistuminen olivat vain osa hänen huolenaiheistaan. Jesaja toimi profeettana useiden kuninkaiden aikana, ja lopulta (perimätiedon mukaan) hänet sahattiin kahtia onton puun sisällä.

Jesajan kirjan alkulukujen järjestys on mielenkiintoinen, sillä se ei näytä seuraavan kronologista järjestystä. Suuri osa asiantuntijoista on sitä mieltä, että Jesajan 6. luku kuvastaa hänen kutsumusnäkyään, sitä mistä hänen profeetan tehtävänsä sai alkunsa. Miksi sitten Jesajan kirja ei ala tällä näyllä? Siksi, että Jesajan 5 ensimmäistä lukua pohjustavat yhteiskunnallisia ongelmia, joihin Jesajan oli puuttuminen Jumalan puhemiehenä.

On merkittävää, että Jesajan näky kuvataan tapahtuvaksi silloin, kun Aahas tulee kuninkaaksi. Aahas, Hiskian[1] pojanpoika, edustaa Daavidilaista kuningassukua, mutta sen sijaan että luottaisi Jumalan lupaukseen tämän huoneen pysyvyydestä, hän etsii ratkaisua poliittisin myönnytyksin. Hän on sukunsa paha omena, jonka toiminta kuvataan epäjumalanpalveluksena (siihen on muitakin syitä), ja jonka ansiosta tuho tulisi kohtaamaan koko kansaa. Jumalalla on kuitenkin tahto pelastaa kansansa, mutta se edellyttää heidän osallistumistaan – nöyrtymistä ja hänen profeettansa kuulemista.

Mikä tekee Jesajasta Jumalan puhemiehen? Hänen jalosukuisuutensa? Hänen korkea moraalinsa? Hänen poliittiset näkemyksensä? Hänen uskonnollinen asemansa?

Mitä tahansa ansioita tai ylpeyttä Jesajalla olisikaan, ne valuvat kaikki kankkulan kaivoon (skybala), kun hän näkee Herran valtaistuimellaan: Jesaja kokee syvästi, että hän on yhtä lailla syntinen kuin kuka tahansa. Hän uskoo kuolevansa! Jesajan syntisyys konkretisoituu hänen kielensä saastaisuudessa — miten hän voisi puhua kaikkivaltiaan puolesta? Hänen sanomansa Aahakselle ei ole riippuvainen hänen omasta moraalistaan tai älykkyydestään, vaan hän on viestintuoja.

Jesajan kautta Jumala tarjoaa merkkiä Aahakselle,[2] mutta hän ei suostu ottamaan sitä vastaan siitäkään huolimatta, että tämä merkki vahvistaisi sen että Jumala on Aahaksen ja kansan puolella.[3]

Vaikka Jesajan tehtävänä on puhua tuomiosta kuninkaalle ja eliitille, hänen viestinsä puhuu ennen kaikkea toivosta: Jumala hallitsee ja on kaikkien tilanteiden yläpuolella. Vain henkilö joka on todella saanut kohdata Jumalan pyhyyden ymmärtää tämän. Häntä ei pelota maailman mahtavat, hän ei säiky katastrofeja. Hän ei edes pelkää oman henkensä puolesta, sillä hän on Jumalan edessä saanut kokea mitä todellinen pelko on. Ennen kaikkea, hän ei rohkene puhua omia ajatuksiaan vaan on uskollinen Jumalan hänelle antamalle tehtävälle ja sanomalle.

Ei ole sattumaa, että Uuden testamentti lainaa kaikkein useimmin Jesaja 6 kuvausta Jesajan tehtävästä puhua kansalle joka kuulee mutta ei ymmärrä, näkee mutta ei käsitä, ja joka siksi on itse itsensä tuominnut paatumuksen tilaan. Ei ole myöskään sattumaa, että aivan kuten Jesajan aikana, kansa ei nytkään ymmärtänyt kuka on todellinen kuningas (6:5).

Hengellinen sokeus on universaali ilmiö, joka ilmenee eri aikoina eri tavoin. Ajattelemme ehkä, että ne ovat sokeita jotka eivät usko Jumalaan ja Jeesukseen. Tästä ei ole kyse. Jesajan mukaan ne ovat sokeita jotka uskovat Jumalaan mutta eivät luota häneen. Myöskään Jeesus ei väitellyt fariseusten kanssa siitä, että onko Jumalaa olemassa. Ongelma oli, että heidän hengellinen sokeutensa esti heitä näkemästä Jumalaa toimimassa Jeesuksessa ja hänen kauttaan. Mitä enemmän Jeesuksen toiminta osoitti hänen olevan Yhwh maan päällä, sitä vahvemmin häntä vastustettiin.[4]

Hengellinen sokeus ei ole joku iskulause joka voidaan heittää niiden silmille, jotka eivät usko Jumalaan, vaan se on meitä uskovia vaivaava krooninen sairaus. Se on itseaiheutettu tila, jossa emme joko pysty tai halua nähdä Jumalaa hallitsemassa yli kaikkien olosuhteiden.

Hengellinen sokeus ilmenee

-       Ylpeytenä ja röyhkeytenä (kuvittelemme olevamme moraalisesti parempia vain koska olemme uskossa).

-       Lannistumisena (olosuhteet saavat meidät toivottomuuden tilaan).

-       Eristäytymisenä (luulemme että tämä maailma on paha, ja että asia ratkeaa sillä, että vetäydymme maailmasta poteroihin, joita myös seurakunniksi kutsutaan).

Miksi emme kohtaisi Jumalan pyhyyttä?

-       Koska silloin me emme enää voisi uskoa omaan moraaliseen paremmuuteemme.

-       Koska silloin emme voisi enää surkutella omaa tilannettamme, ja lakkaisimme olemasta maailma/n(mme) napa.

-       Koska silloin me joutuisimme elämään tilanteissa ja ympäristössä, jossa meidän uskomme Jumalan hyvyyteen ja hallintavaltaan joutuisi koetukselle, emmekä ole ehkä varmoja siitä että meidän uskomme kestäisi sen, tai että haluaisimme luopua mukavasta elämästämme.

Jos emme ole valmiita kohtaamaan Jumalaa pyhänä kuninkaana, hän ei voi myöskään kestää luottamuksemme ja toivomme kohteena. Niin kauan kuin me uskovat kuvittelemme ja uskottelemme olevamme parempia kuin muut, emme ole valmiita kohtaamaan elävää Jumalaa. Olen tässä asiassa sen verran luterilainen, että en usko että meistä on naamareitamme riisumaan—meidän täytyy kohdata Jumalan pyhyys ja oma syntisyytemme ennen kuin tämä voi tapahtua. Joten, sitä minä rukoilen. Jos Jesajan kirja meille jotain opettaa, niin sen että Jumala on valmis vaikka tuhoamaan oman temppelinsä jotta hänen oma kansansa havahtuisi ja avaisi silmänsä. Niin paljon hän meitä rakastaa, että antoi ainoan Poikansa.

Tämä kutsuu meitä olemaan Jumalan puhemiehiä siellä, missä on epäoikeudenmukaisuutta, kärsimystä, ja yksinäisyyttä. Se kutsuu meitä olemaan läsnä, ei moraalisesti parempina, vaan ihmisinä jotka ovat kohdanneet Jumalan ja kokeneet oman mahdottomuutensa. Se kutsuu seurakuntia auttamaan ihmisiä näkemään Jumalan, joka ei ole ainoastaan hyvä, vaan yhtä lailla ja ennen kaikkea pyhä. Ilman pyhyyttä hän on voimaton Jumala, romanttinen karikatyyri, joka pettää kaikki.

---

[1] Kuningas Hiskia edusti vielä hyvää aikaa.

[2] Aahaksen torjunnan kautta se pitää sisällään kaksoismerkityksen: nuori nainen/neitsyt kommunikoi että Aahaksen valta on lopussa, ja että hänen omat jälkeläisensä eivät perisi kuninkuutta häneltä. Sen sijaan kansa joutuisi tuhon valtaan, mutta jäljelle jäisi jäännös. Tuo jäännös iloitsee ja riemuitsee sillä ”Jumala meidän kanssamme” on asettunut kuninkaaksi ja ennalleenasettanut vanhurskauden maahan.

[3] Jumalaan luottaminen ei ole kovin houkuttelevaa, jos se tarkoittaa sitä että joudut luopumaan itselle tärkeistä asioista, kuten leveästä elämästä toisten kustannuksella.

[4] Vrt. Matt 12:24 et al.