Ensinnäkin, Targum on termi jota käytetään arameankielisistä Vanhan testamentin[1] käännöksistä.[2]
“Sana ‘Targum’ ei ole pelkästään tapa kuvata muinaisia juutalaisia raamatunkäännöksiä. Se pikemminkin määrittelee tietynlaisen tavan saattaa (render) teksti yhdeltä kieleltä toiselle.” (19)[3]Flesher ja Chilton määrittelevät Targumin seuraavasti:
“Targum on käännös, joka yhdistää alkuperäisen tekstin äärimmäisen kirjaimellisen käännöksen (rendering) lisätyn materiaalin kanssa saumattomalla tavalla.” (22)Määritelmässä ‘saumattomuus’ tarkoittaa sitä, että eroa varsinaisen raamatuntekstin ja tulkinnallisen materiaalin välillä on mahdoton huomata, ellei lukijalla ole pääsyä alkuperäiseen heprealaiseen tekstiin. Flesher ja Chilton listaavat 7 Targumeihin liittyvää ‘käännösperiaatetta’, mutta yllä oleva kuvaus on se mikä yhdistää kaikkia käännöksiä (kirjaimellisuus, saumattomuus). Pelkkä heprealaisen tekstin olemassaolo ei tosin ollut riittävää, sillä teksti piti myös pystyä ymmärtämään.
Heprea -> Aramea
Mielenkiintoista kyllä, tämä on juurikin se historiallinen tilanne jonka vuoksi Targumeita alettiin käyttää! Targumien kääntäminen oli seurausta heprean kielen taidon vähenemisestä hieman ennen ajanlaskun taitetta. Samankaltainen ilmiö oli tapahtunut Diasporassa jo aiemmin, kun juutalaiset käänsivät Vanhan testamentin kreikaksi n. 300-200 eaa. Targumien kääntäminen sen sijaan tapahtui Juudeassa! Tämä heijastelee siis kielen kehitystä, jossa vain osa kansasta säilytti kyvyn lukea Hepreaa, ja Arameasta oli tullut vallitseva yleiskieli. Toisin kuin Diasporassa, Heprealainen teksti ei kuitenkaan joutunut käännöksen syrjäyttämäksi, vaan se säilytti arvovaltaisen asemansa Targumin rinnalla.Tämä rinnalle tuleminen on melkoinen väite, jota on syytä tarkastella hieman lisää. Flesher ja Chilton sanovat, että samoin kuin kristityillä on kaksi kirjaa, VT ja UT, niin juutalaisilla myös on kaksi kirjaa, “VT” ja Targum. Kristityt tuskin kiistelevät UT:n arvovallasta, mutta VT:n merkitys kristitylle ei ole itsestäänselvä. Myös juutalaisten on ollut vaikea määritellä VT:n ja Targumin välistä suhdetta. Flesher ja Chilton kuvaavat kaksi tilannetta jotka kuvastavat tätä dynamiikkaa:
- Synagogassa on edessä kaksi henkilöä. Ensimmäinen lukee hepreankielisestä Raamatusta tekstin, jonka jälkeen toinen henkilö ulkomuistista toistaa tämän tekstin arameankielisen käännöksen, Targumin.
- Synagogassa on edessä kaksi lukijaa. Ensimmäinen lukee hepreankielisestä Raamatusta tekstin, jonka jälkeen toinen henkilö lukee vastaavan tekstin Targumista.
Molemmat kirjat näyttävät olevan yhtä arvovaltaisia, mutta koska he ymmärtävät vain jälkimmäisen, tämä on heidän arvovaltainen raamattunsa. Todennäköisesti pelko Heprealaisen raamatun kärsimästä arvovaltatappiosta johti siihen, että Mishna säätää että pelkän Targumin lukeminen ei ole riittävää,[5] ja joidenkin mukaan Targumia ei edes saa lukea, vaan se pitäisi toistaa ulkomuistista (esimerkki 1).[6]
Jeesus Synagogassa
Luukas 4:17– pitää sisällään kenties varhaisimman kertomuksen synagogajumalanpalveluksesta.[7] On selvää, että evankelista kertoo vain siitä osuudesta joka Jeesuksella oli. Normaalisti jumalanpalvelus alkoi uskontunnustuksella (shema) ja rukouksella, jonka jälkeen oli Mooseksen lukemisen vuoro. Lukeminen tapahtui tavalla, jossa heprean ja aramean lukijat vuorottelivat lukien 1–3 jaetta kerrallaan. Jos heprean lukija piti liian pitkän tauon jakeiden välillä, saattoi aramean lukija erehtyä luulemaan tätä tauoksi ja alkaa lukemaan omaa tekstiään. Mooseksen lukemista seurasi profeetan lukeminen. Tekstien lukijat oli valittu ennen jumalanpalveluksen alkua, ja tekstit seurasivat tarkkoja lukemistoja.[8] Lukemistoja seurasi selitys, tilaisuuden päätti ylistyshymni (kaddish).Luukkaan tekstissä Jeesuksen lukee profeetta Jesajasta, ja edellä kuvatut taustatiedot antavat ymmärtää, että Jeesus ei ole luku- vaan opetusvuorossa. Luukas käyttää ilmaisua “ja hän rullasi auki käärön ja löysi sen kohdan jossa on kirjoitettu…” (4:17). Lukuvuorossa oleva teksti olisi valmiiksi auki rullattu. Jeesuksen lukemisto on kahdesta eri kohdasta Jesajaa (61, 58), mikä puolestaan viittaa siihen, että hän käytti näitä jakeita osana saarnaansa. Näin kaukaiset jakeet eivät olisi olleet lukemistossa, eivätkä myöskään Targumit yhdistä kyseisiä jakeita.
Lukemisen jälkeen Jeesus sulkee käärön, mutta ei suinkaan palaa takaisin paikallensa penkkiin, vaan on hänen vuoronsa opettaa: Luukkaan käyttämä ‘istumista’ tarkoittava ilmaus yhdistyy heprealaisessa ajattelussa nimenomaan opettamiseen (ks. Matteus 5:1–2). Sitten hän alkoi opettamaan heille että (miten) tämä teksti on saanut täyttymyksensä hänen profeetallisessa palveluvirassaan. Hän on Jesajan lupaama Herran palvelija jolla on Hengen voitelu (messias), ja jonka myötä alkaa Herran riemuvuosi.
Targumeista lisävaloa?
Synagogajumalanpalveluksen kulun tunteminen tai Targumien ymmärtäminen ei välttämättä tuo merkityksellistä lisäarvoa Luukkaan tekstille. Toisaalta se herättää kysymyksiä: Jeesus siis lukee, mutta lukeeko hän hepreaa vai arameaa? Hän vanhimpana poikana todennäköisesti osasi molempia, ja oletettavasti myös kreikkaa joka oli sen ajan lingua franca (joidenkin mukaan myös jonkin verran latinaa!). Tekstin selitys on kaikella todennäköisyydellä tapahtunut arameaksi, ei hepreaksi.[9] Se että Luukas raportoi Jeesuksen saarnatekstin kreikaksi ei pakota ajattelemaan, että Jeesus saarnasi kreikaksi.Historiallisen tilanteen ymmärtäminen auttaa meitä ymmärtämään paremmin sitä, miten ensimmäisen vuosisadan juutalaiset suhtautuivat heprealaiseen raamattuun. Samaan aikaan kun se oli heille pyhä ja keskeinen kirja, oli kuitenkin ratkaistava tilanne jossa kaikki eivät enää ymmärtäneet sitä. Oli tärkeää korostaa, että käännös oli käännös, ja että sen arvovalta riippui sen kyvystä oikealla ja merkityksellisellä tavalla selittää alkuperäistä. Tämä ei kaikissa Targumeissa tarkoittanut kirjaimellista vastaavuutta vaan sanoman vastaavuutta. Flesher ja Chilton korostavat, että kyse ei ole parafraasista (vrt. Elävä uutinen, The Message). Olisi virheellistä ajatella, että kyse olisi myöskään dynaamisesta ekvivalenssista (esim. NIV, KR92), koska Targumit myös lisäsivät tarkentavia ajatuksia, saattoivat poistaa sanoja, tai tehdä tulkintoja tietyistä sanoista tavalla joka saneli niiden merkityksen kaikkialla, mistä syntyi mielenkiintoisia tulkintoja jotka piti sitten taas vuorostaan selittää.[10]
Summa summarum:
1) Ei riitä että Raamattu on arvovaltainen kirja, vaan sen sanoman tulee olla ymmärrettävä ja ajanmukainen tavassaan kommunikoida.2) Raamatunkäännös on aina käännös; käännöksenä se saa arvovaltaisuutensa suhteestaan alkukieliseen Raamattuun.
3) Siinä missä alkukielinen teksti ei muutu, käännöksiä tulee aika ajoin tarkistaa ja korjata jotta ne täyttäisivät kohdan 1) mainitsemat ehdot.
4) Raamatunkäännös voi olla suhteellisen vapaamuotoinenkin, kunhan se vain noudattaa alkuperäistä tekstiä.[11] Se että Targumit ovat kirjaimellisia ei tarkoita etteikö niissä olisi mitään eroavaisuuksia.
5) Raamatun lukeminen edellyttää Raamatun selittämistä (tulkitsemista). Tämän oikea paikka on seurakunta.[12]
6) Henkilökohtaisessa raamatun lukemisessa on tärkeää että käytettävä raamatunkäännös on luettava ja ymmärrettävä. Raamattu ei ole reliikki, eikä sen lukemisen tulisi olla pakkopullaa tai mekaanista outojen sanojen selaamista.
7) Mikäli raamatunkäännös on vaikeaselkoinen, tai jokin sen kohta muuten ymmärryksen yläpuolella, tulee lukijan vertailla muita käännöksiä.
8) Jos käännösten vertailu ei avaa tekstin merkitystä, mutta ei myöskään tapa kiinnostusta, suosittelen raamattukouluun hakeutumista — on mahdollista että sinulla on kutsu raamatunselittäjäksi tai pastoriksi.
Viitteet
[1] Käytän termiä Vanha testamentti kuvaamaan Heprealaista Raamattua.[2] Targum itsessään tarkoittaa ‘käännös’.
[3] Flesher ja Chilton lainaukset ovat itse suomentamiani.
[4] Luin että suomen sana ‘piimä’ tulee viron ‘piim’ joka tarkoittaa maitoa. Kauppamiesten tullessa Suomen satamaan oli maito ehtinyt hapantua.
Joh 3:16 viroksi: Sest nõnda on Jumal maailma armastanud, et Ta oma ainusündinud Poja on andnud, et ükski, kes Temasse usub, ei saaks hukka, vaid et temal oleks igavene elu.
[5] m. Megillah 2.2.
[6] Flesher ja Chilton kuvaavat kuinka ulkomuistista toistaminen saattoi olla pätkivää, kuinka se lukemiseen verrattuna on epävarmempaa jne… Toisaalta jos lukija oli oppinut ei hänellä olisi ollut tällaisia ongelmia.
[7] Tarkka käsitys synagogajumalanpalveluksen kulusta on kiistelty asia. On todennäköistä että tarkkaa kulkua ei olekaan määritelty, vaan tämän suhteen on ollut sekä paikallisia eroavaisuuksia että myös riittävää vapautta jokaiselle itsenäiselle synagogalle toimia. Ei ollut lakia tai keskusorganisaatiota joka olisi säätänyt näistä; synagoga oli olemassa toissijaisena järjestelmänä, jonka tarkoituksena oli tarjota mahdollisuus Raamatun paikalliseen tutkimiseen ja yhteiseen rukoukseen. Sen tarkoituksena ei ollut koskaan korvata temppeliä.
[8] Vrt. kirkkovuosikalenteri.
[9] Kun Luukas myöhemmin Apostolien teoissa kertoo Paavalin saavan aikaan kohun alkamalla puhua juutalaiselle joukolle hepreankielellä, tämä tarkoittaa kaikella todennäköisyydellä arameaa heprean murteena.
[10] Flesher ja Chilton ottavat tässä esimerkiksi kuinka Targum Pseudo-Joonatan kääntää sanan ‘juuri’ aina messiaaksi.
[11] En halua tässä lähteä enää uusi/vanha käännös väittelyyn. Mielestäni tarvitsemme enemmän käännöksiä. Tästä syystä olen tyytyväinen siitä että Raamattu kansalle -järjestö on tuottanut käännöksen, mutta harmittavasti se lähinnä toisintaa Vanhaa kirkkoraamattua ja on näin ollen hieman vanhakantainen. Mikäli käännöstoimikunta olisi oikeasti halunnut kirjaimellisen käännöksen, kuten se esitti missionsa olevan, olisi sen pitänyt mennä vielä pidemmälle (tietämykseni rajoittuu UT:hen).
[12] Synagoga on virallinen mikäli siihen osallistui 10 miestä. Sama sääntö on nähtävissä myös Qumranissa.
