Seuraavassa teen poimintoja Matthew Batesin kirjoittamasta katsauksesta erityisen merkitykselliseen tutkimuksen alaan: siihen mitä UT:n tutkimuksessa on tapahtunut VT:n tekstien käytön suhteen. Bates on tunnettu mm. yhtenä OnScript -podcastin yhtenä juontajista. Oheinen ei ole kaikenkattava katsaus artikkeliin vaan pikemmin erittäin valikoiva summaava/kriittinen lukuraportti. Itsekäs syy postaukseen on että poikkeuksellisti opetan tätä aihetta käsittelevän kurssin Suomen teologisella opistolla tänä lukuvuonna.
Johdanto
Bates aloittaa poleemisen aiheen epätavallisen maltillisesti, joskin tiukan linjan raamattu-uskollisen pastorin aamumurot todennäköisesti menevät väärään putkeen. Vihjailevaan sävyyn hän ensin väittää, että se tapa jolla esim. Paavali lainaa Vanhaa testamenttia tavalla joka ei ole leikkaa-liimaa -tyyppistä. Ensinnäkin, Paavali ei lainaa pääsääntöisesti hepreankielistä tekstiä vaan sen kreikankielistä käännöstä, Septuagintaa, joka paikoitellen poikkeaa "alkutekstistä." Toisekseen, ei ole olemassa yhtä Septuagintaa vaan lukuisat versiot poikkeavat toisistaan. Kolmanneksi, Paavali ei tunnu olevan kiinnostunut lainauksen tarkasta sanamuodosta vaan käyttää pohjatekstiä suurpiirteisesti. Neljänneksi, Paavalin suurpiirteisyyden takana on tarkoituksenmukaisuus. Toisin sanoen, lainausten "epätarkkuus" ei ole vahinko vaan tietoinen strategia. Nämä seikat eivät johda raamattu-uskottomuuteen mutta alleviivaavat, että asiansa tuntevalle tutkijalle yksiselitteiset ratkaisu-ehdotukset VT:n tavasta käyttää UT:ta eivät voi olla tyydyttäviä (84).
Kirjallisuuskatsaus
Bates esittelee aihepiirin keskeisimmän kirjallisuuden, ja artikkelin suurimpia vahvuuksia lienee se, että osio on melko tiivis ja laajemman lukijapiirin tavoitettavissa. Kaikki saavat suurta suitsutusta: Steve Moyise, Ben Witherington III ja Greg Beale. Mielenkiintoisesti John Goldingayn Reading Jesus's Bible (Eerdmans, 2017) loistaa poissa-olollaan, ja varmasti moni muukin; lista on tarkoituksella jätetty lyhyeksi.
- Uuden testamentin tekstin konteksti
- Vanhan testamentin konteksti
- VT:n tekstin käyttö Toisen temppelin juutalaisuudessa
- Tekstikriittiset huomiot
- Hermeneuttiset perusteet
- Teologiset johtopäätökset
Syvemmälle tulkintaan
The NT authors evidence diversity in seeing precisely what constitutes a convincing reading and deployment of the OT, but they are united in the conviction that the events surrounding Jesus of Nazareth are central. (86)
Tämä havainto liittyy oleellisesti kysymykseen maailmankuvasta ja suurista tarinoista, metanarratiiveista. Bates onkin sisällyttänyt jakson joka analysoi ilmiötä narratologian näkökulmasta ja nostaa esimerkiksi kaksi tutkijaa, N. T. Wrightin ja Francis Watsonin. Wrightin tapauksessa juuri suuriin kertomuksiin pysähtyminen on terve tuulahdus atomistisen raamatutkimuksen keskellä. Tässä Wright tuntuu seuraavan Richard B. Haysin kintereillä ja korostaa sellaisia suurempia kuvia kuin "Jahven paluu" tai "jatkuva Eksiili" jne. Tästä joskus toiste.
Watson väittää, että lainatessaan VT:n tekstiä sen historiallisesta merkityksestä poikkeavalla tavalla, UT:n kirjoittaja tulee antaneeksi VT:n tekstille uuden merkityksen joka lukijalla on nyt mielessä, kun hän tulee uudestaan alkuperäiseen VT:n tekstiin. (Tähän liittyen Watson puhuu toisaalla tuotannossaan "kristillisestä Vanhasta testamentista" tarkoittaen sitä, että koska jälkijöttöisesti tiedämme että VT puhuu Kristuksesta, meillä on lupa lukea Kristus sisään VT:hen.) Alkuperäisen tekstin "potentiaali" ei muutu, ts. sanat pysyvät samoina, mutta nyt uusi konteksti ja uusi ymmärrys tarjoavat mahdollisuuden lukea tuo teksti eri tavalla. Ts. Habakuk 2:4 tulkinta ei ole riippuvainen yksin Habakukin omasta kontekstista vaan me luemme tämän tekstin Paavalin läpi. Eikä vain Paavalin, vaan koko tulkintahistorian. Historiallisista ja hermeneuttisista syistä Watson nostaa VT:n ja UT:n rinnalle koko Toisen temppelin juutalaisuuden kirjallisuuden. Läpeensä postmoderni kirjallisuuskritiikki ei suostuisi tähän rajaukseen vaan sisällyttäisi kaiken mahdollisen kirjallisuuden. Bates ei mene näin pitkälle vaikkakin hän omaleimaisesti kritisoi Watsonin tapaa rajata patristiset ja muut vastaavat lähteet ulkopuolelle (95).
Rajaan puolestani tässä kirjoituksessa patristisen keskustelun (96–99) ulkopuolelle ei-dogmaattisista syistä. Vaikka Bates antaa ymmärtää että patristiikka osana eksegetiikkaa olisi tuleva muoti-ilmiö, se ei vakuuta minua. Lähinnä tämä vaikuttaa siltä, että koska Bates itse on osallisena tässä keskustelussa, hän näkee sen tärkeäksi. Esim. tässä yhteydessä viitatut keskustelukumppanit eivät ole tuoreimpia mahdollisia (Frances Young 1997, O'Keefe & Reno 2005), eivätkä Batesin listaamat esimerkit riitä osoittamaan patrististen lähteiden poikkeuksellista hyötyä. Lisäksi tässä kohtaa paljastunee Batesin sokea piste: hän ei summaa keskustelua rabbiinisten tekstien hyödyntämisestä UT:n eksegetiikassa, joka on klassisesti nähty tärkeämmäksi kuin patristiset lähteet.
Pohdintaa
Scholars who ground their results thoroughly in the Jewish and Greco-Roman realia of compositional practices and reading norms are likely to make a lasting impact. (102)
Batesin väite sijoittaa Uuden testamentin kirjoittajat omaan kulttuuri-ympäristöönsä. Tässä yhteydessä viittaus Umberto Econ semioottiseen käsitteeseen "kulttuurinen eksyklopedia" (100–101) on paikallaan: käsitteillä ja sanoilla on oma merkityksensä kussakin ajassa ja paikassa. Kaikki ei tarkoitakaan kaikkea – ilmiö joka riivaa erityisesti kulttuuriantropologian hyödyntämistä eksegetiikassa. Uusi kiinnostus tekstiä kohtaan paljastaa että uskonnon-historiallinen tai traditio-historiallinen eksegetiikka on kärsinyt arvovaltatappion. Mutta jatkan joskus toiste keskustelua teksti-tapahtuma-totuus akselilla.
Batesin artikkeli on hyvä johdanto aiheeseen. Se esittelee keskeisimmät keskustelijat mutta tekee sen niin ettei tavalliselle lukijalle kenties välity mainittujen tutkijoiden väliset erimielisyydet. Bates kuitenkin viittaa ilmiön heterogeenisyyteen alaviitteissä, ja "tietäjät tietävät" mistä tässä on kyse. Se että kirja ei ole Bakerin yleisen osaston kustantama vaan heidän akateemisen brändin tukee sitä olettamusta, että vaikka tämä artikkeli pitää sisällään perus-johdannollista kauraa, on se kuitenkin pääasiassa kirjoitettu lukijoille joilta voidaan odottaa jo jonkinasteista taustatietoa. En uskalla väittää että tämä artikkeli yksin olisi ko. kirjan hinnan arvoinen, mutta se kertoo kirjan tasosta ja hyödystä. Toivottavasti tämä analyysi on tehnyt kunniaa Batesin tavoitteille ja ennen kaikkea eksegeettiselle tutkimukselle yleensä.
