Kivi, paperi ja leipä - Jeesuksen ensimmäinen kiusaus

Jeesuksen ensimmäinen kiusaus oli tehdä itselleen ruokaa. Siis aika tyypillinen kolmekymppisen poikamiehen ongelma. Tai tyypillinen poikamies tilaa pitsat, Jeesus puolestaan olisi ”leiponut” kivistä pitsat. Eikä tyypillinen poikamies paastoaisi 40 päivää. Oheinen kuva tosin saattaa selittää miksi Jeesus suhtautui epäilevästi pitsataksiin.

Simon Bening - The Temptation of Christ (n. 1500)

Jeesuksen vastaus sille-joka-kiusaa on mielenkiintoinen:

Kirjoitettu on: ‘Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee’. (Matt 4:4)

Runge[1] huomauttaa, että tekstin olisi periaatteessa voinut kirjoittaa pelkästään positiivisesta näkökulmasta:

Ihminen tarvitsee elääkseen sekä ruokaa että Jumalan Sanaa.

Aivan raamatullista, eikö totta? Jeesus moninkertaistaa leivät ja kalat jotta ihmisillä autiomaassa olisi mitä syödä, ja hän myös käskee rukoilemaan ”jokapäiväistä” leipää, hän käskee heittämään verkot sinne missä kalat ovat, ja hän jopa itse grillaa rannalla kalaa. Hän murtaa leipää niin usein, että siitä tulee tapa tunnistaa hänet. Hän asettaa syömisen ja juomisen tavaksi, jolla kristityt muistavat ja juhlivat häntä. Ruuassa ei ole mitään pahaa.

Jeesuksen vastaus on kuitenkin negatiivisessa muodossa. Negatiivinen lähtökohta ja partikkeli vaan (ἀλλά) synnyttävät odotuksen ja korostuksen virkkeen jälkimmäiselle puoliskolle:[2]

EI leipä VAAN SEN SIJAAN Jumalan puhe/sana johtaa Iankaikkiseen Elämään

Jumalan sana tarkoittaa tässä Jumalan tahtoa. Se on enemmän kuin Raamattu, vaikkakin voisimme sanoa, että Jumalan tahto on ilmaistu Raamatussa. Tämä kuitenkin pitää sisällään ajatuksen Jumalan tahdosta joka on kommunikoitu hyvin henkilökohtaisella tavalla: jokainen Jumalan sana (kr. rhēma) joka hänen suustansa lähtee.

Sekä Jeesuksen sanat että hänen oma toimintansa tässä tilanteessa molemmat alleviivaavat, että ruoka ei ole yhtä tärkeää kuin kuuliaisuus. Jeesuksen kohdalla voimme nähdä, että hänen kuuliaisuudellaan ei ollut pelkästään henkilökohtaista hyötyä (hän pysyi Jumalan Poikana), vaan että tämä kuuliaisuus oli ehtona hänen sovitustyölleen. Samoin meidän kuuliaisuutemme on oleellisesti kytköksissä meidän ikuisen elämämme kanssa, ja kukaties se tuo siunauksen muillekin. Kuuliaisuus ei siis ole yhdentekevä asia, eikä se myöskään ole henkilökohtainen asia.

Lopuksi: Paastoaminen on tapa muistuttaa tätä periaatetta itselle. Syön jotta voisin ylläpitää elämää, mutta suuremman nautinnon tuottaa Jumala-keskeinen elämä. Tämä varmasti kuulostaa aika askeettiselta jokaisen ruuan ystävän korvissa, mutta ehkä meidän on hyvä vetää herneet välillä nenään eikä aina vain napaan.

Viitteet

[1] Steven E Runge, Discourse grammar of the Greek New Testament: a practical introduction for teaching and exegesis (Peabody, Mass.: Hendrickson, 2010), 94.
[2] Rungen edustamassa diskurssianalyysissä (DA) esitetään että joka kerta kun asia esitetään jotenkin normaalista poikkeavalla tavalla, muutos ”merkkaa” (markedness) kyseisen asian erityiseksi. DA:n mukaan muutokset eivät koskaan ole pelkästään tyylillisiä, vaan niissä on aina mukana jokin korostus. Ks. myös Markuksen postaus Hengellä täyttyminen ja Efesolaiskirje 5:18-22.