 |
| Emil Nolde - Himmelfahrt (1912) |
Helatorstaita vietetään kristillisen perinteen mukaan Kristuksen taivaaseenastumisen kunniaksi. Tämä päivä sijoittuu Kristuksen "tarinassa" keskeiseen nivelkohtaan hänen ylösnousemuksensa ja takaisintulemisensa väliin. Nämä kaikki ovat keskeisiä teologisia tapahtumia, joiden merkitys on valitettavasti kärsinyt inflaation Jeesuksen ristintyön ylikorostamisen myötä. Tässä kirjoituksessa pyrin osoittamaan miksi meidän tulisi kiinnittää enemmän huomiota taivaaseenastumiseen. Samassa puolustan tapahtuman historiallisuutta ja konkreettisuutta, joskin kirjoituksen tarkoitus on tuoda esiin helatorstain teologinen sanoma.
Ensinnäkin, Kristus astui näkyvällä tavalla taivaaseen. Se oli siis havaittu tapahtuma, jolla oli todistajia, aivan kuten hänen ylösnousemuksellaankin. Vaikka joku voisi väittää, että taivaaseenastuminen oli vain apostolien keino keksiä selitys Jeesuksen poissaololle, taivaaseenastumisen teologinen merkitys on messiaanisen liikkeen kannalta kiusallinen. Jeesuksen poissalo ja se, että maailma jatkoi eteenpäin omalla radallaan, oli todiste siitä että Jeesus oli todellakin väärä messias. Niiden juutalaisten joukossa, jotka uskoivat kuolleiden ylösnousemukseen, oltiin vakuuttuneita siitä että ylösnousemus on yleinen ja tapahtuu messiaan johdolla. Juuri tätä yleistä ylösnousemusta ennakoi myös muutoin selittämätön ja sangen erikoinen episodi, kun kuolleet nousevat haudoista ja näyttäytyvät ihmisille Jeesuksen ylösnousemuksen yhteydessä (Matt 27:53). Tämä on myös myöhemmän rabbiinisen juutalaisuuden kritiikki jolla he torjuvat Jeesuksen messiaanisuuden. Näin ollen taivaaseenastumisen kiusallisuus apostolien näkökulmasta vahvistaa historiallisen väitteen todenperäisyyden (vrt. Lk 24:7).
Toisekseen, Kristuksen taivaaseenastuminen tapahtui ruumiillisessa muodossa. Niin Jeesuksen kuolema kuin hänen ylösnousemuksensa koskivat häntä kokonaisuudessaan. Jeesuksen ruumiillisuus tässä yhteydessä vahvistaa edellisen kohdan väitteen: Messiaan myötä käynnistyi yleinen ylösnousemus. Jeesuksen ylösnousemusruumis oli samaan aikaan tunnistettavissa että erilainen, ja tämä selittää miksi opetuslapset eivät vielä saaneet "tarttua" tai "takertua" häneen (Joh 20:17). Meidän on ensin tultava sellaisiksi kuin hän on, ajallisen kuoleman on koskettava meitä ennen kuin voimme alkaa rakentamaan pysyviä telttoja hänen läsnäoloonsa (vrt. Matt 17).
Kolmanneksi, Jeesus meni Isän luo, ja tähän liittyy kirjoitukseni keskeisin väite, että Jeesuksen taivaaseenastumisessa toteutui Danielin kirjan 7. luvun profetia:
13 Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen.
14 Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä.
Tyypillisesti tämä teksti on toiminut todistelutekstinä sille, millainen Jeesuksen paluu on. Kristittyjä on kenties hämmentänyt 1 Tess 4:17 kielellinen samankaltaisuus. Meidän tulisi kuitenkin muistaa enkelien sanoneen taivaaseen tähynneille opetuslapsille, että hän tulisi samalla tavalla takaisin kuin lähtikin (Apt 1:11). Apostoli Pietarin helluntaisaarna vahvistaa tämän tulkinnan. Näin siis Pietari julisti Luukkaan mukaan (Apt 2:33–35):
33 Koska hän siis on Jumalan oikean käden voimalla korotettu ja on Isältä saanut Pyhän Hengen lupauksen, on hän vuodattanut sen, minkä te nyt näette ja kuulette.
34 Sillä ei Daavid ole astunut ylös taivaisiin, vaan hän sanoo itse: ‘Herra sanoi minun Herralleni: Istu minun oikealle puolelleni,
35 kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi.
 |
| Pieter de Grebber – God Inviting Christ to Sit on the Throne at His Right Hand (1645) |
Jeesuksen taivaaseenastumisen yhteydessä tapahtuu hänen kruunaamisensa kaiken kuninkaaksi. Opetuslasten odotus "Israelin lunastamisesta" ei sittenkään ollut turha, joskin liian rajallinen (Lk 24:21). Jeesuksen korotetun aseman vahvisti myös "diakoni" Stefanus, joka kivitettiin sen johdosta että hän väitti Jeesuksen olevan Jumalan veroinen (Apt 7:55–60).
Mutta mistä tiedämme että hän on Herra, että hän todellakin on Isän rinnalla? Mistä johtui Stefanuksen varmuus sanoa jotain sellaista, jonka hän tiesi muiden ymmärtävän jumalanpilkaksi? Aivan kuten ylösnousemus kuolleista osoitti Jeesuksen väitteet itsestään tosiksi, samoin Hengen vuodatus todisti että hän todellakin oli vastaanottanut maailman kuninkuuden. Tämä sama Henki ei ole ainoastaan osoitus siitä kuka Jeesus on, vaan se meille annettu etumaksu joka takaa sen, että myös meidän ruumiillinen ylösnousemuksemme on varma. Tämä antoi apostoleille rohkeuden astua esiin, ja tämä teki myös järjelliseksi oman hengen alttiiksi laittamisen.
Vielä palatakseni Danielin kirjan seitsemänteen lukuun, on syytä muistaa että Jeesuksen itsestään käyttämä lempinimi oli "Ihmisen Poika." Tämä termi on kiistelty, mutta monessa määrin tutkijat ovat vakuutteneempia siitä että se kuvastaa Jeesuksen jumalallista asemaa jopa paremmin kuin meille tutumpi ilmaus "Jumalan Poika." No, molemmat ovat termejä jotka VT:n kontekstissa liittyvät Israeliin. Niin myös Danielissa. Tästä syystä voidaan esittää että Jeesus ei nouse ylös kuolleista ja astu ylös taivaaseen individualistisena Ihmisen Poikana. Sen sijaan jo VT:n ennustus osoittaa, että hänen mukanaan nousevat myös kaikki ne jotka – lainatakseni Paavalin suosimaa kieltä – "ovat Kristuksessa". Tämä kieli puhuu samanaikaisesti Jeesuksen erityislaatuisuudesta kuin se samastaa meidät siihen, mitä tapahtuu Jeesukselle. Tämä on huikea väite, jonka avaaminen edellyttää pidempää selvitystä, joka saa jäädä toiseen kertaan.
Lopuksi, Jeesuksen koko kertomus on oleellista meidän pelastuksemme kannalta, ei ainoastaan risti. Mikäli uskomme ruumiin ylösnousemukseen apostoli Paavalin julistaman evankeliumin (1 Kor 15) ja yhteisen tunnustuksen mukaisesti, meidän on otettava huomioon ylösnousemuksen, taivaaseenastumisen ja Jeesuksen paluun merkitys. Pelkkä sovituskuolema yksin ei takaa tätä. Ristin ylikorostaminen on johtanut eskapistiseen pelastuskäsitykseen, jossa tällä maailmalla tai tällä elämällä ei karrikoiden nähdä lainkaan merkitystä; on vain taivaaseenpääsyn odotus ja kaipaaminen henkiruumiiseen joka on vapaa kaikesta kivusta, särystä ja synnistä.
Helatorstai on siis päivä jonka lupaama ruumiin ylösnousemus antaa meille rohkeutta elää uskoa todeksi kokonaisvaltaisella tavalla ja saada aikaan muutosta tässä, Jumalan luomassa maailmassa. Samalla helatorstai kutsuu meitä odottamaan Jeesuksen paluuta ja haastaa meitä näkemään tämä maailma keskeneräisenä, mutta kuitenkin maailmana, jolla on Jumalan uskollisuuden vuoksi toivoa. Kirkkovuosi muistuttaa, että aika ei etene lineaarisesti ja kohti kehitystä, vaan syklisesti palaamme uudestaan ja uudestaan Jeesuksen elämän vaiheiden myötä hänen todellisuuteensa. Siksi tänään elämme pelastushistoriallisessa nivelkohdassa, ja niinpä on erityisen sopivaa muistuttaa toisiamme siitä, että Jeesus on Herra joka hallitsee ja on tuleva takaisin. Siihen asti...
Lähteitä ja vaikutteita
Kimmokkeen ja osan sisällöstä tälle kirjoitukselle antoi Ian Paulin ansiokas blogikirjoitus, josta löytyy aiheesta paljon lisää tongittavaa: https://www.psephizo.com/biblical-studies/why-is-the-ascension-the-most-important-part-of-jesus-ministry/?fbclid=IwAR3_o3Nsj9nRiLvqug4XRCHbzh6-IzEIwsZgGJ9nLMP0aB_eGaAA6lpwVcQ
Richard Bauckham, mm. "The Future of Jesus Christ" teoksessa The Cambridge Companion to Jesus, toim. Markus Bockmuehl. Cambridge, 2005; "Eschatology" teoksessa The Oxford Handbook of Systematic Theology. Oxford University Press, 2007.
Robert J. Jenson, Systematic Theology, vol. 2: The works of God. Oxford University Press, 1997; A Theology in Outline: Can these bones live? Oxford University Press, 2016.
Veli-Matti Kärkkäinen, Christian Theology in the Pluralistic World. Eerdmans, 2019.
David Moffitt, Atonement and the Logic of Resurrection in the Epistle to the Hebrews. Supplements to Novum Testamentum 141. Brill, 2011.
Jürgen Moltmann, The Crucified God: The cross of Christ as the foundation and criticism of Christian theology. Fortress, 1993.
Juha Pihkala, Johdatus Dogmatiikkaan. Weilin+Göös, 1992.
