Onko "Kristus" Jeesuksen sukunimi?

Yksi Uuden testamentin tutkijoita jo pitkän aikaa ihmetyttänyt kysymys liittyy Paavalin tapaan käyttää sanaa χριστος (khristos), joka on kreikkalainen vastine heprealaiselle sanalle משיח (massiach), messias. Molemmat sanoista tarkoittavat suomeksi "voideltua."

Paavali käyttää sanaa "Kristus" melkein 300 kertaa seitsemässä kiistattomasti Paavalin itse kirjoittamassa kirjeessä. Paavalin tekstissä suorastaan vilisevät ilmaukset: "Jeesus Kristus", "Kristus Jeesus" ja "Kristuksessa." Nils Dahlin (Die Messianität Jesu bei Paulus, 1953) mukaan Paavalin Kristus-sanan käytön tekee kuitenkin ongelmalliseksi se, että...

1. Paavali ei koskaan käytä sanaa "Kristus" tiettyyn luokkaan viittaavana yleisenä terminä vaan viittauksen kohteena on aina yksilö, 
2. sana ei koskaan esiinny olla-verbin predikatiivina (eli "X" on Kristus), 
3. sanaan ei koskaan liitetä genetiivimuotoista modifioijaa (esim. "Jumalan Kristus" tai "Herran Kristus") ja
4. Paavalin varhaisimmassa tuotannossa "Jeesus Kristus" ei koskaan esiinny muodossa Ἰησους ὁ χριστος (Iesous ho Khristos), jossa sanan "Kristus" eteen on liitetty artikkeli (erisnimet esiintyvät koiné-kreikassa useimmiten ilman artikkelia).

Dahl päättelee tästä, että Paavali ei käytä sanaa "Kristus" Jeesuksen tittelinä vaan yksinkertaisesti erisnimenä, ja vahvistaa näin ollen vanhan F. C. Baurilta, W. Wredeltä, A. Deissmannilta, W. Boussetilta ja R. Bultmannilta peräisin olevan uskonnonhistoriallisen (religionsgeschichtliche Schule) tutkimuslinjan, joka ehdotti, että vahvasti hellenisoitunut Paavali vapautti kristinuskon sen juutalaisista juurista: Paavalille Jeesus ei ole juutalainen messias vaan maailman pelastaja, Herra, jonka toinen erisnimi Kristus on.

Tämä paradigma onkin sitten hallinnut keskustelua (jo liian) pitkään ja tullut vasta viime vuosina kunnolla haastetuksi esimerkiksi N. T. Wrightin toimesta. Pisteen keskustelulle on kuitenkin laittanut Matthew Novenson vuonna 2012 ilmestyneessä kirjassaan, Christ Among the Messiahs.

Novenson osoittaa, että koko sanan "Kristus" ympärillä käyty keskustelu on käyty vääränlaisen dikotomian vallitessa. Kysymyksenä on koko ajan ollut, onko "Kristus" erisnimi vai titteli? Toisin sanottuna, viittaako "Kristus" johdonmukaisesti tiettyyn yksityishenkilöön vaan konnotoiko se laajempaa luokkaa, juutalaista messiasta?

Novensonin teesinä (jonka hän todistaa äärimmäisen hyvin) on, että "Kristus" on kunnianimitys (honorific) samalla tavoin kuin Antiokhus IV:tä kutsuttiin termillä Epifanes (ilmitullut jumala), makkabilaissotien sankaria, Juudas ben Matthatiasta kutsuttiin nimellä Makkabeus (vasara), ja Rooman keisari Oktavianukselle annettiin (vai ottiko hän sen itselleen?) nimi Augustus/Sebastos (kunnianarvoisa). Novenson ehdottaa, että Paavalin käytössä "Herra" on Jeesuksen titteli, mutta hänen kunnianimityksenä "Kristus" pitää koko ajan sisällään ajatuksen siitä, että Jeesus on juutalaisten messias.

Novenson kumoaa tarkalla eksegeettisellä työskentelyllä Dahlin mainitsemat kielelliset erikoisuudet. Lisäksi hän osoittaa, että koko ajatus, joka pitää erisnimiä pelkästään tiettyyn yksilöön liittyvinä ja ainoastaan titteleitä konnotoivina, on kestämätön sen valossa, mitä tiedämme kreikkalais-heprealais-roomalaisesta nimeämiskulttuurista, jossa erisnimillä oli laajempia merkityksiä, ja noita merkityksiä käytettiin hyväksi sekä pilkatessa että ihailtaessa. Novensonin mukaan on myös outoa väittää, että termi "Kristus", jolla oli tietty kielellinen historia ja johon yleisesti liitettiin tiettyjä mielikuvia juutalaisissa kirjoituksissa, olisi voinut jotenkin tulla täysin Paavalin kertakaikkisesti muuttamaksi. Hän viittaa Saussuren ajatukseen, jonka mukaan kielen käyttäjä ei voi itse valita käyttämänsä sanan merkitystä irrallaan niistä konventioista, joita sanaan yleisesti liittyy.