Apokryfiprojekti #4: Aabrahamin Testamentti

Apokryfiprojektin[1] toisessa kirjoituksessa käsittelin teosta Aabrahamin Ilmestys (Linkki). Tässä jaksossa tarkastelussa on toinen Aabrahamia käsittelevää apokryfinen teos, Aabrahamin Testamentti. Teoksesta on säilynyt kaksi versiota, jotka noudattelevat samaa kaavaa A:n ollessa huomattavasti B:tä lyhyempi. Versioissa on myös pieniä eroja, joista mainitsen muutaman oleellisen. Teksti on oletettavasti alun perin juutalainen kirjoitus, johon kristitty kopioija on tehnyt muutamia merkintöjä, erityisesti mitä tulee loppusanoihin.[2]

Aabrahamin Testamentti on mielenkiintoinen sekoitus narratiivia ja taivaallisia näkyjä. Narratiivina teos esittää Aabrahamin synnittömänä ja täydellisenä ihmisenä, jonka on tullut aika mennä Jumalan luo. Jumala haluaa säästää ystävänsä karulta kuolemalta, ja siksi lähettää arkkienkeli Mikaelin viemään sanan tälle, että tekisi testamenttinsa.[3] Aabraham ei hyväksy tätä, vaan haluaa vielä ruumiissa ollessaan nähdä luomakunnan kokonaisuudessaan. Tästä käynnistyy seikkailu Paratiisin porteilla, joka keskittyy kuoleman jälkeisen tuomion tarkasteluun, hyvien ja pahojen tekojen merkitykseen viimeisellä tuomiolla, sekä Jumalan armahtavaisuuteen.

Tämä kirjoitus on jaoteltu viiteen osaan: Aabrahamia varoitetaan kuolemasta, taivaallinen tuomio-istuin, kuoleman kohtaaminen, teoksen opetus, ja viimeiseksi suppea vertailu Uuden testamentin kanssa.

Aabrahamia varoitetaan kuolemasta

Teknisesti ottaen teos ei täytä ‘testamentin’ tunnusmerkkejä: Aabraham kyllä kuolee ja hänen läheisensä ympäröivät hänen kuolinvuoteensa, mutta hän ei anna mitään kehotusta (esim. moraalinen syy), ei tarjoa opetusta elämänkokemuksistaan, ei siunaa poikaansa Iisakia, eikä kerro miten omaisuutensa pitäisi jakaa.[4] Toisaalta, aivan kuten testamentissa, narratiivi opettaa Aabrahamiin liittyvistä hyveistä, sekä ilmestyksessä opituista asioista.

Aabraham kuvataan alusta lähtien täydellisenä, synnittömänä ihmisinä, ja erityisesti yksi ominaisuus nostetaan toistuvasti esiin: hänen vieraanvaraisuutensa. Näin alkaa versio A:

Aabraham eli elämänsä mitan, 995 vuotta. Kaikki elämänsä vuodet hän eli hiljaisuudessa, lempeydessä ja vanhurskaudessa. Vanhurskas mies oli erittäin vieraanvarainen, sillä hän levitti telttansa Mamren tammen risteykseen ja toivotti jokaisen tervetulleeksi: rikkaat ja köyhät, kuninkaat ja johtajat, rammat ja avuttomat, ystävät ja muukalaiset, naapurit ja ohikulkijat. Hurskas, kokonaan pyhä, vanhurskas ja vieraanvarainen Aabraham toivotti tervetulleeksi jokaisen tasapuolisesti.[5]

Seuraava jae (A1.4) selittää, että juuri Aabrahamin vieraanvaraisuus on se hyve, jonka vuoksi Jumala lähettää arkkienkeli Mikaelin hänen luokseen. Enkelin saapuessa Aabraham ei tunnista hänen ihmishahmoaan, mutta käsittää että tämä on erityinen henkilö.[6] Aabrahamin ja Mikaelin kohtaamiseen liittyy humoristisia piirteitä: heidän kulkiessaan tiellä Jumala puhuu puun kautta Aabrahamille, mutta Aabraham esittää, että ei kuullut ääntä.[7] Versiossa A Iisak tunnistaa enkelin välittömästi ja kertoo äidilleen,[8] ja samaten Saara-äiti tunnistaa että Mikael oli yksi niistä kolmesta enkelistä jotka olivat tuoneet sanoman Saaran raskaudesta.[9] [10]

Aert de Gelder: Abraham and the Angels (1680–85). Wiki Commons.

Versiossa B järjestys on hieman eri, mutta molemmissa Aabraham viimeisenä paljastaa myös tunnistaneensa enkelin – tämän jaloista! Kutsuttuaan enkelin luokseen Aabraham pestessään tämän jalkoja liikuttui ja alkoi itkeä, ja sitten enkelikin itki ja tämän kyyneleet putosivat pesuastiaan ja muuttuivat jalokiviksi.

Aabraham ei ole sokea eikä tyhmä, mutta hän ei pysty hyväksymään vääjäämätöntä kuolemaansa. Hän käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kerran enkeli, vielä kun Aabraham ei ollut tunnistanut häntä, esittää menevänsä ulos virtsalle vain kadotakseen Herran luo kysymään neuvoa miten toimia vaikeassa tilanteessa: hän ei henno kertoa Aabrahamille tämän kuolemasta, eikä hän tiedä miten hän voisi kunnioittaa Aabrahamin vieraanvaraisuutta ja henkiolentona syödä tämän tarjoiluita.[11]

Taivaallinen tuomioistuin

Viimeisestä toiveesta Aabraham viedään taivaalliselle reki-ajelulle.[12] Tässä kohtaa versiot eroavat järjestyksessään huomattavasti. Versiossa A Aabraham näkee ensin kolme tapahtumaa maan päällä: murhan, haureuden, ja varkauden. Itse synnittömänä Aabraham rukoilee että nämä saisivat välittömän lopun: murhaajat joutuvat villipetojen saaliiksi, maa nielaisee avionrikkojat, ja varkaat palavat tulessa. Silloin Jumala tulee väliin ja määrää Mikaelia:

Käske vaunujen pysähtyä ja käännytä Aabraham pois, ettei hän vain näkisi koko asuttua maailmaa. Sillä jos hän näkisi kaikki jotka elävät elämäänsä synnissä, hän tuhoaisi kaiken mikä on olemassa. Sillä Aabraham ei ole tehnyt syntiä eikä hänellä ole laupeutta syntisiä kohtaan.[13]

Oppiakseen laupeutta Aabraham tuodaan tuomio-istuimen ääreen, missä hän näkee kaksi porttia ja kaksi tietä: lavea portin ja tien, sekä kapean portin ja tien.[14] Hän myös näkee ihmishahmon istumassa, joka alkaa aina itkeä ja heittäytyy maahan kun joku menee laveasta portista, ja joka iloitsee ja nousee istuimelleen kun joku menee kapeasta portista. Hän on Aadam, jonka jälkeläisiä kaikki ihmiset ovat.[15]

Tämän jälkeen Aabraham näkee tuomio-istuimen, jossa ihmisen hyvät ja pahat teot luetaan paksuista kirjoista ja punnitaan. Hyvien tekojen painaessa enemmän vaa’alla henkilö pääsee sisään kapeasta portista Paratiisiin, pahojen tekojen voittaessa hän joutuu leveästä portista ikuiseen rangaistukseen.[16] Rangaistukseen meneviä oli 7000 -kertainen määrä pelastuviin nähden.[17]

Aabraham kysyy kuka vastaa päätöksestä, ja hänelle paljastuu että kirjoja pitävä henkilö on Aabel, Aadamin poika.[18] Tässä kohtaa teos esittelee kolmevaiheisen tuomion: ensimmäinen tuomio tulee ihmisen kautta, siis Aabelin. Toinen tulee Israelin 12 sukukunnan kautta, ja kolmas kun Jumala palaa maan päälle.[19] Ensimmäinen ja toinen vaihe ovat niitä jotka määrittävät kuolemanjälkeistä, välitöntä elämää hengessä. Lopullinen autuus (tai rangaistus) saavutetaan vasta kun Jumala palaa tuomitsemaan maailman.[20]

Versiossa B Aabraham viedään suoraan porteille ja tuomioistuimelle, ja vasta sen jälkeen hän matkaa pilven päällä maan päälle missä hän näkee kolme vastaavaa rikosta ja toivottaa heille tuhon.[21]Aabraham ei opi armahtavaisuutta, ja hänet palautetaan maan päälle, jossa hän löytää suruun kuolleen vaimonsa.[22]

Versiossa A Aabraham näkee kuinka tuomioistuimelle tuodaan mies, jonka hyvät ja pahat teot ovat täydellisessä tasapainossa. Mies on jumissa; hän ei pääse sen kummemmin paratiisiin kuin ei joudu kadotukseenkaan. Aabrahamille selviää, että yksikin hyvä teko riittäisi. Aabraham rukoilee ja kun hän avaa silmänsä, mies on päässyt Paratiisiin. Näin Aabraham oppii armahtavaisuutta ja katuu aiempia tuomioitaan, syntiä jonka Jumala antaa hänelle anteeksi.[23]

Kuoleman kohtaaminen

Aabraham palaa maan pinnalle, eikä suostu vieläkään tulemaan Jumalan luo. Teksti antaa ymmärtää, että Jumala haluaisi ottaa ystävänsä ylös taivaaseen kuin Heenokin, jotta tämän ei tarvitsisi kohdata kauhistuttavaa kuolemaa. Aabraham itsepäisyydessään ei suostu tähän, ja Jumala lähettää Kuoleman. Kuolema on vain Jumalan palvelija, mikä korostuu erityisesti versiossa A. Kun Jumala kutsuttaa Kuoleman luokseen, tämä tärisee ja pelkää ”näkymättömän Isän edessä”[24] Jumala määrää Kuolemaa, että Aabrahamin kuoleman tulee olla helppo, mutta Aabraham omalla vastustelullaan tekee siitä vaikeaa. Lopulta Kuolema huijaa (A) Aabrahamia, ja tämä pääsee Isän luokse.[25]

Teokseen liittyy paljon spekulaatiota kuoleman suhteen, mutta yhdistävänä teemana on Jumalan halu viivyttää kuolemaa jotta ihmiset ehtisivät katua. Kaikkein hurskainkaan ihminen ei ole kuolematon. Jopa Aabraham pelkää kuolemaa kun se näyttäytyy kaikessa kauheudessaan, mutta kuolema tulee nähdä vain välivaiheeksi. Molempien versioiden mukaan myös Paratiisi on välivaihe, mutta versio B kertoo, että sielun/hengen oltua pitkän ajan Paratiisissa myös ruumis nousee ylös. Tätä ei sanota suoraan, mutta on oletettavaa että tämä tapahtuu Jumalan paluun ja viimeisen tuomion yhteydessä.[26]

Opetus

Sandersin mukaan universalistinen pelastusoppi ei ole ainutkertainen ilmiö. Myös 2. Heenokin kirja ja 3. Baruch pitävät sisällään vastaavia teemoja, joissa hyvät teot ovat pelastavia – edes kansaan kuuluminen ei ole teoksissa merkittävä teema. Aabrahamin testamentti näistä poiketen ei nosta esiin edes epäjumalanpalvelusta merkittäväksi synniksi![27]

Tätä kautta teksti opettaa armollisesta Jumalasta – ihmisen omat teot määrittelevät mihin hän joutuu tai pääsee. Jumala on armollinen siinäkin, että hän antaa syntistenkin ihmisten elää jos he vaikka katuisivat – katumus pyyhkii synnit pois. Toisaalta mitkään synnit eivät jää huomiotta, ja Jumala ottaa asian vakavasti. Erityisesti mainitut synnit ovat todennäköisesti olleet keskeisiä ja ne on nähty muita vakavimpina: murha, aviorikos, varkaus.

Teksti siis kannustaa yhtä aikaa hyvään elämään, omien syntien tiedostamiseen ja toisten puolesta rukoilemiseen. Yksikin hyvä teko voi olla ratkaiseva asia pelastuksen suhteen, katumus on varmasti ratkaiseva asia, emmekä tiedä mitä hyvää meidän rukouksemme voivat saada aikaan.

Erityisesti teksti varoittaa toivottamasta ankarimmallekaan syntiselle ennenaikaista kuolemaa: tämä ei ole Jumalan luonnon mukaista, joka armahtavaisuudessaan katsoo heidän ennenaikaisen kuolemansa olevan jo riittävä rangaistuksen täyttymys, ja niin he pelastuvat.[28]

Koska Aabraham synnittömänä ei pystynyt armahtamaan ilman erityistä opetusta (A), meiltä muilta jotka olemme syntisiä ja tiedämme sen vastaavaa tuomiomieltä ei voida suvaita. Jumalan armollisuus ja laupeus korostuvat, ja Jumalan omien odotetaan mallintavat näitä periaatteita omassa elämässään – erityisesti mitä tulee vieraanvaraisuuteen.

Uusi testamentti

Uusi testamentti ei kannata vastaavaa ajatusta, että hyvät ja pahat teot yksin pelastaisivat, mutta antaa kuitenkin hyville ja pahoille teoille suuren merkityksen viimeisellä tuomiolla. Esim. Matteus 25 jaottelu lampaisiin ja vuohiin tapahtuu yksinomaan tekojen perusteella! Tämä ei luonnollisestikaan esitä erilaista mahdollisuutta pelastua, vaan puhuu niistä joiden pitäisi jo olla sisällä pelastuksessa.

Matteus ja Luukas puhuvat samaan tapaan leveästä ja kapeasta portista. He käyttävät sitä kuvaamaan pelastuksen vaikeutta, erityisesti mitä tulee rikkaiden pääsyyn Jumalan valtakuntaan.[29] Versiossa B Aabraham, kun hän näkee kapean portin, toteaa tekstille humoristiseen tapaan:

Voi minua, mitä minun pitäisi tehdä? Koska minulla on leveä keho, kuinka minä pystyisin menemään läpi kapeasta portista, josta edes 15 –vuotias ei mahtuisi läpi?”[30]

Jeesuksen tavoin Aabrahamille vastataan, että pelastus on lähtöisin Jumalasta, hän tekee sen mahdolliseksi. Koska kukaan ihminen ei ole synnitön, emmekä edes muista omia syntejämme, vaan saatamme luulla olevamme parempia kuin olemmekaan,[31] katumuksen ja esirukouksen tärkeys korostuu. Samaten hyvien ja pahojen tekojemme suhteen vaa’ankielen kallistuminen selviää meille vasta tuomiolla: teksti käyttää samaa kielikuvaa tulesta joka koettelee kuin Paavali Korinttolaiskirjeessä.[32]

Uusitestamentillisessa mielessä Aabrahamin testamentti kutsuu armolliseen elämään myös kaikkein syntisimpiäkin kohtaan. Aabraham ei saa tyydytystä siitä että hän syöksee syntisiä kadotukseen, vaan siitä että hänen rukouksiin vastataan ja syntiset pelastuvat. Samaten Aadam kärsii nähdessään lastensa joutuvan kadotukseen, mutta iloitsee suuresti heidän pelastuessaan. Syntisten armahtaminen on jumalallinen ominaisuus, joka vasta tekee Aabrahamin täydeliseksi.

Viitteet

[1] Tämä kirjoitus on osa projektia, jossa luen läpi VT:n apokryfiset kirjat, analysoin keskeiset teemat ja pohdin niiden merkitystä sekä omalla ajallemme että Uuden testamentin tulkinnalle. Klikkaamalla (Linkki) pääset sarjan johdanto-artikkeliin, joka pitää myös sisällään aakkosellisen indeksin kaikkiin sarjan tähänastisiin kirjoituksiin.
[2] A20.15; B14.9. 

[3] Aabrahamin Testamentti A1.4; B1.2. Jatkossa merkitsen molemmat versiot vain mikäli niissä on merkittäviä eroavaisuuksia.
[4] E. P. Sanders, Testament of Abraham, teoksessa The Old Testament Pseudepigrapha, ed. James H. Charlesworth, Anchor Bible reference library (New York: Doubleday, 1985), 879.
[5] A1.2–3. Suomenkielinen käännökseni seuraa dyhaamisesti Sandersin käännöstä OTP:ssä (ks. yllä).
[6] A2.4.
[7] A3.1–4.
[8] A3.5.
[9] A6.1–6.
[10] A3.11–12.
[11] A4.5, 9.
[12] A9.6.
[13] A10.12–13.
[14] A11.1–3.
[15] A11.6–11.
[16] A12.1–18.
[17] A11.12.
[18] Nickelsburgin mukaan Aabel saa tämän roolin, koska hän on ensimmäinen marttyyreistä, viaton ja oikeamielinen kärsijä. George W. E Nickelsburg, Jewish Literature between the Bible and the Mishnah: A Historical and Literary Introduction (Philadelphia: Fortress Press, 1981), 253.
[19] Teksti puhuu “paluusta” joka joidenkin mukaan on osoitus tekstin kristillisestä luonteesta. Kuitenkin sama sana on läsnä jo VT:ssä siinä yhteydessä, kun se puhuu Jumalan tulemisesta, vaikkakin ei tuomitsemisen yhteydessä. Ks. Sanders, Testament of Abraham, 890, n. 13 a.
[20] A13.1–7.
[21] B12.1–11.
[22] B12.16.
[23] A12.17–18; A14.1–15
[24] A16.
[25] A20.9.
[26] B7.16. Joko 7000 aikaa tai 6000 vuotta riippuen käsikirjoituksesta.
[27] Sanders, Testament of Abraham, 877.
[28] Nickelsburg, Jewish Literature, 252.
[29] Matt. 7:13–14; Luuk. 13:23–30.
[30] B8.2–3. Erään käsikirjoituksen mukaan 10 –vuotias. Aabrahamin lihavuus oli ilmeisesti osoitus hänen rikkaudestaan, joka teoksen mukaan oli osoitus Jumalan siunauksesta eikä ollut kyseenalainen asia kuten evankeliumien versiossa.
[31] B10.15.
[32] A13.11–14; 1 Kor. 3:12–15.