Apokryfiprojekti 7b: Simeonin Testamentti

Apokryfiprojekti[1] jatkuu Simeonin testamentilla (TSim), 12-osaisen “minisarjan” toisella artikkelilla 12 Patriarkan testementeista (T12P). Johdanto T12P:hen löytyy edellisestä kirjoituksestani, Ruubenin testamentti. Simeonin testamentti noudattelee tyypillistä kaavaa: kuoleva merkkihenkilö kutsuu poikansa luokseen, kertoo heille elämästään, antaa kehotuksen/varoituksen ja jonkin tulevaisuuteen suuntaavan ennustuksen.

Apokryfiprojekti #7a: Ruubenin Testamentti

Apokryfiprojektin[1] tämä osa käynnistää 12-osaisen “minisarjan”, joka keskittyy 12 Patriarkan testamentteihin (myöhemmin T12P). 12 Patriarkkaa ovat Jaakobin 12 poikaa, jotka kukin vuorollaan viimeisinä päivinään kokoavat poikansa luokseen antaakseen heille siunauksensa ja ”testamenttinsa,” mitä ”elämämkoulu” on heille opettanut.

Tekstien samaa kaavaa noudatteleva luonne kertoo siitä, että ne ovat saaneet viimeisen ulkoasunsa yhden toimittajan kynästä.[2] Niiden ponnahduslautana toimii 1 Moos 49 olevat Jaakobin siunaukset pojilleen, jotka toistuvat Mooseksen toimesta sukukunnille ennen kuolemaansa (5 Moos 33). Tässä vaiheessa riittää maininta, että yleensä[3] huomio kiinnittyy kunkin pojan moraalisiin ominaisuuksiin, mikä alleviivaa tekstien teemaa: älä tee isäsi virheitä, vaan seuraa sitä missä hän eli oikein.

Apokryfiprojehti #6: Mooseksen testamentti

Apokryfiprojektin[1] tässä osassa käsittelen Mooseksen teosta, joka kulkee kahdella nimellä: Mooseksen testamentti tai Mooseksen taivaaseenottaminen.[2] Kuten sarjan muissa kirjoituksissa, ensin esittelen tekstin lyhyesti, sitten käsittelen joitakin omaleimaisuuksia, ja lopuksi analysoin tekstiä Uuden testamentin näkökulmasta.

Mooseksen testamentti[3] sisältää Mooseksen kuvitteelliset viimeiset sanat profetian[4] muodossa. Tosiasiassa teos on kirjoitettu n. 160 eaa. –30 jaa.[5] Teos on yhdistelmä "uudelleenkirjoitettua raamattua,"[6] eli raamatullisen historian tapahtumia myöhemmällä tulkinnalla höystettynä,[7] sekä apokalyptiikkaa, eli ilmestyskirjallisuutta.[8] Collins kuitenkin huomauttaa, että merkittävä ero apokalyptiikkaan on se, että teoksesta puuttuu ilmestystietoa välittävät taivaalliset olennot: "Tässä [teoksessa] Mooses on ilmestyksen antaja, ei vastaanottaja."[9] Teoksesta on säilynyt vain osa, ja se loppuu kesken lauseen 12. luvussa.

Apokryfiprojekti #5: Jaakobin Tikapuut

Apokryfiprojekti[1] jatkuu teoksella Jaakobin Tikapuut (/tikkaat).[2] Teoksesta oli vaikea löytää tietoa normaalien lähteiden lisäksi, mutta törmäsinpä mielenkiintoiseen sähkö-ilmiöön joka kulkee samalla nimellä. Alla lyhyt videopätkä ilmiöstä, ja tässä myös linkki mielenkiintoiseen blogiin jossa ilmiötä selitetään enemmän ja havainnollistetaan valokuvilla.



Teoksesta on selviytynyt kaksi slavonista versiota, jotka eroavat toisistaan hieman. Suurin ero on pidemmän version (R2 tai S) laajempi messiasta käsittelevä osio.[3] Molemmat teokset pohjautuvat 1. Moos. 28:10–22 olevaan kertomukseen siitä, kuinka Jaakob unessa näkee tikkaat joita pitkin enkelit kulkevat ylös ja alas.

"Blake jacobsladder" by William Blake - William Blake ArchiveLocationDigital Collection hosted on servers at UNC Chapel Public Domain via Commons

Enkeleitä ja Mystiset Tikapuut

Jaakobin Tikapuut antaa suuren huomioarvon tikkaille ja niiden kuvaamiseen. Pidempi versio alkaa näin:

Ja katso! Maahan oli asetettu tikapuut, joiden yläosa ulottui taivaaseen asti, ja tikkaiden yläosa oli muodoltaan kuin ihminen. Jokaisella tikkaalla, aina ylös asti, oli kaksi jotka olivat ihmisiä muodoltaan – toinen oikealla ja toinen vasemmalla puolella.[4] Tikkailla oli yhteensä 24 muotoa jotka olivat näkyviä rintakehiinsä asti. Mutta se muoto joka oli keskellä, se minkä näin, se oli tulesta aina hartioihinsa ja käsiinsä saakka, ja se oli paljon pelottavampi kuin ne 24 muotoa. Ja kun minä katsoin, minä näin Jumalan enkeleitä nousemassa ja laskeutumassa niitä pitkin, ja Herra oli asettunut tikkaiden päälle.

Pidemmässä versiossa tätä seuraa lyhyt jakso joka selittää tikkaiden symboliikkaa: tikkaat itse ovat risti, jota ylöspäin menevät ovat kastettuja, ja alaspäin menevät ovat tottelemattomia juutalaisia (1.6–8). Tämä selitys on ristiriidassa sen selityksen kanssa, jonka teos itse antaa myöhemmin. Lunt esittää mielenkiintoisen huomion, että kuvaus tikkaista muistuttaa enemmänkin portaikkoa, jossa enkelit olisivat mahdollisesti rintakuvapatsaita, minkä tekstin kieli hyvinkin mahdollistaa. Tällöin kuvaus muistuttaisi zigguratia, muinaista porrasmuotoista temppelirakennelmaa (kuva alla).[5] Tämä on mahdollista, mutta on tärkeää muistuttaa että kyseessä oli uni, ja herättyään sillä paikalla ei ollut kuin kivipaasi.

"Pyramid of Djoser 2010" by Wknight94 talk - Own work. Licensed under CC BY-SA 3.0 via Commons 

Herättyään Jaakob rukoilee, että Herra antaisi hänelle selityksen tähän näkyyn. Enkeli ilmestyy hänelle, ja pidempi versio kertoo hänen nimekseen ”Sarekl” (3.1). Sarekl, usein myös Sariel, on muussa juutalaisessa kirjallisuudessa tunnetusti unien selityksestä vastaava enkeli.[6] Sarekl antaa sen jälkeen Jaakobille uuden nimen: ”Israel”. Teos näin yhdistää Jaakobin painin enkelin kanssa tähän tarinaan. VT:n teksissä Jaakob painin jälkeen hän kysyy enkelin nimeä, mutta enkeli ei kerro sitä (1 Moos. 32:29).

Enkeli kertoo tämän jälkeen Jaakobille tikkaiden todellisen merkityksen: ne edustavat 12 aikakautta, ja 24 muotoa ovat pakanakuninkaita (4.2–3). Neljäksi ajaksi/sukupolveksi he rankaisevat Jaakobin lastenlapsia.[7] Tämän jälkeen valta annetaan kuninkaalle, joka on Eesaun jälkeläinen ja koko kansa ryhtyy hänen takiaan palvelemaan epäjumalia (4.8–12). Tämän seurauksena on, että Jaakobin suku joutuu vainon kohteeksi, mutta jos he ovat uskollisia Jumala tuomitsee lopulta väärintekijät ja Jaakobin siunaus realisoituu: ”Silloin heidän naisensa ovat hedelmällisiä, ja silloin Herra suojelee sinun sukuasi” (5.1–4).[8]

Apokalyptiikasta

Juutalaiseen apokalyptiikkaan sopien teksti on kirjoitettu aikana, jolloin kyseinen heimo tai yhteisö on kokemus suurta ahdistusta. Ikään kuin salakielisellä tavalla he voivat puhua kuninkaista ja hallitsijoista, jotka olivat heille kaikille tuttuja, mutta meille satojen vuosien sataan näyttäytyvät mysteereinä. Apokalyptiikkaan liittyy ajatus siitä, että näyn kautta voidaan nousta tavallisen tilanteen yläpuolelle ja nähdä asia Jumalan perspektiivistä.

Monissa tapauksissa apokalyptiset teokset sijoittuvat eri aikaan: ne on kirjoitettu ikään kuin profeetalliseen sävyyn aiemmista tapahtumasta, kuten tässä Jaakobin elämästä. Tosiasiassa kirjoituksen ajankohta kuitenkin sijoittuu johonkin toiseen historialliseen tapahtumaan, johon yksityiskohdat, esim. kuninkaista, paremmin sopivat.

On kuitenkin oletettavaa, että tämä myöhempi aika ei ole Juudan pakkosiirtolaisuus (586–539),[9] vaikka sekä temppelin tuhoutuminen että muukalaisuus vieraassa maassa mainitaan samassa yhteydessä (4.6; 5.1). Genrellisesti apokalyptiikka sopii kuvattuja tapahtumia myöhempään aikaan, vasta n. 300 eaa. jälkeen.[10] Tämän lisäksi on luultavaa, että temppeli –teema ja vainojen kärsiminen liittyvät paremminkin 70 jaa. jälkeiseen aikaan, jolloin temppeli oli hävitetty ja kansa oli hajaannuksissa.[11] Tätä tulkintaa tukee erityisesti se, että teos ei kuvaile paluuta omaan maahan eikä temppelin jälleenrakentamista, vaan rangaistus sortajille on jossain tarkentumattomassa tulevaisuudessa.

Apokalyptiikkaan sopien kirjoittaja näkee enkelit tärkeinä hahmoina jotka toimivat Israelin historiassa pelastavina ja auttavina hahmoina.[12] Näin Jumala joka on ollut uskollinen Jaakobin suvulle aiemmin on profeetallisesti uskollinen myös nykyiselle ajalle. Koska teos ei kuvaa temppelin uudelleenrakentamista, on oletettavaa että kirjoittaja ja yhteisönsä näkevät tulevaisuuden eskatologisesta näkökulmasta jolloin vanhurskaat palkitaan. Jumalan läsnäolo on universaalisti mahdollinen Jaakobin suvulle, koska se on taivaallisessa sfäärissä eikä siten sidottu yhteen fyysiseen temppeliin.[13]

Pohdintaa

Se, että Jaakobin Tikapuut nostaa enkelit niin korkeaan asemaan, saattaa olla meille kristityille vaikea asia. Toisaalta helposti voimme puhua suojelusenkeleistä, mutta kun puhumme uudesta ilmoituksesta tai analysoimme mitä enkelit tekevät, on syytä suureen varovaisuuteen. Enkelien rooli tulisi ymmärtää apokalyptisestä genrestä käsin: enkelit ovat Jumalan palvelijoita, ja lopulta Jumala on kuitenkin se joka säätää ja puhuu, joskin näissä tapauksissa enkeleiden kautta.

Apokalyptiikan suhteen on pakko huomata, että sama tendenssi ikään kuin paeta vaikeita, konkreettisia olosuhteita, ei ole hävinnyt historian saatossa. Toisaalta on kysyttävä, onko kyse pakenemisesta, vai jonkinlaisesta mielikuvaharjoituksesta, jossa Jumala yritetään palauttaa takaisin kuvaan? Mitä tehdä kun Jumala on hiljaa ja ympärillä viholliset pauhaa?

Meidän saattaa olla vaikea tavoittaa Jaakobin Tikapuiden yhteisöllistä sävyä: me ehkä helpommin samastumme niin kanoniseen Psalmien kirjaan, joissa saamme yksilöinä huutaa tuskaamme ja hätäämme Jumalan puoleen. Jaakobin Tikapuiden kirjoittaja ymmärtää, että kun yksilöt kärsivät koko kansa kärsii. Kuitenkin kansa ja sen selviäminen on keskiössä: kukaan ei elä ikuisesti. Toisaalta Jumala näkee vääryyden ja rankaisee sen, eikä hän jätä palkitsematta niitä jotka ovat olleet hänelle uskollisia. Teoksen kantava sävy on toivo, toivo joka perustuu Jumalan lupaukseen ja hänen uskollisuuteensa, ja siihen, että hän on kaikkien olosuhteiden yläpuolella.

Lähteet:

[1] Tämä kirjoitus on osa projektia, jossa luen läpi VT:n apokryfiset kirjat, analysoin keskeiset teemat ja pohdin niiden merkitystä sekä omalla ajallemme että Uuden testamentin tulkinnalle. Klikkaamalla (Linkki) pääset sarjan johdanto-artikkeliin, joka pitää myös sisällään aakkosellisen indeksin kaikkiin sarjan tähänastisiin kirjoituksiin.
[2] Käyttämäni teksti(t) perustuu A. Penningtonin englanninkieliseen käännökseen teoksessa The Apocryphal Old Testament, ed. H.F.D. Sparks (Oxford, 1984), 453–463.
[3] Pennington, 454.
[4] Sivuseikka, mutta kiinnitin itse huomiota oikealta vasemmalle –järjestykseen, joka ainakin vastaa Heprealaista lukusuuntaa, mutta symboloiko se jotain muutakin?
[5] H. G. Lunt, “Ladder of Jacob”, in The Old Testament Pseudepigrapha, ed. James Charlesworth (Peabody, MA: Hendrickson 1983), 2.407 n 1b.
[6] Lunt, “Ladder of Jacob”, 2.405.
[7] Huom. “kolmanteen ja neljänteen polveen minä kostan isien pahat teot” (2 Moos. 20:5; 5 Moos. 5:9).
[8] Pidemmässä versiossa tätä seuraa laajennettu kertomus lihaksitulleesta messiaasta, mihinkä en tässä yhteydessä mene, koska haluan keskittyä tekstin juutalaisiin teemoihin.
[9] Tosin ensimmäinen aalto vietiin jo 597. Ks. mm. https://fi.wikipedia.org/wiki/Babylonin_vankeus.
[10] Michael E. Stone, “Apocalyptic Literature,” in Jewish Writings of the Second Temple Period, ed. Michael E. Stone (Stichting Compendia Rerum Iudairacum ad Novum Testamentun 1984), 383–4.
[11] Bauckham asettaa aikarajan viimeistään 200 jaa. Richard Bauckham, The Jewish World Around the New Testament (Grand Rapids, MI: Baker Academic 2008), 295, 295 n. 69.
[12] Lena M. Schewe, “Jacob’s Ladder” in Lexham Bible Dictionary, ed John D. Barry ym., (Logos 2015).
[13] Bauckham näkee tässä yhtymäkohdan juutalaisen Merkaba –mystiikkaan, eli Jumalan valtaistuimeen tulivaunuina. Tämän johdosta hän myös ajoittaa teoksen samoihin aikoihen Aabrahamin Ilmestyksen kanssa, josta olen kirjoittanut aiemmin (Linkki).

Apokryfiprojekti #4: Aabrahamin Testamentti

Apokryfiprojektin[1] toisessa kirjoituksessa käsittelin teosta Aabrahamin Ilmestys (Linkki). Tässä jaksossa tarkastelussa on toinen Aabrahamia käsittelevää apokryfinen teos, Aabrahamin Testamentti. Teoksesta on säilynyt kaksi versiota, jotka noudattelevat samaa kaavaa A:n ollessa huomattavasti B:tä lyhyempi. Versioissa on myös pieniä eroja, joista mainitsen muutaman oleellisen. Teksti on oletettavasti alun perin juutalainen kirjoitus, johon kristitty kopioija on tehnyt muutamia merkintöjä, erityisesti mitä tulee loppusanoihin.[2]

Aabrahamin Testamentti on mielenkiintoinen sekoitus narratiivia ja taivaallisia näkyjä. Narratiivina teos esittää Aabrahamin synnittömänä ja täydellisenä ihmisenä, jonka on tullut aika mennä Jumalan luo. Jumala haluaa säästää ystävänsä karulta kuolemalta, ja siksi lähettää arkkienkeli Mikaelin viemään sanan tälle, että tekisi testamenttinsa.[3] Aabraham ei hyväksy tätä, vaan haluaa vielä ruumiissa ollessaan nähdä luomakunnan kokonaisuudessaan. Tästä käynnistyy seikkailu Paratiisin porteilla, joka keskittyy kuoleman jälkeisen tuomion tarkasteluun, hyvien ja pahojen tekojen merkitykseen viimeisellä tuomiolla, sekä Jumalan armahtavaisuuteen.

Tämä kirjoitus on jaoteltu viiteen osaan: Aabrahamia varoitetaan kuolemasta, taivaallinen tuomio-istuin, kuoleman kohtaaminen, teoksen opetus, ja viimeiseksi suppea vertailu Uuden testamentin kanssa.

Apokryfiprojekti #3: Azazel (ekskursio)

Tässä Apokryfiprojektin kirjoituksessa teen pienen syrjähypyn, ja jonkin tietyn kirjan käsittelemisen sijaan keskityn teemaan "Azazel." Muut sarjan kirjoituksen löytävät johdanto-artikkelin kautta (Linkki). Azazel on juutalaisessa mystiikassa monitulkintainen käsite. Raamatun teksteissä sana ’Azazel’ esiintyy vain Suurena sovituspäivänä.[1] Tällöin temppelin esipihalle tuotiin kaksi vuohta, joiden välillä arvottiin: toinen Herralle, toinen erämaahan pois lähetettäväksi.[2] Vaikka vain Herran vuohi teurastetaan syntiuhrina, liittyy toisenkin vuohen pois lähettämiseen papillinen rituaali, jonka tarkoitus oli sovittaminen, syntien lähettäminen pois leiristä.

On oma kysymyksensä onko tässä kyseessä vertauskuvallinen riitti, jossa ihmisen omatunto puhdistetaan ikään kuin symbolin avulla, vai tapahtuuko vuohelle autiomaassa jotakin todellista ja sovittavaa. Heprean sanakirjan mukaan Azazel ei olekaan nimi, vaan sana tarkoittaisi yksinkertaisesti “täydellinen poispyyhkiminen.” Näin sekä “synnit että syyllisyys siirretään pois pyhitetyistä paikoista erämaahan vuohen selässä symbolina täydellisestä anteeksiannosta.”[3]

Mutta mistä nämä mystiset tulkinnat? Kuka tai mikä tämä Azazel sitten oikein on? Tässä muutama yleinen selitysmalli:[4]

Apokryfiprojekti #2: Aabrahamin Ilmestys

VT:n Apokryfikirjojen läpilukuprojekti (Linkki johdantoon) jatkuu teoksella Aabrahamin Ilmestys. Se jaetaan tyypillisesti kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa Aabraham avustaa isäänsä Terahia[1] epäjumalien tekemisessä ja myymisessä, ja samaan aikaan hän etsii totuutta siitä kuka todella on Jumala. Toisessa osassa Aabraham valmistaa uhrit Horebin vuorella ja valmistautuu Herran kohtaamiseen. Kolmas osa on kuvaus Aabrahamin kokemuksista taivaissa.

Aabrahamin Ilmestys luo maailman jossa lukija elää monien jumalien keskellä, mutta yksikään näistä ei ole todellinen Jumala. Todellinen Jumala asuu korkeuksissa, ja on saavutettavissa vain niille jotka vilpittömästi häntä etsivät. Maailma on pahan, Azazelin, vallassa, joka näyttäytyy Jumalan lähes tasaveroisena vastustajana. Azazelin seuraajat palvovat vääriä jumalia ja harjoittavat kaikkinaista pahuutta. Todelliset uskovat ovat Aabrahamin perillisiä, palvovat ainoastaan Herraa ja elävät puhtaasti. Lopulta Herra paljastaa että paha on ollut alunperinkin vain hänen palvelijansa, ja paha saa palkkansa.

Apokryfiprojekti #1 : Aadamin ja Eevan Elämä

VT:n Apokryfisten kirjojen läpilukuprojektiimme (Linkki johdanto-artikkeliin) alkaa teoksella Aadamin ja Eevan Elämä.[1] Se kertoo spekulatiivisen tarinan Aadamin ja Eevan syntiinlankeemuksen taustoista, sitä seuranneesta yrityksestä katua ja päästä takaisin Jumalan suosioon, Kainin ja Aabelin konfliktista, sekä lopuksi heidän viimeisistä sanoistaan jälkeläisilleen, jotka keskittyvät syntiinlankeemuksesta saatuun opetukseen.[2] Tekstissä nousee keskiöön kaksi asiaa: 1) kysymys enkelien palvonnasta, ja 2) naissukupuolen kykenemättömyys oppia ja siitä nouseva tarve olla miehen hallitsema.

Projekti: VT:n Apokryfisten kirjojen läpilukeminen (ja Indeksi)

Vanhan testamentin apokryfikirjat[1] ovat erikoista luettavaa: yksityiskohtaiset tarkinat Aadamin ja Eevan lankeamisesta, enkelien ja naisten pojista, oikean kalenterin seuraamisen tärkeydestä, jne. Omassa hengellisessä kasvuympäristössäni vallitsi vahvasti ajatus Raamatun riittävyydestä – tosin sitten kuunneltiin Wilkerson/Mellerin kasetteja rock-musiikin kauheudesta, luettiin amerikkalaista hengellistä käännöskirjallisuutta ja sarjakuvia, jotka eivät aina pitäytyneet Raamatun opetukseen.[2] Raamatun riittävyys ei siis ollut tapetilla, vaan kenties liian lähellä Raamattua olevat kirjoitukset koettiin kauhistuttavina: olivathan ne katolisten käytössä.[3]