Efesolaiskirjeen 2:8 on yksi niistä jakeista, joita ihmiset opettelevat ulkoa halutessaan oppia jakamaan evankeliumin toisten ihmisten kanssa – tai ihan omaksi hyväkseen. Suomenkieliset käännökset tuntuvat kuitenkin poikkeavan toisistaan aika tavalla tässä kohden.
Ennen kuin avaan hieman kreikan tekstiä, haluan sanoa, että kääntäminen on oikeasti todella vaikea juttu, enkä halua missään nimessä halveksua suomalaisten käännösten kääntäjiä. Kielenkääntäjän on hallittava sekä vieras että oma kieli täydellisesti ja sen jälkeen vielä kyettävä tulemaan toimeen sen tosiasian kanssa, että monetkaan ilmaukset eivät käänny suoraan toiselle kielelle. Miten esim. kääntäisit suomeksi englantilaisen idiomin "It is raining cats and dogs"?
Käsitys, jonka mukaan on olemassa kirjaimellisia [ja monesti tähän lisätään: Jumalan sanalle täysin uskollisia] käännöksiä, on lapsellinen ja kertoo siitä, että henkilö ei hallitse edes auttavasti kreikan kieltä. Samaten ajatus, jonka mukaan dynaamiset käännökset (kuten KR92, joissa pyritään kirjaimellisuuden sijasta dynaamiseen ekvivalenssiin) ovat automaattisesti isästä perkeleestä, on yhtälailla metsässä.
Jos alkutekstiin haluaa päästä käsiksi ilman kreikan osaamista, on parasta lukea useita erilaisella periaatteella käännettyjä käännöksiä ja napata kunnon kommentaari käteen. Hyvän kommentaarin tunnistaa siitä, että se antaa vaihtoehtoja ja tilaa omalle pohdinnalle "totuuksien" sijasta.
Mutta nyt tekstiin:
KR38: Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja
Tämän käännöksen kanssa operoivaa jää askarruttamaan, mikä onkaan tuo jakeen lopussa mainittu Jumalan lahja. Huomaa, että jakeen loppuosan "se" voi viitata armoon, uskoon tai vaikkapa koko edeltävään lauseeseen.
KR92: Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.
Vertailemalla tätä käännöstä edelliseen, huomaa erittäin selvästi, että KR92 on dynaamiseen ekvivalenssiin perustuva käännös. Onhan jae huomattavasti pidempi ja selittää enemmän. "Se" on laitettu viittaamaan käytännössä koko jakeen alkuosaan korvaamalla se sanalla "pelastus". Mutta jotakin muutakin on tapahtunut: jakeen alkuosaan on ilmestynyt ajatus siitä, että usko on Jumalan antamaa ("antamalla teille uskon"). Mitä, mitä, mitä?
No, ehkäpä se kaikista pyhin ja paras käännös ratkaisee asian - vai kuinka? ;)
Raamattu kansalle: Armosta te olette pelastettuja uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja
Raamattu kansalle näyttää hyvin pitkälti samalta kuin KR38 – ongelmineen kaikkineen. Isoimpia eroja ovat sanan "sillä" pudottaminen pois (joka on sikäli tärkeä, että se ilmaisee tämän jakeen selittävän edellä sanottua) ja sanan "pelastetut" muuttaminen muotoon "pelastettuja". Äh.
Mitenkäs alkuteksti?
Ef 2:8: Τῇ γὰρ χάριτί ἐστε σεσῳσμένοι διὰ πίστεως· καὶ τοῦτο οὐκ ἐξ ὑμῶν, θεοῦ τὸ δῶρον.
Sillä armosta te olette pelastettuja uskon kautta. Ja tämä (neutri!) ei ole teistä, [vaan] Jumalan lahja.
Jakeen alkuosan suhteen KR38 ja Raamattu kansalle pääsevät lähimmäksi alkutekstiä, joka puhuu siitä, että pelastus tulee uskon kautta. Kumpikaan näistä käännöksistä ei sorru teologisoimaan ajatusta liian pitkälle, kuten KR92 tekee passivoimalla ihmisen pelkästään subjektiksi, joka laitetaan myös uskomaan (vrt. KR92: "on teidät pelastanut antamalla teille uskon"). Tiedä häntä, onko moinen ollut kääntäjien tarkoitus (käännöstä ei varmaankaan tarvitse lukea niin kierosti kuin minä tein, mutta kyllä tässä kohtaa jokseenkin luterilainen teologia tuoksahtaa). Alkuteksti ei kuitenkaan anna oikeutusta moiselle käännökselle.
Raamattu kansalle kääntää perifrastisen ilmauksen ἐστε σεσῳσμένοι sanoilla "olette pelastettuja." Lisänneekö tuo mitään olennaista? No, ainakaan efesolaiset eivät ole tämän käännöksen jälkeen ainoat pelastetut vaan pelastettuja eli kaikkien muiden pelastettujen joukossa. Alkuteksti viittaa tässä kohden menneisyydessä tapahtuneeseen tapahtumaan (Kristuksen ristinkuolema ja ylösnousemus), jonka vaikutus on edelleen koettavissa.
Jakeen loppuosan suhteen KR38 ja Raamattu kansalle tekevätkin sitten suhteellisen surkeaa työtä. Kyseessä on pronomini τοῦτο, jonka molemmat käännökset kääntävät sanalla "se". Mikä siis olikaan Jumalan lahja? Armo? Usko? Vai koko pelastus? τοῦτο on yksiselitteisesti neutri ja viittaa täten sanaan, joka on myös neutri. Mutta lähikontekstista ei moista neutrisukuista sanaa löydy ollenkaan. Armo (χάρις) ja usko (πίστις) ovat feminiinejä. Eikö τοῦτο viittaa siis mihinkään?
Kyllä viittaa! Unohdin nimittäin kertoa, että neutri voi viitata myös koko edelliseen ajatukseen. Täten KR92 kääntää jakeen loppuosan varsin hienosti paljastamalla mihin sanan τοῦτο viittaus osuu: "Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja."
Lopuksi vielä hieman laajemmin eksegeettistä pohdintaa: Armo kuvataan kristillisissä piireissä monesti (oikeutetusti) ansiottomaksi rakkaudeksi, jonka Jumala antaa minun osakseni. Tämä määritelmä vastaa vain osittain sitä määritelmää, jonka Paavali tunsi. Paavalin käyttämä sana, χάρις (kharis), ei nouse Vanhasta testamentista, vaan kreikkalais-roomalaisesta ajattelusta, jossa ”armon” käsite liittyi rikkaiden hyväntekijöiden ja heidän suojelustaan nauttivien henkilöiden väliseen suhteeseen: ”armoa” osoitettiin vain niille, jotka sen ansaitsivat ja ”armon” osoittaminen johti kiitollisuudenvelkaan. ”Armoa” voitiin osoittaa esimerkiksi jumalille, jotka olivat näin velvoitettuja pitämään huolta uhrilahjan tuoneista ihmisistä. Seuraava julkinen kirjoitus ajalta 100 eKr – 100 jKr kuvastaa hyvin ”armon” vastavuoroisuutta:
"Kansa, kaupunki ja sen edustajat päättivät kunnioittaa Poseidipposta, Attaloksen poikaa, edellä mainitusta hyvyydestä ja antaa hänelle loppumatonta armoa korvauksena hänen lahjoittamistaan eduista; ja myös tarjota hänelle eturivin istuimet teatterissa, antaa hänen marssia ensimmäisenä kulkueissa, myöntää hänelle etuoikeuden syödä keskellämme juhlittavissa julkisissa tapahtumissa, ja armoituttaa häntä kaikella kunnialla, jota osoitetaan hyville miehille…" (SEG XI, 948).
Tätä taustaa vasten käsittelemämme jaejakso on mullistava, sillä siinä Paavali kertoo, että Jumala osoitti armoaan arvottomille. Samalla Paavali ei kuitenkaan kiistä, etteikö kristittyjä olisi armon osoittamisen myötä velvoitettu Jumalan mielen mukaiseen elämään. Päinvastoin! Uskova on kiitollisuudenvelassa ja elää nyt Kristuksen elämää Kristukselle. Tietyssä mielessä siis sellaisen evankeliumin saarnaaminen, jossa armo esitellään vain "ansiottomaksi rakkaudeksi minun osakseni" ei ole oikeaa evankeliumia. Kyllä evankeliumi vaatii myös elämäämme muutokseen. Jeesus sanoi, "Ota ristisi! Tule ja seuraa minua!" – ja Jeesuksen ajan yhteiskunnassa kaikki tiesivät minne ristiä kantavat henkilöt päätyivät.
