Mitä sanoisit
seuraavasta, suhteellisen nasevasta arviosta liittyen liberaaliteologian ponnisteluihin selittää kuka Jeesus todella oli:
"Kaiken tämän tarkastelun jälkeen on harmiteltava, kuinka paljon tietoa ja taitoa on haaskattu näinkin toivottoman hankkeen parissa."
Tämä lainaus
kontekstistaan irrallaan voisi sopia moneenkin asiaan. Tämän kirjoittaja,
Albert Schweitzer,[1]
on kohdistanut tämän sellaisia teologeja kohtaan, jotka ovat
pyrkineet löytämään selityksen evankeliumien kuvaukselle esim.
käyttäytymistieteistä (puhtaasti psykologinen kuvaus Jeesuksesta ja opetuslapsista, jne). Schweitzerin loppupäätelmä on, että näille hankkeille on
yhteistä se, että jokainen teologi on vääntänyt Jeesuksesta juuri sellainen
kuin hän itse on halunnut. Hieman toisin sanoin: kuvaukset historiallisesta
Jeesuksesta muistuttavat enemmän teologeja itsejään kuin Raamatun Jeesusta.
Mukahistoriaa
Schweitzer siis
kritisoi liberaaliteologeja siitä, että he ovat muuttaneet tekstin
historiallisen merkityksen oman mieltymyksensä mukaiseksi. Jeesusta on etsitty lukemalla evankeliumitekstejä rivien välistä. Ennen kuin
raamattu-uskolliset liiaksi riemuitsevat, on sanottava että tämä ei tarkoita
että Schweitzer itse ajattelisi tekstien olevan historiallisesti tarkka kuvaus
Jeesuksesta. Ei, sillä tekstien historiallisuus ei ole ainoastaan sivuseikka, vaan
on evankeliumikertomusten tarkoituksen täydellinen väärinymmärtämistä. Hän
sanoo siitä näinkin räikeästi:
”Jeesus Nasaretilaista, joka esiintyi julkisesti messiaana, joka saarnasi elämistä Jumalan valtakunnan mukaan, joka perusti Taivasten valtakunnan maan päälle, ja joka kuoli antaakseen työlleen sen lopullisen vahvistuksen, ei ollut koskaan olemassa.”
Schweitzer on
skeptinen teologian suhteen, koska se ainoastaan ”pukee Jeesuksen henkilön
historialliseen kaapuun.” Schweitzerin mukaan on valitettavaa, että Valistuksen
aikaansaama kiinnostus evankeliumien historialliseen paikkansapitävyyteen on
ohjannut teologiaa väärään suuntaan. Jotta tekstin kuvaus Jeesuksesta voisi säilyttää
uskottavuutensa, se on pakotettu historian muottiin. (Tämä saattaa osaltaan olla seurausta yliopistoteologian muuttuneista akateemisista vaatimuksista [mukatieteellisyys].)
Enigma
Jeesuksen suhteen
on oleellista, että hän on ja pysyy ”muukalaisena ja arvoituksena.” Näin on
sekä historiassa että tänä päivänä – tämä on ajaton totuus. Jeesuksen merkitys
meille ei ole hänen historiassaan, vaan sen sijaan ”mahtava hengellinen voima säteilee hänestä
ja se virtaa [läpi historian] aina meidän aikaamme saakka.” Tästä syystä
historia ei pysty kahlitsemaan häntä, vaan tuo voima on kohdattavissa tässä ja
nyt – hengellisenä periaatteena.
Näistä syistä
kirkon määritelmät siitä, kuka Jeesuksen oli oltava, kahlitsevat hänet historiaan ja
paperille. Edes Jeesuksen seuraajat eivät tienneet kuka hän on: heidän
tunnustuksensa hänestä Messiaana tai Jumalan Poikana vain huudahduksenomaisesti kuvaavat
joitakin puolia hänestä. Yksi määritelmä kuitenkin pätee yli muiden: ”Hän on itseoikeutettu
hallitsija.” Tämä kuvaa hänen auktoriteettiaan. Se nousee hänen sanoistaan
evankeliumien lehdiltä, ja ne puhuvat meille nyt, tässä, ja ilman välittäjää. Ne puhuvat meille jumalallisella auktoriteetilla ja kysymättä lupaa käskevät seuraamaan ja
kuuntelemaan häntä.
Hengellinen esikuva
Näin summattuna
Schweitzer voisi kuulostaa jokaisen vaihtoehtoseurakuntaliikkeen[2]
kannattajan fanituksen arvoiselta: emme tarvitse kirkkoa eikä kukaan ei voi
sanoa toisella mitä ajatella. Tärkeämpää kuin tutkia mitä Raamattu opettaa on
kohdata hänet tekstin kautta. Jeesus on suurempi kuin mitä sanat riittävät
kuvaamaan. Raamatun evankeliumit ovat vajavainen yritys kuvailla sitä,
millainen vaikutus hänellä oli ihmisiin. Näiden tekstien avulla mekin voimme
tutustua Jeesukseen.
Toisaalta, juuri
tässä piilee suuri vaara. Schweitzer pitää yllä ajatusta itseoikeutetusta
majesteetista, jolla hän vielä (vaivoin) pelastaa eettisyyden vaatimuksen.
Tosin tämä on riippuvainen yksinomaan jokaisen uskovan henkilökohtaisesta
suhteesta Jumalansa kanssa, koska ketään ei ole velvoitettu mihinkään. Myöskin kysymys rangaistuksesta jää hämäräksi, koska tässä hetkessä eläminen on keskeistä. Tässä
individualismin ylistyksessä ei tunneta opillisia turvaverkkoja, ja Jeesuksesta
tulee New Age:n tyyppinen hengellinen voima josta jokainen voi ajatella mitä haluaa. Jeesus ei kuole syntiemme puolesta
vaan kutsuu meitä kulkemaan kanssaan. Matka on kuitenkin tärkeämpi kuin
päämäärä, eikä päämäärästä oikeastaan ole tietoakaan, kunhan olemme hyviä
ihmisiä toisiamme kohtaan.
Historiassa kiinni
Evankeliumit on kuitenkin
kirjoitettu silminnäkijöiden näkökulmasta. Ne sijoittuvat historiaan ja jopa
korostavat historiallisia aspekteja. Niiden kuvaus Jeesuksesta avautuu monesti ainoastaan ymmärtämällä niiden historiallisen tausta: Vuorisaarna, Jumalan valtakunta, Hyvä Opettaja – kaikki historiallisia käsitteitä. Evankeliumit ovat toinen toisiaan täydentäviä
teoksia, jotka yhdessä antavat Jeesuksesta historiallisesti luotettavan
kuvauksen.
Kohtaako Jeesus meidät siis historian läpi epähistoriallisena olentona,
vai kohtaammeko me hänet historian kautta? Epähistoriallisena Jeesuksena voimme
saada kokemuksen hänestä, kokea rakkautta ja hyväksyntää, kenties tulla paremmiksi ihmisiksi. Historiallisena Jeesuksena
voimme tietää kuka ja millainen hän on, ja siten kohdata hänet todellisena majesteettina ja armollisena Jumalana. Teologian tutkimus voi todellakin olla
aivojen ja kahvin haaskaamista. Vielä pahempaa, se voi johtaa ihmisiä pahasti
harhaan.[3] Tästä syystä tarvitsemme suurta vastuullisuutta niistä keitä opetamme ja siitä mitä me opetamme, paljon kahvia ja aikaa, ja toivottavasti käytämme aivosolujamme johonkin, jolla on iankaikkista merkitystä.
Ps. Luke Timothy
Johnson sanoo, että Historiallisen Jeesuksen etsiminen on Valistuksen jälkeisen
kristillisyyden suurin harhaoppi. Hän tarkoittanee tällä sitä, että meillä ei
ole mitään muuta Jeesusta kuin mistä Raamatun kanoniset evankeliumit puhuvat ja
jota kirkko tunnustaa. Tämä on kirkon teologian mittanuora, ei se että muodostaisimme historiallisen
rekonstruktion siitä, kuka hän todellisesti muka oletettavasti oli.[4]
[1]
Albert Schweitzer tunnetaan laajimmin Nobelin rauhanpalkinnon saajana (1952) kehitettyään
filosofis-eettisen teorian elämän arvosta (Ehrfurcht vor dem Leben). Schweitzer
ei juurikaan viitsi merkitä lähteitään, joten en viitsi sitten minäkään. Kaikki lainaukset ovat peräisin teoksen The Quest of the Historical Jesus englanninkielisestä
käännöksestä (kääntänyt Montgomery, Lontoo 1911), ja ne ovat minun omia pykäelmiäni
suomeksi.
[2]
Sori, en tiedä miten ”Emerging
Church” ja/tai Post-Evangelical kääntyy suomeksi. Käytän tätä provokatiivista ilmausta tietoisesti
karikatyyrinomaisesti kuvaamaan kaikkia liikehdintöjä, joissa ainoastaan
kuvaileva teologia nähdään mahdollisena, eikä teologialla saa olla mitään
normatiivista ja yleismaailmallista sanottavaa (sen kummemmin maailmalle kuin
uskonyhteisöllekään).
[3]
Aina on toki mahdollisuus, että joku
ymmärtää väärin. Tämäkin on teologin vastuuna: puhua niin selkeästi että tämä
vaara hälvenee. Olen saattanut tässä lyhyessä esityksessä ymmärtää Schweitzeria
väärin, mistä johtuen arvostaisin palautetta ja kommentteja. Uskon että
perusesitys ja loppulausunto Schweitzerista ja hänen merkityksestään
teologialle tänään pitää paikkansa.
[4] Michael Birdin Blogi Euangelion 28.7.2015 (vierailtu 6.10.2015). En ole lukenut kyseistä Johnsonin teosta, ainoastaan Birdin provon aiheesta. Kuitenkin LTJ esittää vastaavaa jo aiemmin laajasti tunnetussa teoksessaan Real Jesus (Harper 1997), joka on suoranainen hyökkäys Jeesus Seminaaria vastaan.
