Ensimmäiset edustivat Baurille konservatiivisia voimia, jotka vaativat kääntyneitä pakanoita ympärileikkauttamaan itsensä ja jälkimmäiset liberaalia ajattelua, jonka mukaan pakanoiden ei tarvinnut ympärileikkauttaa itseään saati sitten totella Tooraa ollenkaan. Keskeinen tapahtuma kristillisyyden kehittymisen kannalta oli siirtyminen Antiokiaan, jossa kristillisyys pääsi vapaaksi juutalaisista siteistään ja mahdollisti laista vapaan teologian kehittymisen, jonka näemme Paavalissa. Paavalin pääasialliset vastustajat olivat Jerusalemista peräisin olevia, Jaakobin joukkoon kuuluvia lakihenkisiä juutalaiskristittyjä.
Kuulostaako tutulta? Ei ihme, sillä tästä on tullut lähes standardi käsitys, jota toistellaan niin kommentaareissa kuin yliopistoteologiankin piireissä.
Lähempänä meidän aikaamme ajatusta ovat edustaneet muun muassa Rudolf Bultmann, jolle hellenismin ja palestiinalaisen juutalaisuuden ero oli hyvin tärkeä. Hän terästi yllä esitettyä dikotomiaa edelleen valitettavasti elossa olevalla käsityksellä siitä, kuinka hellenistinen gnostilaisuus olisikin hyvin aikaista ja vaikutti kristillisyyden kehittymiseen merkittävästi (höpön höpöä ja vailla tieteellistä pohjaa, jos minulta kysytään).
Samaa ajattelua ovat edustaneet myös Bultmannin oppilaat Ernst Käsemann ja Hans Conzelmann, jotka lisäsivät yhtälöön ajatuksen alkukirkon eskatologisesta odotuksesta, joka ei toteutunut. Tämä "toteutumattomuus" oli heidän mukaansa merkittävä voima siirryttäessä juutalaisuudesta kristinuskoon (kumma vaan, että eskatologinen Jeesuksen tulemuksen odotus elää vahvasti Paavalin teksteissä — ja edelleen!).
Ja yllätys, yllätys, joukkoon lukeutuu myös Martin Hengel, jonka ansiokkaan työn ensimmäisen vuosisadan juutalaisuuden kartoittamisessa olisi luullut estävän moisen käsityksen. Tästä matkan varrella ja lopussa vielä lisää.
Kiistan ytimessä: Hellenistien ja heprealaisten välinen kiista, Stefanuksen henkilökuva ja vainon alkaminen Apostolien tekojen luvuissa 6-8
Apostolien tekojen 6-8 suhteen esitetään, että Jerusalemissa syntynyt ongelma hellenistien ja heprealaisten välillä edustaa teologis-ideologista jakautumista. Pöytäpalvelukseen valittavat seitsemän miestä ovatkin kreikkalaisine nimineen hellenistien johtajia — eivät käytännön duunareita — jotka joutuvat poistumaan Jerusalemista kiireesti vainojen alettua liberaalien mielipiteidensä takia (apt 8:1b). Heprealaiset sen sijaan saavat jäädä, sillä he ovat huomattavasti konservatiivisempia eivätkä näin ollen joudu vainon kohteeksi. Hellenistien paras edustaja on Stefanus, joka on sekä temppelin vastustaja että edustaa kokonaan Toorasta irtautuvaa teologiaa.Tämä selitys on kuitenkin hyvin ongelmallinen monesta syystä. Ensinnäkin, hellenisti ja heprealainen eivät tässä tekstissä edusta teologis-ideologista jakaumaa vaan yksinkertaisesti eri puhuttuja kieliä. Hellenisti viittaa kreikkaa puhuvaan juutalaiseen Jeesuksen seuraajaan, joka oli todennäköisesti syntynyt diasporassa - ei johonkin liberalisoituneeseen ja kreikkalaisia vaikutteita yllin kyllin imeneeseen kvasi-juutalaiseen.
Heprealainen viittaa puolestaan arameaa puhuvaan, todennäköisesti Palestiinassa syntyneeseen juutalaiseen. Eristyisesti Martin Hengelin tekemä työ on muuttanut radikaalisti käsitystämme 1. vuosisadan juutalaisuudesta, ja nykyään tiedämme, että kaikki juutalaiset olivat olleet jo ainakin Aleksanteri Suuren ajoista hellenististisen eli kreikkalaisen vaikutuksen alla. Tämä koskee myös Galileaa, juutalaisuuden sydänmaata.
Samalla on esitetty, että juutalaisuus olisi ollut vahvimmin oman identiteettinsä tiedostavaa Jerusalemista erillään olevilla alueilla (Galilea ja koko diaspora), jossa identiteetti joutui koetuksille pakanoiden kanssa jatkuvassa kosketuksessa elettäessä. Ei ole siis perusteltua ajatella, että hellenistit tai Jerusalemin hellenistiseen synagoogaan kuuluneet Jeesuksen seuraajat olisivat olleet jotenkin liberaalimpia kuin arameaa puhuneet juutalaiset Jeesuksen seuraajat. Itse asiassa, päin vastoin.
Toiseksi, Apostolien tekojen kertomus seitsemän täynnä henkeä olleen miehen valinta (vrt. Mooseksen tueksi valitut 70 miestä) vain hellenistien joukosta olisi tuskin ratkaissut kiistaa kuvitteellisen hellenistisen ja heprealaisen puolueen välillä. Miesten nimet eivät myöskään kelpaa todisteeksi heidän kreikkalaismielisyydestään, sillä monella kunnon juutalaisella oli 1. vuosisadalla kreikkalaisia nimiä. Tämä näkyy jo Jeesuksen valitsemissa opetuslapsissa, joista monella on kreikkalainen nimi tai kaksi nimeä – aramealainen ja kreikkalainen — vaikka monet heistä ovat ihan tavallisia galilealaisia duunareita.
Kolmanneksi, mitä tulee Apostolien tekojen mainintaan vainojen puhkeamisesta (Apt 8:1b), jaetta on selkeästi tulkittu hieman tarkoitushakuisesti. Jae mainitsee, että kaikki hajaantuivat ympäri Juudeaa ja Samariaa — paitsi apostolit. Baur ja kumppanit ovat tulkinneet sanat "paitsi apostolit" viittamaan koko heprealaiseen ideologiseen puolueeseen samalla kun hellenistit juoksevat henkensä edestä, mikä ei tekstin valossa ole kovinkaan fiksu veto. Myös ajatus Juudeaan ja Samariaan pakenemisesta ei tue hypoteesia siitä, että Antiokia olisi hellenistisen kristillisyyden uusi keskus — vaikka luonnolisesti täytyy huomata, että Juudea ja Samaria edustavat Luukkaan Apt 1:8 mainitseman "kirjoitusohjelman" toista vaihetta.
Neljänneksi, kuka tahansa, joka lukee Stefanuksen puheen, voi todeta itse, että siinä ei ole merkkejä temppeli- tai Toora-vastaisuudesta. Itse asiassa päin vastoin!
Viidenneksi, kannattaa huomata, että Apostolien tekojen 6:5 jälkeen Luukas ei enää koskaan asettele "hellenistejä" ja "heprealaisia" vastakkain.
Kiistan ytimessä: Apostolinen kokous Apostolien tekojen 15. luvussa ja Paavalin kuvaus samasta (?) tapahtumasta Galatalaiskirjeen 2. luvussa
Apostolien tekojen 15. luku kertoo Apostolisen kokouksen päätöksesta pakanakristittyjen suhteen ja soveltaa juutalaisuudesta löytyviä "nooalaisia lakeja" tulkinnassaan siitä, minkälaista kuuliaisuutta Jumalan laille pakanoilta odotetaan. Juutalaisuudessa esiintyi ajatus, jonka mukaan Toora oli annettu juutalaiselle kansalle, mutta pakanoille riitti pienempi ohjeistus, jota Apostolien tekojen 15:29 edustaa.Tähän liittyen on mielenkiintoista, että ohjeistuksen antaa Jaakob, jonka baurilainen koulukunta on maalannut legalistiksi. Jaakob ei kuitenkaan edellytä ympärileikkausta, kuten jotkut Jeesukseen uskovat fariseukset jaejaksossa tekevät. Mielenkiintoista baurilaisen teesin kannalta on myös, että Luukkaan mukaan ensimmäinen pakanakäännynnäinen ei suinkaan käänny antiokialaisten hellenistien toimesta, vaan käännynnäisen "tekee" Pietari, yksi Jerusalemin "pilareista".
No, asiathan eivät ole koskaan ongelmattomia — ainakaan PhD-nimisellä planeetalla — ja totuuden nimissä on sanottava, että Apostolien tekojen 15. luvun ja Galatalaiskirjeen 2. luvun väliin mahtuu aika monta ongelmaa. Kuvaavatko ne todella samaa tapahtumaa? Jos eivät, missä järjestyksessä ne tapahtuivat, ja milloin Galatalaiskirje kirjoitettiin (tämä kysymys vaikuttaa keskusteluun siitä, kenelle Galatalaiskirje kirjoitettiin — etelä vs pohjoinen)) Jos taas vastaus on kyllä, miten on selitettävissä se, että Paavali vetää kokonaan erilaisen johtopäätöksen siitä, mikä oli kokouksen julkilausuma (vrt. 1 Kor 8, 10 ja erityisesti Room 14)? Entä, mikä Galatalaiskirjeen ongelma on? Voidaanko se todella kuvata polariteeteilla "ei lakia ollenkaan" vs "täysi lain noudattaminen." Vaikuttaa siltä, että kaikki ensimmäisen vuosisadan juutalaisuus noudatti lakia, joskin eroavaisuuksia löytyy tiettyjen säännösten suhteen. Myös Paavali noudatti Tooraa, mikäli Luukasta uskomme. Lisäksi, ketkä oikein vastustavat Paavalia Galatalaiskirjeessä? Huomaa, että vaikka Paavali puhuu Jaakobin luota tulleista miehistä, hän ei koskaan syytä Jaakobia. Pietarin hän on sen sijaan valmis haukkumaan lyttyyn. Huomaa myös, että "Jerusalemin pilarit" ovat Paavalin tekstissä samaa mieltä Paavalin kanssa keskeisestä kysymyksestä, ympärileikkauksesta. Oli siis ratkaisu näihin kysymyksiin mikä tahansa, yksioikoinen näkemys, jonka mukaan "Jerusalem = konservatiivit" ja "Paavali = hellenistit liberaalit" on väärä.
Kiistan ytimessä: Jaakobin henkilökuva — legalistiko?
Jaakobin pitäminen jyrkkänä legalistina nousee lähinnä Josefuksen huonosta lukemisesta. Jaakobistahan kerrotaan niin Hegesippuksen (EH 2.23) kuin Josefuksenkin toimesta (Ant. 20.198—203). Hegesippuksen kertomus on tutkijoiden mukaan pitkälti väritettyä legendaa. Täältä saa alkunsa myös Jaakobin kutsuminen Vanhurskaaksi. Vanhurskas ei kuitenkaan todennäköisesti ollut Jaakobin todellinen lisänimi, vaan sai alkunsa siitä, että Hegesippus (tai hänen lähteensä) lainasi Jesajan kirjan jaetta 3:10 (vrt. Bauckham, "James and the Jerusalem Church", jossa hän esittää, että Jesaja 54:11-12 voisi olla sekä lisänimen että termin Οβλιας taustalla).Josefuksen kertomus sen sijaan vaikuttaa ihan uskottavalta (siitäkin huolimatta, että Josefuksen tekstissä on toisaalla kristittyjen lisäyksiä):
but this younger Ananus, who, as we have told you already, took the high priesthood, was a bold man in his temper, and very insolent; he was also of the sect of the Sadducees, who are very rigid in judging offenders, above all the rest of the Jews, as we have already observed; when, therefore, Ananus was of this disposition, he thought he had now a proper opportunity [to exercise his authority]. Festus was now dead, and Albinus was but upon the road; so he assembled the sanhedrin of judges, and brought before them the brother of Jesus, who was called Christ, whose name was James, and some others, [or, some of his companions]; and when he had formed an accusation against them as breakers of the law, he delivered them to be stoned; but as for those who seemed the most equitable of the citizens, and such as were the most uneasy at the breach of the laws, they disliked what was done; they also sent to the king [Agrippa], desiring him to send to Ananus that he should act so no more, for that what he had already done was not to be justified; nay, some of them went also to meet Albinus, as he was upon his journey from Alexandria, and informed him that it was not lawful for Ananus to assemble a sanhedrin without his consent; whereupon Albinus complied with what they said, and wrote in anger to Ananus, and threatened that he would bring him to punishment for what he had done; on which king Agrippa took the high priesthood from him, when he had ruled but three months, and made Jesus, the son of Damneus, high priest.Huomaa, että Josefuksen tekstiä ei ole kirjoitettu sen osoittamiseksi, että Jaakob olisi ollut konservatiivisesti kallellaan vaan kertomaan, miksi Ananus (kuten viisi muutakin) ylipappia syrjäytettiin tehtävästään Agrippa II:n toimesta. Se, että lakia tarkasti noudattavat juutalaiset kauhistuivat Jaakobin teloittamisen takia, kertoo vain, että he eivät hyväksyneet Ananuksen metodeja — ei sitä, että Jaakob oli heille mieleinen henkilö.
Johtopäätös
Todennäköisintä on, että alkukristillisyyden parissa vaikutti samanlainen moninaisuus ja monimuotoisuus kuin 1. vuosisadan juutalaisuudessa (on suorastaan käsittämätöntä, että Hengelillä ei välähtänyt tässä kohden). Tämä moninaisuus ei kuitenkaan jakautunut joidenkin näennäiskulttuurillisten (hellenisti vs palestiinalainen) mukaisesti. On vain luonnollista, että osa juutalaiskristityistä oli konservatiivisempia suhteessa Tooraan kuin toiset. Hengellinen kokemus Pyhän Hengen saamisesta kuitenkin yhdisti heitä kaikkia, ja vaikutti sen, että alkukristillisyyden "paketti" pysyi näinkin hyvin kasassa.Disclaimer: Yllä olevassa tekstissä olen hahmotellut omaa ajatteluani Martin Hengelin, N. T. Wrigtin, ja Craig Hillin kirjojen pohjalta. Tätä ei ole tarkoitettu lopulliseksi "oivallukseksi", eikä sitä ole myöskään kirjoitettu kovin perusteellisesti (mikä lienee ilmeistä jokaiselle aiheeseen perehtyneelle).
