Lähetyksen kaksoiskäsky

Matteuksen evankeliumin 28:19–20 on nimetty lähetyskäskyksi syistä, joiden historiallisia juuria en tiedä. Englanniksikin se on "Great Commission," eli suuri lähettäminen. Tässä tarkastelen jaksoa 19–20a, jonka käännöksissä tyypillisesti esiintyy peräti neljä tekemiseen liittyvää käskymuotoa.

KR92 

KR92 kuvastaa hyvin verbien samanarvoisuutta:

Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea...

Kreikankielisessä tekstissä vain yksi näistä on predikaatti, ja se on "tehkää" (μαθητεύσατε) joka on käskymuodossa. Muut kolme verbiä ovat partisiippeja, jotka ovat siis kreikan ilmaisuvoimaisimpia verbimuotoja. Tässä tapauksessa kaikki kolme partisiippia kertovat jotakin toiminnasta eli ovat adverbiaalisia. Ohessa tätä on demonstroitu lausediagrammilla, jonka muotoilussa on otettu suuria vapauksia pointin korostamiseksi:

siis

[te] | tehkää opetuslapsiksi | kansat

             / menkää                      / kaikki
            / kastakaa
          / opettakaa

Päähuomio ei ole "menemisessä" siitäkään huolimatta, että ko. sana esiintyy ensimmäisenä lauseessa. Stephen Runge selittää että diskurssianalyysissä ilmiö on tunnettu: ennen predikaattia sijoitettu partisiippi taustoittaa toimintaa. Vastaavaa ilmiötä voitaisiin verrata genetivus absolutus -partisiippeihin, jotka ovat tyypillisesti lauseen alussa ja ilmaisevat aikaa suhteessa pääverbin toimintaan. Esim. kuvitteellisessa esimerkissä tämä olisi "mentyään... hän söi kalaa..." jolloin päähuomio on syömisellä. 

Rungen & Levinsohnin (kiitos Riku Levinsohnin suosituksesta useampi vuosi sitten!) edustamassa diskurssianalyyttisessä tarkastelussa kysytään, että kun toiminta kerran olisi voitu esittää predikaatilla, niin miksi kirjoittaja ei ole tehnyt niin? Eli miksi Matteus ei ole kuvannut "menemistä" ja muita oleellisia verbejä käskymuodossa:

siis
[te] | menkää | x
[ja]
[te] | tehkää opetuslapsiksi | kansat
[ja]                                          / kaikki
[te] | kastakaa ...
[ja]
[te] | opettakaa ...

Oheinen kuvaus kertoisi siis tekstistä, jossa kaikki toiminta on yhtä arvokasta, ellei järjestykselle anneta erityistä merkitystä. Runge väittää että kyse ei ole niinkään valinnasta käyttää partisiippia kuin valinnasta olla käyttämättä predikaattia. Toisin sanoen, kirjoittaja on valinnut ainoastaan yhden predikaatin korostaakseen kaikkein oleellisinta toimintaa, opetuslapseuttamista. Näin ollen partisiipit määrittävät millä tavalla tai millaisissa olosuhteissa tuo toiminta tapahtuu.

UT2020 

Edellä kuvattu ilmiö näkyy jokseenkin selvästi UT2020 -käännöksessä, joka on tulkinnut jälkimmäiset kaksi partisiippia keinoa ilmaiseviksi:

Menkää siis ja tehkää kaikista kansoista minun oppilaitani. Tehkää se kastamalla heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heidät noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.

UT2020 näyttää pelkistettynä lausediagrammina seuraavalta:

siis
[te] | menkää | x
[ja]
[te] | tehkää oppilaitani | kansoista
ø
[te] | tehkää | se
            /
           /        /kastamalla ...
          / –– [ja]
                    \opettamalla ...

Kieli posksessa pohdin voisiko UT2020 kaltaista menkää-ja-tehkää rakennetta kutsua "Lähetyksen kaksoiskäskyksi?" Pointti mitä yritän alleviivata tässä on se, että "meneminen" ei ole Jeesuksen käskyn keskiössä. Jeesus antoi tämän käskyn ensimmäisille opetuslapsille jotka olivat saapuneet ylösnousemuksen jälkeen sille vuorelle jolle hän oli itse käskenyt heidän tulla. Reiska 10 lukua aikaisemmin Jeesus oli ollut lähimpien opetuslasten kanssa vuorella missä yksi heistä ehdotti hengellisen kokemuksen jälkeen majapaikkojen rakentamista. Silloinkin Jeesus ohjasi heidät lempeästi alas vuorelta ja ihmisten pariin (Matt 17). En siis tarkoita että "meneminen" tai "lähteminen" olisi jotenkin väärin tämän tekstin nojalla, mutta Jeesuksen käskyn täyttämistä se ei ole – ellei lähteminen liity opetuslapseuttamiseen.

Oma ehdotus

Oma dynaaminen käännös ei ehkä eroa merkittävältä osin aiemmasta, mutta pakkohan tässä on vastata omaan huutoon:

Siis, lähtekää [pois täältä vuorelta] – tehkää kaikki kansat [minun] opetuslapsiksi kastamalla ja opettamalla heille...

Meneminen on yhä käskymuodossa johtuen kontekstista (Jeesuksen käsky), mutta se on asetettu kategoriaan "taustatietoa." Näin pääverbin ajatus opetuslapseuttamisesta on saatu suojeltua ja määriteltyä sen toiminta kahden keinoa ilmaisevan partisiipin avulla:

siis
[te] | lähtekää ...
             / [täältä]
ø
[te] | tehkää opetuslapsiksi ...
            /
          /     /kastamalla ...
        / –– [ja]
                \opettamalla ...

Vielä viimeisenä huomiota voitaisiin esittää että vaikka rakenne korostaa kastamisen ja opettamisen yhtäläistä tärkeyttä, järjestysero on looginen: kristilliseen uskoon kastetaan, kristillisessä uskossa kasvetaan opettamisen kautta.

Ps. Tulipa mieleen että käsky on näinkin suorasukaisesti suomennettu ja välttäen menemiseen liittyvä käskymuoto: "Mentyänne tehkää... kastamalla ja opettamalla..." Minulla ei ole niinkään ongelmaa käskymuodon kanssa koska se tulee mukaan kaikkiin verbimuotoihin kontekstin kautta, joten seison oman käännökseni takana kunnes toisin todistetaan.

Lähteet/lisätietoa

Levinsohn, Stephen. Discourse Features of New Testament Greek: A Coursebook. 2nd ed. Dallas, TX: Summer Institute of Linguistics, 2000.

Runge, Steven E. Discourse grammar of the Greek New Testament: a practical introduction for teaching and exegesis. Peabody, MA: Hendrickson, 2010.

Runge, Steven E., and Christopher J. Fresch, eds. The Greek Verb Revisited: A Fresh Approach for Biblical Exegesis. Lexham Press, 2016.

 

Kivi, paperi ja leipä - Jeesuksen ensimmäinen kiusaus

Jeesuksen ensimmäinen kiusaus oli tehdä itselleen ruokaa. Siis aika tyypillinen kolmekymppisen poikamiehen ongelma. Tai tyypillinen poikamies tilaa pitsat, Jeesus puolestaan olisi ”leiponut” kivistä pitsat. Eikä tyypillinen poikamies paastoaisi 40 päivää. Oheinen kuva tosin saattaa selittää miksi Jeesus suhtautui epäilevästi pitsataksiin.

Simon Bening - The Temptation of Christ (n. 1500)

Jeesuksen vastaus sille-joka-kiusaa on mielenkiintoinen:

Kirjoitettu on: ‘Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee’. (Matt 4:4)

Runge[1] huomauttaa, että tekstin olisi periaatteessa voinut kirjoittaa pelkästään positiivisesta näkökulmasta:

Ihminen tarvitsee elääkseen sekä ruokaa että Jumalan Sanaa.

Aivan raamatullista, eikö totta? Jeesus moninkertaistaa leivät ja kalat jotta ihmisillä autiomaassa olisi mitä syödä, ja hän myös käskee rukoilemaan ”jokapäiväistä” leipää, hän käskee heittämään verkot sinne missä kalat ovat, ja hän jopa itse grillaa rannalla kalaa. Hän murtaa leipää niin usein, että siitä tulee tapa tunnistaa hänet. Hän asettaa syömisen ja juomisen tavaksi, jolla kristityt muistavat ja juhlivat häntä. Ruuassa ei ole mitään pahaa.

Jeesuksen vastaus on kuitenkin negatiivisessa muodossa. Negatiivinen lähtökohta ja partikkeli vaan (ἀλλά) synnyttävät odotuksen ja korostuksen virkkeen jälkimmäiselle puoliskolle:[2]

EI leipä VAAN SEN SIJAAN Jumalan puhe/sana johtaa Iankaikkiseen Elämään

Jumalan sana tarkoittaa tässä Jumalan tahtoa. Se on enemmän kuin Raamattu, vaikkakin voisimme sanoa, että Jumalan tahto on ilmaistu Raamatussa. Tämä kuitenkin pitää sisällään ajatuksen Jumalan tahdosta joka on kommunikoitu hyvin henkilökohtaisella tavalla: jokainen Jumalan sana (kr. rhēma) joka hänen suustansa lähtee.

Sekä Jeesuksen sanat että hänen oma toimintansa tässä tilanteessa molemmat alleviivaavat, että ruoka ei ole yhtä tärkeää kuin kuuliaisuus. Jeesuksen kohdalla voimme nähdä, että hänen kuuliaisuudellaan ei ollut pelkästään henkilökohtaista hyötyä (hän pysyi Jumalan Poikana), vaan että tämä kuuliaisuus oli ehtona hänen sovitustyölleen. Samoin meidän kuuliaisuutemme on oleellisesti kytköksissä meidän ikuisen elämämme kanssa, ja kukaties se tuo siunauksen muillekin. Kuuliaisuus ei siis ole yhdentekevä asia, eikä se myöskään ole henkilökohtainen asia.

Lopuksi: Paastoaminen on tapa muistuttaa tätä periaatetta itselle. Syön jotta voisin ylläpitää elämää, mutta suuremman nautinnon tuottaa Jumala-keskeinen elämä. Tämä varmasti kuulostaa aika askeettiselta jokaisen ruuan ystävän korvissa, mutta ehkä meidän on hyvä vetää herneet välillä nenään eikä aina vain napaan.

Viitteet

[1] Steven E Runge, Discourse grammar of the Greek New Testament: a practical introduction for teaching and exegesis (Peabody, Mass.: Hendrickson, 2010), 94.
[2] Rungen edustamassa diskurssianalyysissä (DA) esitetään että joka kerta kun asia esitetään jotenkin normaalista poikkeavalla tavalla, muutos ”merkkaa” (markedness) kyseisen asian erityiseksi. DA:n mukaan muutokset eivät koskaan ole pelkästään tyylillisiä, vaan niissä on aina mukana jokin korostus. Ks. myös Markuksen postaus Hengellä täyttyminen ja Efesolaiskirje 5:18-22.

Tärkeimmät taidot

Teen neljättä vuotta väitöskirjatutkimusta UT:n eksegetiikassa. Tunnen joitakin kymmeniä UT:n väitöskirjatutkijoita, enkä ole vielä törmännyt sellaiseen, jonka mielestä maisteriopinnot antoivat riittävän pohjan jatko-opinnoille. Saman kuulin myös kollegalta jonka kanssa jaan toimiston, ja jolla on kolme (3!!) maisteritutkintoa pohjalla.

En silti vähättele maisteritutkinnon merkitystä, ja se onkin perusreitti väitöskirjaopintoihin. Jos mietin omia maisteriopintojani ja niiden hyödyllisyyttä, kielitaidon hankkiminen oli avainasemassa (henkilösuhteiden luomisen ja omaan itseen tutkijana tutustumisen lisäksi). Olin opiskellut "kandiopinnoissa" neljä vuotta kreikkaa ja kolme hepreaa, mutta en jostain syystä pitänyt kielitaitoa yllä valmistumisen jälkeen.

Opetin 6 vuotta raamattukoulussa ja saarnasin seurakunnassa säännöllisesti, mutta en juurikaan tehnyt eksegeesejä tuona aikana. Alkukielten käyttö rajoittui yksittäisten tekstijaksojen summittaiseen kääntämiseen, ja, totta kai, sanatutkimukseen. Maisteriopinnoissani jouduin käytännössä opettelemaan heprean uudelleen, kreikassa läpäisin lähtötasotentin pienellä kertauksella (Mouncen Basics of Biblical Greek).

Erityisesti heprean opettajani, Jordan Scheetz, toistuvasti painotti kuinka hölmöä on jos nyt hassaamme kielitaidon kun olemme sen vaivalla hankkineet (sanoi saman mutta positiivisesta näkökulmasta). Heti lähtö- ja edistyneemmän tason kurssien jälkeen opiskelimme molempia kieliä osana eksegeettisiä kursseja — ja toisinpäin: kaikki eksegeettiset kurssit olivat kielikursseja. Tämä menetelmä jotenkin junttasi kielitaidon eri tavalla päähän, ja sai sen vaikuttamaan muutenkin luonnollisemmalta ja käyttökelpoisemmalta (kiitos Drake Williams!). Tämä siis sellaiselta, joka ei lähesty kieliä yleensäkään säännöistä käsin vaan lukemalla, intuitiivisesti.

Olisinko päässyt tohtoriohjelmaan ilman kielitaitoa? Ehkäpä, en tosin välttämättä nykyiseen yliopistooni. On mahdollista väitellä UT:n eksegetiikasta osaamatta kreikkaa. Tämä on melko surullista, sillä vain kielen jotenkin hallitseva voi ymmärtää kuinka paljon siinä menettää. Tästä syystä jotkut proffat laittavat väitöstilaisuudessa väitöstyötään puolustavan eteen kreikankielisen UT:n ja vaativat kääntämään jonkin jakson ilman apuvälineitä.

Enkä kirjoita tätä vain tohtoriopiskelijat mielessä, vaan näiden omien kokemusten myötä on syntynyt jonkinasteinen vakaumus, että hermeneutiikan ohella alkukielten opetus on keskeisintä. (Mielessä Juha Hynnisen laulu: Ilman kreikkaa / pastori veikkaa / tai ei tiedä / ollenkaan.) Ehkä minun täytyy tehdä vielä vähän töitä tämän eteen  etten syyllistäisi, vaan osaisin rohkaista ja innostaa kuten minua on innostettu. Ehkä se syntyy pitkässä juoksussa oman työn ja esimerkin sivutuotteena?

Sillä välin, tässä linkki resurssiin josta voi päivittäin katsoa hyvin yksinkertaisen 2 minuutin videon (englanniksi). Samasta osoitteesta voi myös tilata muistutuksen omaan sähköpostiin. Ja tässä työnäyte tältä päivältä kyseiseltä sivustolta.

Lukuraportti: Targumit (arameankieliset raamatunkäännökset)

Tämä on löyhä lukuraportti kirjasta Flesher & Chilton: The Targums — A Critical Introduction (Baylor 2011), jota käytän lähinnä ponnahduslautana omalle keskustelulleni.

Mielenkiintoni kohdistuu Targumeiden syntyhistoriaan, tarkemmin: heprean kielitaidon heikkenemiseen. Tarkastelen lisäksi Jeesuksen opetusta synagogassa tästä valosta, ja lopuksi pohdin tämän merkitystä omassa kontekstissamme.

Ensinnäkin, Targum on termi jota käytetään arameankielisistä Vanhan testamentin[1] käännöksistä.[2]

“Sana ‘Targum’ ei ole pelkästään tapa kuvata muinaisia juutalaisia raamatunkäännöksiä. Se pikemminkin määrittelee tietynlaisen tavan saattaa (render) teksti yhdeltä kieleltä toiselle.” (19)[3]

Flesher ja Chilton määrittelevät Targumin seuraavasti:

“Targum on käännös, joka yhdistää alkuperäisen tekstin äärimmäisen kirjaimellisen käännöksen (rendering) lisätyn materiaalin kanssa saumattomalla tavalla.” (22)

Määritelmässä ‘saumattomuus’ tarkoittaa sitä, että eroa varsinaisen raamatuntekstin ja tulkinnallisen materiaalin välillä on mahdoton huomata, ellei lukijalla ole pääsyä alkuperäiseen heprealaiseen tekstiin. Flesher ja Chilton listaavat 7 Targumeihin liittyvää ‘käännösperiaatetta’, mutta yllä oleva kuvaus on se mikä yhdistää kaikkia käännöksiä (kirjaimellisuus, saumattomuus). Pelkkä heprealaisen tekstin olemassaolo ei tosin ollut riittävää, sillä teksti piti myös pystyä ymmärtämään.