Levottomuus, ylimielisyys ja hengellinen sokeus (Jesaja 6)

Oliko Jesaja epätoivoinen katsoessaan maailmanmenoa Juudeassa n. 2750 vuotta sitten? Sotilaallinen uhka, moraalinen ja poliittinen korruptio, sekä maallistuminen olivat vain osa hänen huolenaiheistaan. Jesaja toimi profeettana useiden kuninkaiden aikana, ja lopulta (perimätiedon mukaan) hänet sahattiin kahtia onton puun sisällä.

Jesajan kirjan alkulukujen järjestys on mielenkiintoinen, sillä se ei näytä seuraavan kronologista järjestystä. Suuri osa asiantuntijoista on sitä mieltä, että Jesajan 6. luku kuvastaa hänen kutsumusnäkyään, sitä mistä hänen profeetan tehtävänsä sai alkunsa. Miksi sitten Jesajan kirja ei ala tällä näyllä? Siksi, että Jesajan 5 ensimmäistä lukua pohjustavat yhteiskunnallisia ongelmia, joihin Jesajan oli puuttuminen Jumalan puhemiehenä.

On merkittävää, että Jesajan näky kuvataan tapahtuvaksi silloin, kun Aahas tulee kuninkaaksi. Aahas, Hiskian[1] pojanpoika, edustaa Daavidilaista kuningassukua, mutta sen sijaan että luottaisi Jumalan lupaukseen tämän huoneen pysyvyydestä, hän etsii ratkaisua poliittisin myönnytyksin. Hän on sukunsa paha omena, jonka toiminta kuvataan epäjumalanpalveluksena (siihen on muitakin syitä), ja jonka ansiosta tuho tulisi kohtaamaan koko kansaa. Jumalalla on kuitenkin tahto pelastaa kansansa, mutta se edellyttää heidän osallistumistaan – nöyrtymistä ja hänen profeettansa kuulemista.

Mikä tekee Jesajasta Jumalan puhemiehen? Hänen jalosukuisuutensa? Hänen korkea moraalinsa? Hänen poliittiset näkemyksensä? Hänen uskonnollinen asemansa?

Mitä tahansa ansioita tai ylpeyttä Jesajalla olisikaan, ne valuvat kaikki kankkulan kaivoon (skybala), kun hän näkee Herran valtaistuimellaan: Jesaja kokee syvästi, että hän on yhtä lailla syntinen kuin kuka tahansa. Hän uskoo kuolevansa! Jesajan syntisyys konkretisoituu hänen kielensä saastaisuudessa — miten hän voisi puhua kaikkivaltiaan puolesta? Hänen sanomansa Aahakselle ei ole riippuvainen hänen omasta moraalistaan tai älykkyydestään, vaan hän on viestintuoja.

Jesajan kautta Jumala tarjoaa merkkiä Aahakselle,[2] mutta hän ei suostu ottamaan sitä vastaan siitäkään huolimatta, että tämä merkki vahvistaisi sen että Jumala on Aahaksen ja kansan puolella.[3]

Vaikka Jesajan tehtävänä on puhua tuomiosta kuninkaalle ja eliitille, hänen viestinsä puhuu ennen kaikkea toivosta: Jumala hallitsee ja on kaikkien tilanteiden yläpuolella. Vain henkilö joka on todella saanut kohdata Jumalan pyhyyden ymmärtää tämän. Häntä ei pelota maailman mahtavat, hän ei säiky katastrofeja. Hän ei edes pelkää oman henkensä puolesta, sillä hän on Jumalan edessä saanut kokea mitä todellinen pelko on. Ennen kaikkea, hän ei rohkene puhua omia ajatuksiaan vaan on uskollinen Jumalan hänelle antamalle tehtävälle ja sanomalle.

Ei ole sattumaa, että Uuden testamentti lainaa kaikkein useimmin Jesaja 6 kuvausta Jesajan tehtävästä puhua kansalle joka kuulee mutta ei ymmärrä, näkee mutta ei käsitä, ja joka siksi on itse itsensä tuominnut paatumuksen tilaan. Ei ole myöskään sattumaa, että aivan kuten Jesajan aikana, kansa ei nytkään ymmärtänyt kuka on todellinen kuningas (6:5).

Hengellinen sokeus on universaali ilmiö, joka ilmenee eri aikoina eri tavoin. Ajattelemme ehkä, että ne ovat sokeita jotka eivät usko Jumalaan ja Jeesukseen. Tästä ei ole kyse. Jesajan mukaan ne ovat sokeita jotka uskovat Jumalaan mutta eivät luota häneen. Myöskään Jeesus ei väitellyt fariseusten kanssa siitä, että onko Jumalaa olemassa. Ongelma oli, että heidän hengellinen sokeutensa esti heitä näkemästä Jumalaa toimimassa Jeesuksessa ja hänen kauttaan. Mitä enemmän Jeesuksen toiminta osoitti hänen olevan Yhwh maan päällä, sitä vahvemmin häntä vastustettiin.[4]

Hengellinen sokeus ei ole joku iskulause joka voidaan heittää niiden silmille, jotka eivät usko Jumalaan, vaan se on meitä uskovia vaivaava krooninen sairaus. Se on itseaiheutettu tila, jossa emme joko pysty tai halua nähdä Jumalaa hallitsemassa yli kaikkien olosuhteiden.

Hengellinen sokeus ilmenee

-       Ylpeytenä ja röyhkeytenä (kuvittelemme olevamme moraalisesti parempia vain koska olemme uskossa).

-       Lannistumisena (olosuhteet saavat meidät toivottomuuden tilaan).

-       Eristäytymisenä (luulemme että tämä maailma on paha, ja että asia ratkeaa sillä, että vetäydymme maailmasta poteroihin, joita myös seurakunniksi kutsutaan).

Miksi emme kohtaisi Jumalan pyhyyttä?

-       Koska silloin me emme enää voisi uskoa omaan moraaliseen paremmuuteemme.

-       Koska silloin emme voisi enää surkutella omaa tilannettamme, ja lakkaisimme olemasta maailma/n(mme) napa.

-       Koska silloin me joutuisimme elämään tilanteissa ja ympäristössä, jossa meidän uskomme Jumalan hyvyyteen ja hallintavaltaan joutuisi koetukselle, emmekä ole ehkä varmoja siitä että meidän uskomme kestäisi sen, tai että haluaisimme luopua mukavasta elämästämme.

Jos emme ole valmiita kohtaamaan Jumalaa pyhänä kuninkaana, hän ei voi myöskään kestää luottamuksemme ja toivomme kohteena. Niin kauan kuin me uskovat kuvittelemme ja uskottelemme olevamme parempia kuin muut, emme ole valmiita kohtaamaan elävää Jumalaa. Olen tässä asiassa sen verran luterilainen, että en usko että meistä on naamareitamme riisumaan—meidän täytyy kohdata Jumalan pyhyys ja oma syntisyytemme ennen kuin tämä voi tapahtua. Joten, sitä minä rukoilen. Jos Jesajan kirja meille jotain opettaa, niin sen että Jumala on valmis vaikka tuhoamaan oman temppelinsä jotta hänen oma kansansa havahtuisi ja avaisi silmänsä. Niin paljon hän meitä rakastaa, että antoi ainoan Poikansa.

Tämä kutsuu meitä olemaan Jumalan puhemiehiä siellä, missä on epäoikeudenmukaisuutta, kärsimystä, ja yksinäisyyttä. Se kutsuu meitä olemaan läsnä, ei moraalisesti parempina, vaan ihmisinä jotka ovat kohdanneet Jumalan ja kokeneet oman mahdottomuutensa. Se kutsuu seurakuntia auttamaan ihmisiä näkemään Jumalan, joka ei ole ainoastaan hyvä, vaan yhtä lailla ja ennen kaikkea pyhä. Ilman pyhyyttä hän on voimaton Jumala, romanttinen karikatyyri, joka pettää kaikki.

---

[1] Kuningas Hiskia edusti vielä hyvää aikaa.

[2] Aahaksen torjunnan kautta se pitää sisällään kaksoismerkityksen: nuori nainen/neitsyt kommunikoi että Aahaksen valta on lopussa, ja että hänen omat jälkeläisensä eivät perisi kuninkuutta häneltä. Sen sijaan kansa joutuisi tuhon valtaan, mutta jäljelle jäisi jäännös. Tuo jäännös iloitsee ja riemuitsee sillä ”Jumala meidän kanssamme” on asettunut kuninkaaksi ja ennalleenasettanut vanhurskauden maahan.

[3] Jumalaan luottaminen ei ole kovin houkuttelevaa, jos se tarkoittaa sitä että joudut luopumaan itselle tärkeistä asioista, kuten leveästä elämästä toisten kustannuksella.

[4] Vrt. Matt 12:24 et al.

Tärkeimmät taidot

Teen neljättä vuotta väitöskirjatutkimusta UT:n eksegetiikassa. Tunnen joitakin kymmeniä UT:n väitöskirjatutkijoita, enkä ole vielä törmännyt sellaiseen, jonka mielestä maisteriopinnot antoivat riittävän pohjan jatko-opinnoille. Saman kuulin myös kollegalta jonka kanssa jaan toimiston, ja jolla on kolme (3!!) maisteritutkintoa pohjalla.

En silti vähättele maisteritutkinnon merkitystä, ja se onkin perusreitti väitöskirjaopintoihin. Jos mietin omia maisteriopintojani ja niiden hyödyllisyyttä, kielitaidon hankkiminen oli avainasemassa (henkilösuhteiden luomisen ja omaan itseen tutkijana tutustumisen lisäksi). Olin opiskellut "kandiopinnoissa" neljä vuotta kreikkaa ja kolme hepreaa, mutta en jostain syystä pitänyt kielitaitoa yllä valmistumisen jälkeen.

Opetin 6 vuotta raamattukoulussa ja saarnasin seurakunnassa säännöllisesti, mutta en juurikaan tehnyt eksegeesejä tuona aikana. Alkukielten käyttö rajoittui yksittäisten tekstijaksojen summittaiseen kääntämiseen, ja, totta kai, sanatutkimukseen. Maisteriopinnoissani jouduin käytännössä opettelemaan heprean uudelleen, kreikassa läpäisin lähtötasotentin pienellä kertauksella (Mouncen Basics of Biblical Greek).

Erityisesti heprean opettajani, Jordan Scheetz, toistuvasti painotti kuinka hölmöä on jos nyt hassaamme kielitaidon kun olemme sen vaivalla hankkineet (sanoi saman mutta positiivisesta näkökulmasta). Heti lähtö- ja edistyneemmän tason kurssien jälkeen opiskelimme molempia kieliä osana eksegeettisiä kursseja — ja toisinpäin: kaikki eksegeettiset kurssit olivat kielikursseja. Tämä menetelmä jotenkin junttasi kielitaidon eri tavalla päähän, ja sai sen vaikuttamaan muutenkin luonnollisemmalta ja käyttökelpoisemmalta (kiitos Drake Williams!). Tämä siis sellaiselta, joka ei lähesty kieliä yleensäkään säännöistä käsin vaan lukemalla, intuitiivisesti.

Olisinko päässyt tohtoriohjelmaan ilman kielitaitoa? Ehkäpä, en tosin välttämättä nykyiseen yliopistooni. On mahdollista väitellä UT:n eksegetiikasta osaamatta kreikkaa. Tämä on melko surullista, sillä vain kielen jotenkin hallitseva voi ymmärtää kuinka paljon siinä menettää. Tästä syystä jotkut proffat laittavat väitöstilaisuudessa väitöstyötään puolustavan eteen kreikankielisen UT:n ja vaativat kääntämään jonkin jakson ilman apuvälineitä.

Enkä kirjoita tätä vain tohtoriopiskelijat mielessä, vaan näiden omien kokemusten myötä on syntynyt jonkinasteinen vakaumus, että hermeneutiikan ohella alkukielten opetus on keskeisintä. (Mielessä Juha Hynnisen laulu: Ilman kreikkaa / pastori veikkaa / tai ei tiedä / ollenkaan.) Ehkä minun täytyy tehdä vielä vähän töitä tämän eteen  etten syyllistäisi, vaan osaisin rohkaista ja innostaa kuten minua on innostettu. Ehkä se syntyy pitkässä juoksussa oman työn ja esimerkin sivutuotteena?

Sillä välin, tässä linkki resurssiin josta voi päivittäin katsoa hyvin yksinkertaisen 2 minuutin videon (englanniksi). Samasta osoitteesta voi myös tilata muistutuksen omaan sähköpostiin. Ja tässä työnäyte tältä päivältä kyseiseltä sivustolta.

Vielä kerran: Hengellä täyttyminen ja Efesolaiskirje 5:18-22

Efesolaiskirjeen viidennen luvun "Täyttykää Hengellä!" -käskyn ympärille liittyy muutamia erilaisia  tulkintoja, jotka riippuvat siitä, miten jakeesta 19 alkava partisiippirimpsu ymmärretään. Ovatko partisiipit imperatiivisia ("Puhukaa… laulakaa… musisoikaa… kiittäkää…") vai kuvaavatko ne pääverbin ("Täyttykää") toimintaa jollakin tavalla? Kysymys on mielenkiintoinen kahdesta syystä: (1) Annetaanko meille tässä ohjeita siitä, kuinka Hengellä voidaan täyttyä? (2) Liittyykö jakeessa 21 ilmaistu ajatus alamaisuudesta toinen toisellemme jotenkin ajatukseen Hengellä täyttymisestä vai aloittaako se uuden teeman?

18 καὶ μὴ μεθύσκεσθε οἴνῳ, ἐν ᾧ ἐστιν ἀσωτία, ἀλλὰ πληροῦσθε [pääverbi] ἐν πνεύματι, 19 λαλοῦντες [partisiippi] ἑαυτοῖς [ἐν] ψαλμοῖς καὶ ὕμνοις καὶ ᾠδαῖς πνευματικαῖς, ᾄδοντες [partisiippi] καὶ ψάλλοντες [partisiippi] τῇ καρδίᾳ ὑμῶν τῷ κυρίῳ, 20 εὐχαριστοῦντες [partisiippi] πάντοτε ὑπὲρ πάντων ἐν ὀνόματι τοῦ κυρίου ἡμῶν Ἰησοῦ Χριστοῦ τῷ  θεῷ καὶ πατρί, 21 ὑποτασσόμενοι [partisiippi] ἀλλήλοις ἐν φόβῳ  ⸀Χριστοῦ, 22 αἱ γυναῖκες [ei verbiä] τοῖς ἰδίοις ἀνδράσιν ὡς τῷ κυρίῳ…

Steven Rungen (Discourse Grammar of the Greek New Testament) mukaan partisiipit ovat aina alisteisia pääverbin toiminnalle. Näinhän meille on opetettu. Mutta olemmekohan aivan ymmärtäneet, mitä tämä tarkoittaa? Rungen mukaan partisiipin käyttäminen ilmaisee aina kirjoittajan valintaa olla käyttämättä finiittistä verbimuotoa. Efesolaiskirjeen viiden luvun tapauksessa kirjoittaja on valinnut tehdä partisiipeilla ilmaistusta toiminnasta alisteista pääverbille, joka tässä tapauksessa on "Täyttykää!" Partisiipit kuvaavat siis sitä, miltä tällaisen käskyn toteutuminen näyttää.

Tämän lisäksi Runge esittää, että nominatiivin partisiipit voidaan jakaa karkeasti kahteen eri ryhmään sen mukaan, esiintyykö partisiippi ennen pääverbiä vai sen jälkeen. Ennen pääverbiä esiintyvät nominatiivin partisiipit ovat taustoittavia (circumstantial frame for the action of the main verb) kun taas pääverbin jälkeen esiintyvät partisiipit kuvailevat ja modifioivat pääverbin toimintaa. Ymmärrän tämän niin, että Ef. 5:18-22:n tapauksessa partisiippirimpsu ei voi kuvata keinoa Hengellä täyttymiseen — jotakin, mitä tehdään, jotta pääverbin ilmaisema toiminta voidaan saavuttaa. (By the way: tämä on mielestäni mahdotonta jo sen tähden, että täyttymisen ajatus ilmaistaan kreikaksi passiivimuotoisella pääverbillä). Samalla partisiippirimpsu voi kuitenkin kuvata sitä, miltä täyttyminen näyttää. Viidennen luvun partisiipit eivät siis ilmaise väistämättä myöskään seurausta pääverbin ilmaisemasta toiminnasta (eli: "Täyttykää … sillä seurauksella, että puhutte…"). Parasta olisi siis varmaankin kääntää: "Täyttykää … puhuen, laulaen…", koska tämä jättää syy-seuraus -suhteen auki. Partisiipin käyttäminen on Paavalin puolelta valinta jättää meitä kiinnostava kysymys hieman ilmaan roikkumaan: Paavali haluaa painottaa vain pääverbin ajatusta — sitä, että meidän tulee täyttyä.

Mitä tulee alussa esitettyyn toiseen kysymykseen, edellisen pohjalta on selvää, että jakeen 21 sanat: "ollen toinen toisillenne alamaiset Kristuksen pelossa" ovat sen kuvaamista, miltä Hengellä täyttyminen näyttää. Tämän viimeisen partisiipin eristämiselle muista partisiipeista ei ole mitään perusteita. Hengellä täyttyminen ei siis ilmene pelkästään hengellisinä lauluina ja kiitollisuutena vaan toinen toiselle alamaiseksi asettumisena, palvelemisena ja pyytettömänä rakastamisena. Hengellä täyttyminen ei ole "trippi", kokemus itseä varten, vaan se johtaa Hengen hedelmään. Muussa tapauksessa voi tuskin puhua Henkeä täynnä olevasta kristitystä [Toim. huom. Tämä ei ole mikään kannanotto kokemuksellisuutta vastaan sinänsä — kirjoittaja on Hengen toimintaan vahvasti uskova kristitty, jota Suomessa käynnissä oleva polarisointi ärsyttää suunnattomasti].

Mielenkiintoista on myös se, että alkutekstissä jakeet 21 ja 22 ovat toisistaan riippuvaisia - jakeessa 22 ei ole erikseen verbiä, vaan se täytyy lisätä jakeesta 21. Näin ollen alamaisuus toinen toisille määrittää sitä, mitä miesten ja naisten välisestä suhteesta sanotaan. Lukujakoa ei siis voi vetää myöskään jakeiden 21 ja 22 väliin — ikään kuin jakeesta 22 eteenpäin naisia käskettäisiin erikseen olemaan miehilleen alamaisia, vaan ajatus toinen toiselle alamaisuudesta (siis: mies naiselle ja nainen miehelle — ihan siltä varalta, että joku ei ymmärtänyt) määrittää myös sitä, kuinka jakeesta 22 alkavat ohjeet ymmärretään. Jakeiden 5:22– ylen määrin komplementaristinen tulkinta (mies johtaa, nainen alistuu) on siis vähintäänkin kyseenalainen. Mutta tämä olisi kokonaan toisen postauksen aihe...