οὐκ ἐγκαταλείψεις τὴν ψυχήν μου εἰς ᾅδην οὐδὲ δώσεις τὸν ὅσιόν σου ἰδεῖν διαφθοράν (kirj. sinä et hylkää minun sieluani Haadekseen etkä anna vanhurskaasi nähdä mätänemistä).Kyse on runoustekstistä ja täten seemiläisestä parallelismista. Tämä tarkoittaa, että kirjoittajan mielessä "sielun hylkääminen Haadekseen" = "vanhurskaan mätäneminen".
Alkuperäinen heprealainen teksti (teksti on lainaus Daavidin psalmista 15:10) käyttää "sielusta" sanaa "nefesh":
כִּי לֹא־תַעֲזֹב נַפְשִׁי לִשְׁאוֹל לֹא־תִתֵּן חֲסִידְךָ לִרְאוֹת שָׁחַת (kirj. sinä et hylkää minun sieluani Sheoliin, et anna uskollisesi nähdä tuhoa/kuoppaa).Niin heprealainen sana "nefesh" kuin yllä kreikkalaisessa tekstissä käytetty "psyche" tulisi kääntää yksinkertaisesti "elämäksi" eikä sieluksi. Samalla molemmat ko. sanoista ovat juuri niitä sanoja, joiden perusteella ihmisen trikotomista (henki-sielu-ruumis) tai dikotomista (henki/sielu-ruumis) jaottelua esitetään. Raamatun kieli on huomattavasti taipuisampaa ja kuvailevampaa, kuin mihin meidät on totutettu ja antaa ihmisestä holistisen kuvan. Raamatussa ilmaukset sielu, henki ja ruumis ovat (vain?) kuvauksia ihmisyyden eri puolista ja Raamatulla on todellisuudessa hyvin vaikea perustella käsitystä, jossa sielu, todellinen minä, on laitettu sisälle johonkin ruumis-nimiseen pulloon, vaikka juuri tämä tuntuu olevan monen kristityn ajatus siitä, mikä ihminen on.
Vielä selvennyksenä sille, joka ei tiedä: Kristittyinä uskomme siihen, että Jumala on ilmoittanut itsensä progressiivisesti historiassa. Yleensä tämä ajatus yksinkertaistetaan (joskus liiaksikin) niin, että mikä VT:ssa on vielä varjossa, ilmoitetaan UT:ssa kirkkaasti. Anyway, VT:n käsitys ihmisen kuolemanjälkeisestä tilasta on aika karu: Sheolissa (kreikk. Haades) ei ylistetä Jumalaa vaan maataan vain tomussa. VT:ssä usko kuolemanjälkeiseen elämään eli ruumiilliseen ylösnousemukseen nousee pakkosiirtolaisuuden ajassa. Dan 12:2-3 on ainoa täysin kiistaton yksilöiden ruumiillista ylösnousemusta koskeva kohta (vrt. Jes 26:19 ja Hes. 37 kuvaavat lähinnä Israelin "elpymistä"). Tosin, toki näidenkin metaforien taustalla on jokin "todellisuus".
UT:ssa ruumiillinen ylösnousemus on koko kristillisen uskon perusta (vrt. 1 Kor 15). Samalla UT:n aikana elää jo muunkinlaisia käsityksiä kuolemanjälkeisestä elämästä kuin kuolleiden ruumiillinen ylösnousemus.
Sanottaakoon tähän perään vielä selkeyden vuoksi, että en kannata monistista näkemystä ihmisestä, jonka mukaan kaikki meissä voidaan redusoida pelkästään sähkökemiallisiksi impulsseiksi (eli ihminen on käytännössä vain ruumis). Samalla olen hyvin kriittinen dualististen näkemysten suhteen. Mutta joo, aihe on liian laaja ja vaikea tässä avattavaksi.
