Apokryfiprojektin[1] tämä osa käynnistää 12-osaisen “minisarjan”, joka keskittyy 12 Patriarkan testamentteihin (myöhemmin T12P). 12 Patriarkkaa ovat Jaakobin 12 poikaa, jotka kukin vuorollaan viimeisinä päivinään kokoavat poikansa luokseen antaakseen heille siunauksensa ja ”testamenttinsa,” mitä ”elämämkoulu” on heille opettanut.
Tekstien samaa kaavaa noudatteleva luonne kertoo siitä, että ne ovat saaneet viimeisen ulkoasunsa yhden toimittajan kynästä.[2] Niiden ponnahduslautana toimii 1 Moos 49 olevat Jaakobin siunaukset pojilleen, jotka toistuvat Mooseksen toimesta sukukunnille ennen kuolemaansa (5 Moos 33). Tässä vaiheessa riittää maininta, että yleensä[3] huomio kiinnittyy kunkin pojan moraalisiin ominaisuuksiin, mikä alleviivaa tekstien teemaa: älä tee isäsi virheitä, vaan seuraa sitä missä hän eli oikein.
Ruuben
Jaakobin esikoinen oli Ruuben. Ruubenin testamentti (TRuub) seuraa kaavaa, joka toistuu muissakin testamenteissa (T12P): Ruuben kutsuu poikansa luokseen, kertoo synnistään ja katumuksesta, siitä kuinka on saanut anteeksi, ja antaa tämän pohjalta kehotuksen pojilleen olla tekemättä samoja virheitä.[4]
Useat muutkin testamenteista seuraavat tätä kaavaa, jonka mm. Nickelsburg[5] määrittelee kahdella, toistaan täydentävällä tavalla. Oikeanpuoleinen malli korostaa yksilöllistä aspektia, vasemmanpuoleinen yhteisöllistä/kuvaannollista:
1
|
Synti
|
Synti
|
2
|
Eksodus
|
Rangaistus
|
3
|
Katumus
|
Katumus
|
4
|
Paluu
|
Pelastus
|
Ruubenin tarina Raamatussa
TRuub on hyvä esimerkki siitä, kuinka apokryfiset kirjat laajentavat ja pyrkivät selittämään kanonisen tekstin suppeaa kerrontaa. 1 Moos 35:22 kertoo lyhyesti Ruubenin synnistä, jonka ympärille TRuub rakentuu:
”Hänen (Jaakob/Israel) asuessaan sillä seudulla Ruuben makasi isänsä sivuvaimon Bilhan kanssa, ja Israel sai tietää siitä. Jaakobilla oli 12 poikaa…” (KR92)
Kerrottuaan Ruubenin rikoksesta, 1 Moos 35 vaihtaa aihetta Jaakobin sukuluetteloon, ja muutamaa jaetta myöhemmin kuvaa Jaakobin isän, Iisakin kuoleman. Lukija jää siis täydelliseen epätietoisuuteen siitä, mitä tapahtui Ruubenin ja hänen isänsä välillä.[6] Kirjoittaja palaa paljon myöhemmin Ruubenin ja Jaakobin suhteeseen. Kuolinvuoteellaan hän ”siunaa” poikaansa:
”Ruuben, sinä olet esikoiseni ja voimani, sinä olet miehuuteni ensimmäinen hedelmä, arvossa korkein, voimilta väkevin. Mutta olet kuin kuohuva puro, siksi et säilytä ensimmäistä sijaasi. Sinä nousit isäsi vuoteelle, häpäisit minun makuusijani.” (1 Moos 49:3–4 KR92).
Vaikka Ruuben on ensimmäinen ja monin tavoin muita erinomaisempi, hän menettää esikoisuutensa[7] Joosefille, toiseksi nuorimmalle veljelle (1 Aik 5:1).
Ruubenin Tarina Ruubenin testamentissa
TRuub lähtee siitä mihin kanoninen teksti jää. Ruuben omalla kuolinvuoteellaan vuorostaan ”siunaa” omia poikiaan:
”Ja minä kutsun todistajaksi Taivaan Jumalan, [kun minä varoitan] että ette eläisi elämäänne nuoruuden ymmärtämättömyydessä, ettekä antautuisi haureuteen kuten minä tein, ja näin saastutin isäni Jaakobin vuoteen” TRuub 1:6.[8]
VT:n tiivistetyn narratiivin ympärille on siis rakennettu legenda moraalisen opetuksen tueksi. Kirjoittaja mm. selittää, että Jumala lyö Ruubenia sukupuolitaudilla.[9] Kyse on ilmeisesti kupasta, joka vaivasi häntä 7 kuukautta. Ruuben kertoo olleensa tällöin 30 vuotias, ja käyneensä lähellä kuolemaa. Ruuben paranee tästä isänsä rukoiltua sen puolesta (synti-rangaistus-katumus-pelastus).
Tämän jälkeen hän harrasti 7 vuotta katumusta. Ilmeisesti tämä 7 vuoden katumus on tarjonnut hänelle syvempiä hengellisiä näkökulmia, koska hän alkaa kertoa 7 hyvästä hengestä ja 7 pahasta hengestä. Hyvät henget palvelevat Herraa, pahat henget Beliaria (2:2).
Hyvät
|
Pahat
|
|
1
|
Elämän henki
|
Haureuden henki (joka on kytköksissä aisteihin)
|
2
|
Näön henki (halu tulee tätä kautta)
|
Kyltymättömän halun henki (joka on vatsassa)
|
3
|
Kuulemisen henki
|
Tappelemisen henki
|
4
|
Hengittämisen henki[10]
|
Keinottelun[11] henki (antaakseen itsestä hyvän vaikutelman)
|
5
|
Puheen henki
|
Röyhkeyden henki (pöyhkeily, itserakkaus)
|
6
|
Maun henki
|
Valehtelun henki (kateus, salailu)
|
7
|
Lisääntymisen ja sukupuoliyhteyden henki
|
Epävanhurskauden henki (varkaus, anastaminen; ihminen tyydyttää omat halunsa)
|
8
|
Uni, talvi/kuivuus, kuolema[12]
|
Hyvin henkien lista päättyy siihen, millä pahojen henkien lista alkaa (2:8, 3:3), paitsi että seksuaalisuus on tahratonta sellaisena kuin se on tarkoitettu. On huomattava, että se ei puhu pelkästään lisääntymisestä, vaan myöskin seksi itsessään on ”hyvän hengen” mukaista. Siihen kuitenkin liittyy nautinnon lupaus/kaipaus, joka houkuttelee syntiin. Ruubenin narratiivi kertoo, millaisesta synnistä on kyse ja mikä on sen seuraus:
”tämän asian tunnistamatta jättäminen saa nuoren miehen lankeamaan kuoppaan kuin sokean, kuin pedon [syöksymän] jyrkänteeltä” (TRuub 2:9).
Nautinnon himo saa nuoren ymmärtämättömän nuoren miehen menettämään järkensä ja toimimaan tavalla, joka on itsetuhoista – kuten peto jonka saalisvietit estävät sitä näkemästä välitöntä vaaraa, tai sokea joka ei osaa varoa mihin astuu. Kuoppa ja jyrkänne on viekas ja petollinen nainen. Siksi pojat eivät saisi kiinnittää huomiota naisen ulkonäköön, hänen kasvoihinsa, eivätkä viettää aikaa toisen miehen vaimon seurassa (3:10). Ruuben ei kenties väistä vastuutaan omasta synnistään, mutta tietää miten tilanne olisi voitu välttää:
”Jos vain en olisi nähnyt Bilhaa kylpemässä yksityisyydessään, en olisi langennut…” (3:11)
Tilanne on todennäköisesti lähtenyt liikkeelle siitä, että Ruuben on huomannut Bilhan kauneuden. Sitten hän on nähnyt Bilhan alastomana kylpemässä—rivien välistä voi lukea, ettei Ruuben ole verhojen takana sattumalta, ja lisäksi vaikuttaa siltä että Bilhakaan ei ole aivan viaton tilanteeseen, kuten myöhemmin selviää. Katsellessaan Bilhaa kylvyssä Ruuben tulee ”rakkaudesta” sairaaksi, eikä saa enää unta. Tilanne on houkutteleva, sillä Jaakob on vaarin luona käymässä. Bilha on ottanut muutaman lasin viiniä liikaa, ja sammunut sitten alasti sänkyynsä. Ruuben ei enää mahda itselleen mitään, ja…
TRuub kuvaa taitavasti intohimoa, joka ajaa Ruubenia kohti jyrkännettä ja kuoppaa. Itse akti ohitetaan täysin, mikä korostaa sen ilottomuutta. Lisäksi Bilha on ilmeisesti niin juovuksissa, ettei edes herää. Tilanne olisi jäänyt kenties täydelliseksi mysteeriksi, mutta ”Jumalan enkeli välittömästi ilmoitti Jaakobille minun pahasta teostani” (3:15).
Kauniin naisen houkutus
Tämän jälkeen Ruuben jälleen muistuttaa: ”Älkää sen tähden kiinnittäkö huomiota naisten kauneuteen…!” (4:1) Hän kuvailee naisten kauneutta pojilleen. Naiset ovat pahoja, ja alttiimpia haureuteen. He käyttävät alhaisia keinoja miehiä vastaan, koska eivät pärjää heille fyysisessä voimassa. Siksi he lumoavat miehiä ”muodoillaan”, ”somistavat itsensä ensin harhauttaakseen heidät, ja sitten katseellaan hitaasti myrkyttävät, ja sitten itse aktin kautta vangitsevat heidät” (5:3).
Haureus itsessään on joko epäjumalanpalveluksen muoto tai vähintäänkin johtaa siihen. Seksuaalisten syntien takana onkin pahojen henkien johtaja, Beliar. Näin hän aiheuttaa ennenaikaista kuolemaa, ja tekee ihmisistä naurunalaisia sekä henkien että ihmisten silmissä. Nämä ovat syitä miksi mies tarvitsee kaiken mahdollisen avun—houkutus on inhimillisesti lähestulkoon kestämätön. Edes enkelit eivät muinoin pystyneet vastustamaan naisten kauneuden houkutusta, ja siksi meikkaamisen tulisi olla pannassa.[13] Linkki epäjumaliin näkyy myös siinä, kun Ruuben muistuttaa kuinka Joosef vastusti Egyptissä Potifarin vaimoa, vaikka tämä käytti hyväkseen taikajuomia ja loitsuja. Jumala lopulta pelasti Joosefin, mutta Ruuben muistuttaa, että Joosef oli esimerkillinen nuori mies:
”Sillä jos haureuden ajatus ei saa mieltä valtaansa, niin ei myöskään Beliar saa sinua valtaansa” (4:11).
Ruuben siis valistaa nuoria poikiaan vaaroista, käskee heitä ottamaan vastuu omista ajatuksistaan ja varoittaa heitä katselemasta naisia koska siitä ei seuraa kuin oman kunnian menetys. Ruubenin Testamentin valossa ei ole sattumaa, että hän menettää esikoisuutensa juuri Joosefille, joka pystyi vastustamaan seksuaalista houkutusta. Tämä vastakkainasettelu korostaa moraalista opetusta, joka ei tunne lieventävien asianhaarojen tekosyitä.[14]
Teoksen loppuosa muuttuu Leevin ylistykseksi, joka sisältää messiaanisia ”profetioita”, joihin ei ole syytä tässä mennä.
UT:n valossa
UT:n kuva seksuaalisista houkutuksista eroaa ainakin kahdessa suhteessa. Ensinnäkin, nainen ei ole paha eikä sen alttiimpi lankeamaan kuin mieskään. UT:n mukaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa. UT yhtyy ajatukseen näköaistin ja seksuaalisen halun välisestä yhteydestä (Matt 5:27–30), mutta se ei yhdistä haureutta/aviorikosta vastaavasti pahoihin henkiin, eli demoneihin. Kuitenkin ajatus siitä, että joku kristitty tekisi tällaisen teon on käsittämätön, sillä se olisi sama kuin Kristus itse sekaantuisi porttoon (1 Kor 6:12–20). Vaikka TRuub ei suorasanaisesti sano, että seksuaalinen lankeaminen johtuisi demoneista, sen kuvaus naisen viekkaudesta ja kauneudesta kuvataan demonisin kategorioin. UT:n teksteissä, joissa puhutaan pahojen henkien vallassa olevista ihmisistä, tätä ei koskaan yhdistetä seksuaalisuuteen[15]—eikä syntiin yleensäkään![16]
UT toisaalta koskettaa tätä samaa aihepiiriä, mutta korostaen sisäisen kauneuden merkitystä. Yksi mystinen teksti tosin on, jonka merkityksestä tutkijoilla ei ole yksimielisyyttä: Paavalin sana siitä, että naisten pitää peittää päänsä ”enkelien tähden” (1 Kor 11:10). Tämä kuitenkin luultavammin korostaa naisten auktoriteettia, ja viittaa siihen eskatologiseen todellisuuteen, että ylösnousemuksen jälkeen tulemme tuomitsemaan enkeleitä (=harjoittamaan oikeutta). Näin Paavali vetoaisi naisiin, että nämä nyt harjoittaisivat oikeuttaan ja osoittaisivat alamaisuutensa miehilleen käyttämällä huivia rukoillessaan. Mihin ikinä tämä viittaakin, on selvää, että kyseessä on kulttuurinen konteksti, jossa naisten avopäin rukoileminen (ja profetoiminen?) lähetti vääränlaisen viestin.[17]
Loppusanat
Mielestäni TRuub teologia naisen alttiudesta syntiin ja miehen heikkoudesta vastustaa kiusausta ei ole UT:n opetuksen mukainen. Myöskin henkimaailman asioiden yksityiskohtainen ja spekulatiivinen kuvaaminen sopivat paremmin juutalaisen apokalyptiikkaan. Tämä ei tarkoita, etteikö teos voisi silti olla kristityn kynästä. Edellä olevat epäkohdat kuitenkin omasta mielestäni pakottavat ajattelemaan, että kristitty henkilö/yhteisö joka on koonnut T12P:n on käyttänyt juutalaista pohjatekstiä TRuubenin osalta, ja lähinnä lisännyt loppuun yhden messiaanisen luvun. Mikäli edellä olevat opetukset olisivat kristityn kynästä, ne olisivat suorassa ristiriidassa apostolisen opetuksen kanssa (voisin tähän väliin mainita samankaltaisia ajatuksia edustavia moderneja kirjoituksia, mutta se ei ehkä rakentaisi mitään).
Viitteet
[1] Tämä kirjoitus on osa projektia, jossa luen läpi VT:n apokryfiset kirjat, analysoin keskeiset teemat ja pohdin niiden merkitystä sekä omalla ajallemme että Uuden testamentin tulkinnalle. Klikkaamalla (Linkki) pääset sarjan johdanto-artikkeliin, joka pitää myös sisällään aakkosellisen indeksin kaikkiin sarjan tähänastisiin kirjoituksiin.
[2] Tekstien alkuperäisestä kirjoitusajankohdasta vallitsee erimielisyys. Perinteisesti Charlesia seuraten T12P on nähty jonkin verran UT:ta varhaisempana, ja siksi sitä on käytetty paljon lähteenä UT:n tutkimuksessa. DeJonge on haastanut tämän väittäen, että tekstit ovat kristillisiä, n. 200 jaa. Qumranista on löytynyt Isaskarin, Naftalin, ja Leevin testamenteista lyhyitä katkelmia, mutta Collins huomauttaa, että (1984) niiden suhdetta T12P:hen ei olla vielä riittävästi tutkittu. Tobias Nicklas (2015) niin ikään näkee T12P kristillisinä kirjoituksina, jopa niin että hän ei kenties enää luokittelisi niitä VT:n vaan UT:n apokryfaan kuuluviksi. Tämä siksi, että lopputulos on selkeästi kristillinen, eikä ole mahdollista päästä tekstikritiikin keinoin (mahdollisesti) alkuperäiseen juutalaiseen versioon (näin sekä Nicklas että Collins). John J. Collins, ”Testaments,” ; The Oxford Dictionary of the Christian Church (Oxford; New York: Oxford University Press, 2005), 1604; Tobias Nicklas, “The Influence of Jewish Scriptures on Early Christian Apocrypha,” teoksessa The Oxford Handbook of Early Christian Apocrypha, eds. Andrew F. Gregory et al. (Oxford: Oxford University Press, 2015), 146–47.
[3] Juuda on poikkeus.
[4] Vertaa Testamentin luonnetta esim. Aabrahamin testamenttiin, josta puuttuu suorasanainen eettinen kehotus, ja Mooseksen testamenttiin, joka puolestaan kallistuu enemmän ilmestyskirjallisuuden puolelle.
[5] George W. E Nickelsburg, Jewish Literature between the Bible and the Mishnah: A Historical and Literary Introduction (Philadelphia: Fortress Press, 1981), 233.
[6] Kirjoittajan valinta Sukuluettelo ja viittaus Iisakiin ei kuitenkaan ole sattumanvarainen, vaan sillä on useita merkityksiä. Se muistuttaa lukijaa siitä, kuinka Jaakob itse oli pettänyt isänsä ja veljensä. Hänen oma syntinsä monistuu hänen omissa jälkeläisissään (3:n ja 4:n polveen kostetaan isien pahat teot…). Samalla se katsoo tulevaisuuteen – sukuluetteloiden avulla kuljetetaan eteenpäin messiaanista linjaa.
[7] Kun kyse oli 12 pojasta, omaisuus jaettiin13 osaan, ja vanhin poika sai sekä oman että ylimääräisen osan. Tätä tarkoittaa kaksinkertainen / esikoisen osuus, joka oli aina varattu ensimmäiselle lapselle (5 Moos 21:15–17).
[8] Käyttämäni teksti perustuu Marinus DeJongen käännökseen teoksessa The Apocryphal Old Testament, ed. H.F.D. Sparks (Oxford, 1984), 515–21.
[9] DeJongen käännös jättää asian hämäräksi (”inhottava tauti kupeissani”), mikä seurannee heprealaista tapaa puhua eufemismein (kietoilmaus).
[10] DeJonge: Tuoksun henki.
[11] Tähän liittyy ajatus tavoitteellisesta mairittelusta.
[12] Kahdeksas henki vaikuttaa olevan jokseenkin neutraali henki joka ei kuulu kumpaankaan kategoriaan, mutta teknisesti ottaen se ympäröi pahojen henkien listaa (3:1, 7): 7 hyvää – 8. henki – 7 pahaa – 8. henki.
[14] Juuda harrasti seksiä poikavanaansa lesken, Tamarin, kanssa – Juudan testamentin mukaan Juuda oli juovuspäissään (TJuud 12:3).
[15] Olisi vaikea lukea esim. Leegion tapauksen kuvausta
miehen alastomuudesta muuksi kuin kuvaukseksi hänen mielettömyydestään,
itsetuhoisesta käytöksestään ja alentuneesta ihmisyydestään (Mk 5).
[16] Alex Konya, Demons: A Biblically Based
Perspective (Regular Baptist Press, 1990), 28. Konya alleviivaa, että Jeesus
ei kertaakaan sano vapautetulle, että “mene äläkä enää syntiä tee.” Vaikka tämä
on argumentti hiljaisuudesta, mikään teksteissä itsessään ei puhu sen puolesta
että “riivatut” olisivat olleet synnin pesäkkeitä.
[17] Keskustelusta lisää mm. Anthony C. Thiselton, The First Epistle to the Corinthians: A
Commentary on the Greek Text (New International Greek Testament Commentary;
Grand Rapids, MI: W.B. Eerdmans, 2000), 837–48.