Muutama alustava huomio
Kaikki Raamatun tekstien lukijat ovat myös tulkitsijoita. Jokainen länsimainen nykylukija lähestyy Paavalin tekstejä lähes 2000 vuoden etäisyydeltä ja eri kulttuuritaustan, historian ja kielen parista. On siis selvää, että me tuomme tulkintaan mukanamme melkoisen paketin omia ennakko-oletuksiamme. Esimerkiksi sana "apostoli" nostaa mieleemme monenlaisia mielikuvia siitä, kuka tai mikä apostoli on, ja meidän on oltava varovaisia ettemme siirrä noita ennakkokäsityksiä siihen, mitä Paavali puhuu. Hänen täytyy antaa itse määritellä käyttämänsä käsitteet.Ja tähän on vain yksi lääke: konteksti, konteksti ja konteksti. Konteksti löytyy niin Efesolaiskirjeestä (jota ainakin minä pidän Paavalin aitoperäisenä kirjoituksena), mutta myös tietyn rajoituksin muista Uuden testamentin kirjoituksista. Tietyn rajoituksin, koska emme voi olla täysin varmoja siitä, että muut Uuden testamentin kirjoittajat käyttivät sanaa "apostoli" samalla tavalla kuin Paavali tai välttämättä edes, että Paavali käyttää sanaa jokaisessa kirjeessään samoin edellytyksin. Paavalin kirjeet kun eivät edusta systemaattista teologiaa vaan tiettyihin tilanteisiin kirjoitettuja pastoraalisia kirjeitä, joissa teologia on kyllä merkittävässä osassa, mutta melkeinpä aina käytännön kysymysten innoittamaa.
Sitten on tietysti olemassa vielä tietyn sanan ns. normaali käyttö koinee-kreikassa. Koineehan ei ole jotakin kummallista pyhää kieltä vaan ihan tavallisten tallaajien käyttämää vanhaa arkikieltä. On siis mahdollisuuksien mukaan pyrittävä määrittelemään, mitä sana niin diakronisesti (eli sanan käytön historia) että synkronisesti (snapshot - miten sanaa käytettiin sillä hetkellä kun Paavali kirjoitti) merkitsee.
Sanon tämän tahallani näin vaikeasti, koska varsinkin Novumista ja Kittelin sanakirjasta innostuneilla wanna-be eksegeeteillä (joihin minäkin olen joskus kuulunut) on taipumusta ajatella, että sanan merkitys on yhtä kuin sen juurisanat. Ei, ei ja vielä kerran ei.
Tämä on ns. sanan juurivirhe, jonka pohjalta englannin sana "perhonen" ("butterfly") tarkoittaakin todellisuudessa "voikärpästä." Kuulostaa naurettavalta, eikö totta? No miksi sitten jatkuvasti kuulemme saarnoja siitä, kuinka kreikan sana ἐκκλησια (seurakunta) tulee sanoista ἐκ (ulos) ja καλεω (kutsua) ja tarkoittaa "ulos kutsuttuja"? Itse asiassa sana ei tarkoita "ulos kutsuttuja", vaikka moraalisesta puhtaudesta ja maailman viettelyksien pakenemisesta onkin kiva saarnata. Koinee-kreikassa sanaa käytettiin itse asiassa enemmänkin "yhteen kutsutuista", mutta tästähän ei ole yhtä kiva saarnata, eihän?
Näin ollen, sanan apostoli merkitystä ei myöskään määrittele sen juuri ἀπο (pois jostakin, erilleen) ja στελλω (seisoa erillään), vaan sen normaali käyttö koinee-kreikassa. Ja pilkkomattomalla sanalla ἀποστολος on muun muassa merkityksiä "viestinviejä", "delegaatti" ja "lähettiläs" — henkilö, joka on lähetetty tiettyä tarkoitusta varten.
Tämä ei kuitenkaan lopullisesti ratkaise sanan merkitystä Paavalin kirjeissä. Sen tekee ainoastaan konteksti. Ja ei, vaikka sanalla voikin olla suuri semanttinen kenttä (eli tietty sana sisältää useita potentiaalisia merkityksiä — "kuusi" voi tarkoittaa niin joulupuuta kuin numeroa kuusi), tietyssä kontekstissa kuitenkin aktualisoituu vain yksi kirjoittajan sanalle antama merkitys. Joskus nimittäin oletetaan, että kaikki sanan merkitykset voivat olla tosia (= illegitimate totality transfer). Kukaan meistä ei kuitenkaan käytä kieltä näin paitsi silloin kun tahallisesti hyödynnämme jotakin sellaista kirjallisuuden muotoa, jossa polyseemisyydelle on tilaa (esim. sananlaskut, runot, sanaleikit). Nämä ovat kuitenkin yleensä hyvin selvästi havaittavissa tekstistä. Paavali todennäköisesti kirjoitti sillä ajatuksella, että tulisi ymmärretyksi, vaikka Pietari kertoikin, että häntä on välillä vaikea tajuta (minkä mieluisasti allekirjoitan).
Tällä kaikella yritän sanoa: konteksti, konteksti, konteksti. Kun luemme tekstiä, meidän on pyrittävä johtamaan sen merkitys ulos tekstistä itsestään (eksegeesi) eikä antamaan tekstille merkityksiä omasta viitekehyksestämme käsin (eisegeesi). Kysymys siis on, mitä Paavali tarkoitti puhuessaan apostoleista ja profeetoista? Eikä vastaukseksi riitä mutu-tuntuma, vaan omalle mielipiteelle täytyy löytää tekstistä myös perusteet.
Tämä ei ole niin vaikeaa kuin edellisen paatoksen jälkeen luulisi, mutta työtä se vaatii. Tarkoitan työllä tarkkaa lukemista ja (jos kreikkaa ei osaa kunnolla) nöyryyttä kuunnella niitä, jotka osaavat ja paneutumista apuvälineisiin. Ei ole nimittäin mitään vaarallisempaa raamatuntulkinnalle kuin henkilö, joka kreikan peruskurssit käytyään luulee osaavansa kreikkaa. Minä olen opiskellut sitä nyt yhteensä kahdeksan vuotta vaihtelevan aktiivisesti ja käyttänyt sitä työssäni useamman vuoden sen lisäksi — enkä vieläkään uskalla sanoa osaavani sitä kunnolla.
Ja sitten Efesolaiskirjeen tekstien pariin:
Ef. 2:20
ἐποικοδομηθέντες ἐπὶ τῷ θεμελίῳ τῶν ἀποστόλων καὶ προφητῶν, ὄντος ἀκρογωνιαίου αὐτοῦ Χριστοῦ Ἰησοῦ (raakakäännös: rakennettuina apostolien ja profeettojen perustukselle, kulmakivenä itse Kristus Jeesus)Konteksti:
Laajempi jakso, johon tämä teksti kuuluu, käsittelee uskovien uutta asemaa yhteisesti Kristuksessa (2:11-22). Ensin korostetaan aiempaa eroa Kristuksesta ja nykyistä kuulumista Kristukseen, sitten selitetään, miten yhteen liittyminen Kristuksen kanssa on tapahtunut, ja lopuksi kerrotaan, mitkä tämän yhteen liittymisen seuraukset ovat. Tekstimme kuuluu jaejaksoon (2:20-22), joka puhuu uudesta tarkoituksesta.
Aiheemme kannalta olennaisia huomioita:
(1) Sanoja τῶν ἀποστόλων καὶ προφητῶν (apostolien ja profeettojen) määrittää vain yksi artikkeli. Jotkin tulkitsijat ovat päätelleet tästä, että kysymyksessä on yksi ja sama, Uuden testamentin ilmestyksen tuojien ryhmä, jotka toimivat samanlaisella valtuutuksella kuin Vanhan testamentin profeetat. Näin toimii esim. Wayne Grudem, jolle argumentti on tärkeä, koska hän haluaa tällä puolustaa sekä Uuden testamentin kirjoitusten erehtymättömyyttä että ajatusta siitä, että apostolisen ajan jälkeinen apostolisuus ja profeetallisuus ei ole samaa luokkaa näiden alkuperäisten apostolien ja profeettojen toiminnan kanssa. Ongelmaksi kuitenkin Grudemin tulkinnan suhteen muodostuu sanojen monikollisuus: Wallace (1996:285) on osoittanut, että syntaktinen evidenssi koskien monikollisia substantiiveja, joilla ilmenee artikkeli-substantiivi-και-substantiivi -rakenne (kuten tässä tekstissä), ei sovi yhteen Grudemin väitteen kanssa. Monikollisten (toisin kuin yksikön) substantiivien kohdalla kyse voi olla tai olla olematta yhdestä ryhmästä.
(2) Mainitut apostolit ja profeetat ovat Uuden testamentin seurakunnan perustus. Kaikkien eksegeetikkojen rakastama genetiivirakenne voidaan lukea tässä yhteydessä (ainakin) kolmella tapaa: (a) Possessiivinen genetiivi: seurakunnan perustus on apostolien ja profeettojen hallussa/omistuksessa. Tämä tulkinta johtaa kuitenkin ongelmiin Paavalin ekklesiologian kanssa, eikä voi täten olla mielestäni oikea. (b) Subjektiivinen genetiivi: seurakunta on apostolien ja profeettojen perustama. Tämä tulkinta kuitenkin tekee Kristuksesta sekä seurakunnan perustuksen että kulmakiven, eikä täten oikein toimi. (c) Apposition genetiivi: apostolit ja profeetat ovat seurakunnan perustus. Tämä tulkinta on järkevä, koska niin apostolit ja profeetat kuin Kristuskin ovat persoonia. Seurakunnan perustus koostuu apostoleista ja profeetoista, jotka tuovat ilmestyksen (ja tämä sanahan ei viittaa johonkin mystiseen jatkuvaan ilmestystietoon Efesolaiskirjeessä, vaan evankeliumiin, jonka myötä pakanoistakin on tullut osa Jumalan perhettä) seurakunnalle. Koko rakennuksen kulmakivi on kuitenkin Kristus, jota ilman koko rakennus sortuisi.
(3) Järjestys "apostolit ja profeetat" on silmiinpistävä ja vaikuttaa sulkevan pois ajatuksen, jonka mukaan "profeettojen" kohdalla kysymys olisi Vanhan testamentin profeetoista.
(4) "Kulmakivi" viittaa Jesajan kirjan jakeeseen 28:16 (ks. LXX ja huomioi variantti). Alkukirkossa kiersi todennäköisesti dokumentti, jota myöhempi tutkimus kutsuu nimellä Stone testimonia. Tähän dokumenttiin oli koottu useampia "kiveä" koskevia profeetallisia sanoja, ja sitä sovellettiin Kristukseen (vrt. Matt 21:42-44 ja Ps 118:22).
Ef. 3:5
ὃ ἑτέραις γενεαῖς οὐκ ἐγνωρίσθη τοῖς υἱοῖς τῶν ἀνθρώπων ὡς νῦν ἀπεκαλύφθη τοῖς ἁγίοις ἀποστόλοις αὐτοῦ καὶ προφήταις ἐν πνεύματι (Raakakäännös: jota ei tehty tiettäväksi toisten sukupolvien aikana ihmisten lapsille niin kuin nyt se on paljastettu hänen pyhille apostoleilleen ja profeetoille Pyhän Hengen kautta)Konteksti:
Teksti kuuluu laajempaan jaksoon (3:1-21), jossa Paavali alkaa rukoilemaan efesolaisten puolesta, mutta tavallaan harhautuu hetkeksi puhumaan pakanoiden parissa tekemästään palvelutyöstä ja palaa sitten jälleen rukoilemaan heidän puolestaan. Jakeet 2–6 kertovat Paavalin saamasta ilmestyksestä, joka on tehty tiettäväksi nyt apostoleille ja profeetoille, jakeissa 7–9 hän kertoo kutsumuksestaan pakanoiden apostolina, jakeissa 10-11 koko juttu saa kosmiset mittasuhteet (seurakunnan tehtävänä onkin julistaa Jumalan viisautta pakanoiden pelastumisesta myös "valloille ja voimille") ja jakeet 12-13 summaavat koko ekskursion sisältämän ajatuksen. Tämän jälkeen Paavalin jakeessa 1 aloittama rukous jatkuu siitä mihin se jakeessa 1 jäi.
Olennaisia huomioita:
(1) Paavali on apostolien ja profeettojen joukossa — näin minä ainakin tekstin ymmärtäisin, koska konteksti käsittelee Paavalin palvelutyötä ja ilmestystä, jota hän julistaa. Tässä voi halutessaan piipahtaa Galatalaiskirjeen puolella ja 2 Korinttilaiskirjeessä katsomassa sitä, miten Paavali pohtii omaa apostoliuttaan. Molemmat ovat kuitenkin varhaisempia kirjeitä kuin Efesolaiskirje.
(2) Profeetat eivät ole Vanhan testamentin profeettoja, koska ilmestys on tullut vasta nyt, Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen myötä. He toimivat samalla tavalla tietyn ilmestyksen tuojina kuin apostolit.
(3) Apostolien ja profeettojen tuoman ilmestyksen sisältö on tarkasti rajattu: se koskee Jumalan viisautta siitä, että Kristuksen kautta myös pakanoilla on pääsy Jumalan yhteyteen. Oli siis johtopäätöksemme siitä, onko apostoleja ja profeettoja myös tänä päivänä, mikä tahansa, heidän tuomansa ilmoituksen/ilmestyksen sisältö on tarkasti rajattu tähän yhteen ja ainoaan ilmoitettuun mysteeriin. Mysteeri ei tarkoita jotakin salamyhkäistä Paavalin kielenkäytössä, vaan jotakin, mikä nyt on ilmoitettu: sitä, että myös pakanoilla on pääsy Jumalan luo Kristuksessa. Mitään uutta ja jatkuvaa ilmoitusta teksti ei siis joka tapauksessa lupaa, ja sellaisen lukeminen tekstiin sisään on melkoista väkivaltaa tekstille.
(4) Keitä apostolit ja profeetat ovat? Tämä teksti tunnistaa heidät lähinnä heidän voimakkaasti Kristukseen keskittyvän sanomansa pohjalta. Oliko Paavalilla tietty joukko tunnettuja ihmisiä mielessään? Ehkä — jopa luultavasti — sillä hän nimeää myös toisia henkilöitä valheapostoleiksi — mutta tätä on vaikea sanoa tämän tekstin perusteella varmasti. Tietty ryhmä autenttisen ja arvovaltaisen sanoman kantajista on kuitenkin varmasti kysymyksessä. Onko heitä tänään tässä merkityksessä — siis samanlaisia seurakunnan perustuksia kuin he olivat (vrt. Ef. 2:20)? En kyllä lähtisi tätä argumentoimaan kovin voimakkaasti ainakaan tämän tekstin pohjalta.
Ef. 4:11
Καὶ αὐτὸς ἔδωκεν τοὺς μὲν ἀποστόλους, τοὺς δὲ προφήτας, τοὺς δὲ εὐαγγελιστάς, τοὺς δὲ ποιμένας καὶ διδασκάλους (Raakakäännös: Ja hän antoi yhdet apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimen-opettajiksi)Konteksti:
Tämä teksti kuuluu laajempaan jaejaksoon, joka aloittaa Efesolaiskirjeen toisen, ns. imperatiivisen/hortatiivisen osan. Paavali on luvuissa 1-3 kuvannut kristittyjen statusta (indikatiivi) Kristuksessa. Kirjeen loppuosa muuttaa tämän statuksen myös kutsuksi elää pyhää elämää.
Ensimmäinen kehotus (4:1-16) koskee yhteydessä elämistä. Ensin kuvataan yhteyden asenteellisia ja opillisia perusteita (2-6) ja sitten siirrytään yhteyden rakentamiseen (7-16). Jaejakso sisältää myös suhteellisen vaikeatulkintaisen kohdan, jae 7, jossa Paavali todennäköisesti soveltaa Ps 68:18:aan liittyvää Targumia, joka ymmärsi ko. jakeen Mooseksen laskeutumisena maan alimpiin paikkoihin vastaanottamaan Tooran, jonka seurauksena hän saattoi jakaa lahjoja ihmisille Toorasta. Paavali, joka siis mahdollisesti — ehkä, maybe — tunsi Targumin kaltaisen tekstin, soveltaa sitä Kristukseen, jonka inkarnaatiosta hän puhuu kuvatessaan Kristuksen laskeutumista maan alimpiin paikkoihin (jae 9). Kysymys ei ole "helvetin ryöstämisestä". Paavali kuvaa sitä, kuinka Kristus tulee inkarnaatiossa Jumalan luota ja palaa jälleen Isän luo. Tämä mahdollistaa sen, etä hän voi myös jakaa lahjoja ihmisille. Ja nämä lahjat ovat tiettyjä seurakunnalle annettuja toimintoja — eivät jotakin kirkollisia virkoja — ja niiden tavoitteena on tehdä pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön.
(Muita) olennaisia huomioita:
(1) Jae 11 ei edellytä sitä, että jokainen uskova löytää itsensä tältä listalta. Joillekin on annettu tällainen toiminto, toisille ei.
(2) Jaetta 12 koskee "pilkutusongelma": pilkuttamalla lauseen tietyllä tavalla "pyhät" toimivat vain palvelustyössä, kun taas toisella tavalla pilkuttamalla he rakentavat seurakuntaa tultuaan ensin varustetuiksi. Ajattelen itse, että jälkimmäinen ajatus on fiksumpi. Ja sille, joka ei sattumalta tiedä: koinee-kreikassa ei ollut pilkkuja käytössä — saati sitten sanavälejä. Niin se vaan nyt on. Pilkut ovat meidän keksintömme ja aiheuttava monenlaista harmia pienelle päälle.
(3) Apostolit. Keitä he ovat? (a) Ne kaksitoista + Paavali + ehkä joitakin muita (?) vai (b) laajempi ryhmä, johon liittyy tietty toiminto, joka jatkuu edelleen seurakunnan keskellä? Apostolit mainitaan tässä kuin muissakin Efesolaiskirjeen teksteissä ensimmäisenä. Lisäksi Ef. 3:5 liittyy mielestäni aivan erityiseen tehtävään. Siksi kallistuisin tämän (<-- huomaa sana "tämän") tekstin kohdalla ajattelemaan ensimmäistä vaihtoehtoa. Kysymys on ryhmästä henkilöitä, jotka vastaanottivat puhtaan evankeliumin ja saarnasivat sitä ensin. Heidän vaikutuksensa jatkuu vielä Paavalin aikana ja siirtyy myös tuleville sukupolville. Huomaa myös, että tekstissä mainitaan evankelistat. Sanat apostoli ja evankelista täytyy määritellä yhdessä! Jos apostoleissa on kysymys vain evankeliumin julistamisesta, miksi on tarve tälle toiselle kategorialle? Ja sen olemme jo todenneet, että Ef. 3:5 antoi apostolien ja profeettojen julistukselle tietyn sisällön ja korosti myös sitä, että juuri nämä henkilöt saivat ilmestyksen (tsekkaa tapa, jolla määrittelen sanan "ilmestys", jos kelasit tänne). Mutta voin olla väärässäkin eikä se harmita minua ollenkaan.
(4) Profeetat. Hetki, jolloin lahjat annettiin seurakunnalle sulkee mielestäni pois Vanhan testamentin profeetat (ks. myös edellä keskustelu apostoleista ja profeetoista). Itse ajattelen tämän hetken olevan Kristuksen taivaaseen astuminen kontekstin pohjalta, vaikka jakeen 11 aoristimuotoisen verbin pohjalta tätä ei voi kyllä kiveen hakata. Eräs opettajani tapasi sanoa, että aoristi on "garbage-tense", koska se ei välttämättä ilmaise ajankohtaa ollenkaan (menemättä syvemmälle kysymykseen siitä, ilmaisevatko kreikan verbit ollenkaan aikaa vai vain aspektia). Preesens tässä kuitenkaan ei ole käytössä, joka kuvaisi perinteisin termein jatkuvaa tai toistuvaa antamista. No, onko kysymyksessä minkälainen profeetallisuus? Efesolaiskirjeen perusteella sanoisin, että tässä puhutaan sellaisesta profeetallisesta toiminnasta, jonka ytimessä oli Kristuksen paljastaminen — ehkäpä sen osoittaminen, kuinka Kristus oli löydettävissä Vanhan testamentin teksteistä. Ajattelen nimittäin, että Vanhan testamentin perusteella kukaan ei odottanut sellaista Messiasta kuin Jeesus. Homma meni niin, että ensin oli Kristuksen julistus, kuolema ja ylösnousemus. Ja tämä kaikki sai Jeesuksen seuraajat kysymään: "Mitä ihmettä?" ja "Mistä tämä löytyy Kirjoituksista?" Ja perässä tuli ymmärrys siitä, miten Kristus oli sieltä löydettävissä.
(5) Evankelistat. Evankeliumien kirjoittajia vai mitä? Ajattelen itse, että kysymys on yksinkertaisesti hyvän sanoman välittäjistä, mutta pienemmällä auktoriteetilla kuin apostolit (ja profeetat).
(6) Paimen-opettajat. Artikkeleita koskevaa kielioppisääntöä edellä jo sivusimmekin. Tässä jakeessa meillä on kuitenkin kokonaisuutena selkeä lista, jonka jokaisen yksittäisen kategorian edestä löytyy kuin löytyykin artikkeli. Siksi — vaikka kysymys on samalla tavoin monikollisista sanoista kuin jakeessa 2:20 — lukisin viimeiset kaksi yhdeksi ryhmäksi. Mutta saatan olla väärässä, eikä se harmita minua tippaakaan. "Paimenen (johtajan-)sauva on opettaminen", kuten rakas opettajani Simo Lintinen muisti tuon tuostakin sanoa.
(7) Kaikki edellä mainitut ryhmät liittyvät kontekstuaalisesti yhteyden rakentamiseen, joka edellyttää ilmestystä (katso määritelmä edeltä, jos kelasit tänne kiireessäsi) ja johtamista. Huomaa myös, että yhteyden edellytyksiä jaejakson alussa olivat sekä asenteelliset että opilliset edellytykset. Tämä puoltaa sitä, että apostolien ja profeettojen tehtävä näissä jakeissa on erityislaatuinen tehtävä, joka liittyy vain ja ainoastaan siihen historialliseen ajankohtaan, jossa Jumala valitsi paljastaa salaisuutensa Kristuksessa.
