Oliko juutalaisten temppelin tarkoitus olla rukoushuone kaikille kansoille vaiko vain juutalaisille?
Luukkaan versio temppelin puhdistamisesta on poikkeuksellinen siinä, että se jättää pois maininnan “kaikille kansoille” (Luuk 19:46). Tämä vaikuttaa hämmentävältä ottaen huomioon, että Luukkaan pääasiallisena kohdeyleisönä olivat pakanakristityt (tai erityisesti Teofilos, mikä tai kuka hän ikinä olikaan). Tarkoitan siis sitä, että pakanoiden pelastuksesta kiinnostunut evankelista on jostain syystä valinnut jättää käyttämättä Jeesuksen sanoja, joilla hän muistutti kansanmiehiään temppelin universaalista tarkoituksesta. Onko niin, että Luukas ei haluakaan nähdä pakanakristittyjä temppelissä?
Olipas virkistävä (ja pitkähkö) lukukokemus: EP Sandersin Jesus and Judaism (Fortress, 1985).
Ennen kuin kukaan vetää hernettä nenään tästä kirjasta tai kirjoituksesta, Sanders itse kertoo olevansa historioitsija, ei teologi. Lukija älkööt kuitenkaan antako tämän johtaa harhaan, sillä Sanders on selkeästi tietoinen myös teologisista keskusteluista paremmin kuin antaa ymmärtää.
Miksikö raikas kokemus? Historioitsijana Sanders on todellakin tasapuolinen historiallisille lähteille, ja pitää Uuden testamentin kuvauksia historiallisesti luotettavina. Tämä oli kovin erilainen kokemus kuin muutama viikko sitten lukemani Geza Vermesin Changing Faces of Jesus kanssa, jossa kirjoittajan oma ennakkokäsitys tulee niin räikeästi esiin (kirjoitan tästä ehkä myöhemmin). Sandersin kertomus omasta ennakkokäsityksestään on herkullinen, ja ansaitsee tulla tässä erityisesti mainituksi. Hän tekee sen kertomalla omasta seurakuntataustastaan:
Olen liberaali, moderni ja maallistunut protestantti, joka on kasvanut sellaisen seurakunnan keskellä, jolla on matala kristologia ja jossa painotetaan sosiaalista evankeliumia. Olen ylpeä niistä asioista, joiden puolesta tämä perinne seisoo. En ole kuitenkaan niin rohkea, että olettaisin Jeesuksen tulleen perustamaan sen, tai että hän olisi kuollut sen periaatteiden puolesta. (334)
Jeesuksen kuolemasta
Sandersin keskeisiä pointteja kirjassa on, että juutalaiset eivät tappaneet Jeesusta koska hän julisti armoa. Varsinaisesti Jeesuksen kuolemaan johtavat syyt jäävät paradokseiksi, mutta jotakin siitä voidaan sanoa:
Jeesus ristiinnaulitaan kuninkaana. Kuitenkaan Jeesuksen toiminta ei ollut sellaista joka olisi laajasti ymmärretty vallankumouksellisena. Toisin sanoen, mikäli Jeesus väitti olevansa kuningas, tämä ei ollut uhka koska hänen liikettään ei nähty sotilaallisena. Jeesuksen kuninkaallisista teoista merkityksellisin oli aasilla ratsastaminen Jerusalemiin, joskin ollakseen vallankumouksellinen tämän olisi pitänyt johtaa välittömästi hänen kuolemaansa.
Jeesuksen opetukset eivät olleet merkittävässä ristiriidassa aikalaisten kanssa. Merkittävin ero liittyy opetukseen avioerosta, jonka Jeesus vetää tiukemmaksi kuin kukaan muu. Jopa hänen seuraajansa hämmästyvät kannattaako edes mennä naimisiin! Jeesuksen näkemys heijastaa sitä, että hän odotti Jumalan valtakunnan tulemista (A. Schweitzer), missä vallitsisi toisenlainen todellisuus ja mahdollisuus elää Jumalan alkuperäisen standardin mukaan (loppu muistuttaa alkua).
Keskeisin syy Jeesuksen kuolemaan oli hänen järjestämänsä demonstraatio temppelissä, joka tulee nähdä hänen muun julistuksensa valossa jossa hän kritisoi temppeliä. Tämä oli käytännössä rinnastettavissa jumalanpilkkaan (ks. Jeremia 26). Tällä ei kuitenkaan ollut suurta yleisöä, joka olisi suorittanut joukkoteloituksen.
Sanders itse ei selitä tarkemmin Jeesuksen ristiinnaulitseminen ja Jeremian profetian yhtäläisyyttä, mutta käytännössä kyseessä on kaksi profeettaa jotka puhuivat temppeliä vastaan; ensimmäisen yleisö kuunteli ja teki parannuksen, toisen yleisö ei kuunnellut vaan tappoi hänet. Jeremian sanat ovat kuvaavat:
... minä olen teidän käsissänne; tehkää minulle, mitä katsotte hyväksi ja oikeaksi. Mutta se tietäkää, että te, jos minut surmaatte, saatatte viattoman veren päällenne ja tämän kaupungin ja sen asukasten päälle... (Jer 26:14–15, VKR33/38).
Yhteenveto
Kirja on hyvä ja haastava lukukokemus jokaiselle, jonka uskonvakaumus kestää lukea hieman vaihtoehtoisempaakin kirjallisuutta. Se auttaa näkemään Jeesuksen aikaista juutalaisuutta historiallisesta näkökulmasta, mikä puolestaan antaa valoa evankeliumikertomusten historiallisesti tasapuolisemmalle ymmärtämiselle.
Yhtenä esimerkkinä mainittakoon se, että tyypillinen lukija ajattelee evankeliumin pohjalta fariseusten olevan joukko pilkunviilaajakurjimuksia, mutta historiallisesta näkökulmasta juuri heidän kanssaan Jeesus on ”opillisesti” kaikkein lähimpänä. Tämä ei tarkoita että evankelistat olisivat vääristäneet asioita, vaan että he kerronnan vuoksi ovat yksinkertaistaneet heidän henkilökuvaustaan ja korostaneet tiettyjä piirteitä. Lukijan, jota tämä hämmentää, kannattaa tutustua narratologiaan.
Apokryfiprojekti[1] jatkuu teoksella Jaakobin Tikapuut (/tikkaat).[2] Teoksesta oli vaikea löytää tietoa normaalien lähteiden lisäksi, mutta törmäsinpä mielenkiintoiseen sähkö-ilmiöön joka kulkee samalla nimellä. Alla lyhyt videopätkä ilmiöstä, ja tässä myös linkki mielenkiintoiseen blogiin jossa ilmiötä selitetään enemmän ja havainnollistetaan valokuvilla.
Teoksesta on selviytynyt kaksi slavonista versiota, jotka eroavat toisistaan hieman. Suurin ero on pidemmän version (R2 tai S) laajempi messiasta käsittelevä osio.[3] Molemmat teokset pohjautuvat 1. Moos. 28:10–22 olevaan kertomukseen siitä, kuinka Jaakob unessa näkee tikkaat joita pitkin enkelit kulkevat ylös ja alas.
"Blake jacobsladder" by William Blake - William Blake ArchiveLocationDigital Collection hosted on servers at UNC Chapel Public Domain via Commons
Enkeleitä ja Mystiset Tikapuut
Jaakobin Tikapuut antaa suuren huomioarvon tikkaille ja niiden kuvaamiseen. Pidempi versio alkaa näin:
Ja katso! Maahan oli asetettu tikapuut, joiden yläosa ulottui taivaaseen asti, ja tikkaiden yläosa oli muodoltaan kuin ihminen. Jokaisella tikkaalla, aina ylös asti, oli kaksi jotka olivat ihmisiä muodoltaan – toinen oikealla ja toinen vasemmalla puolella.[4] Tikkailla oli yhteensä 24 muotoa jotka olivat näkyviä rintakehiinsä asti. Mutta se muoto joka oli keskellä, se minkä näin, se oli tulesta aina hartioihinsa ja käsiinsä saakka, ja se oli paljon pelottavampi kuin ne 24 muotoa. Ja kun minä katsoin, minä näin Jumalan enkeleitä nousemassa ja laskeutumassa niitä pitkin, ja Herra oli asettunut tikkaiden päälle.
Pidemmässä versiossa tätä seuraa lyhyt jakso joka selittää tikkaiden symboliikkaa: tikkaat itse ovat risti, jota ylöspäin menevät ovat kastettuja, ja alaspäin menevät ovat tottelemattomia juutalaisia (1.6–8). Tämä selitys on ristiriidassa sen selityksen kanssa, jonka teos itse antaa myöhemmin. Lunt esittää mielenkiintoisen huomion, että kuvaus tikkaista muistuttaa enemmänkin portaikkoa, jossa enkelit olisivat mahdollisesti rintakuvapatsaita, minkä tekstin kieli hyvinkin mahdollistaa. Tällöin kuvaus muistuttaisi zigguratia, muinaista porrasmuotoista temppelirakennelmaa (kuva alla).[5] Tämä on mahdollista, mutta on tärkeää muistuttaa että kyseessä oli uni, ja herättyään sillä paikalla ei ollut kuin kivipaasi.
Herättyään Jaakob rukoilee, että Herra antaisi hänelle selityksen tähän näkyyn. Enkeli ilmestyy hänelle, ja pidempi versio kertoo hänen nimekseen ”Sarekl” (3.1). Sarekl, usein myös Sariel, on muussa juutalaisessa kirjallisuudessa tunnetusti unien selityksestä vastaava enkeli.[6] Sarekl antaa sen jälkeen Jaakobille uuden nimen: ”Israel”. Teos näin yhdistää Jaakobin painin enkelin kanssa tähän tarinaan. VT:n teksissä Jaakob painin jälkeen hän kysyy enkelin nimeä, mutta enkeli ei kerro sitä (1 Moos. 32:29).
Enkeli kertoo tämän jälkeen Jaakobille tikkaiden todellisen merkityksen: ne edustavat 12 aikakautta, ja 24 muotoa ovat pakanakuninkaita (4.2–3). Neljäksi ajaksi/sukupolveksi he rankaisevat Jaakobin lastenlapsia.[7] Tämän jälkeen valta annetaan kuninkaalle, joka on Eesaun jälkeläinen ja koko kansa ryhtyy hänen takiaan palvelemaan epäjumalia (4.8–12). Tämän seurauksena on, että Jaakobin suku joutuu vainon kohteeksi, mutta jos he ovat uskollisia Jumala tuomitsee lopulta väärintekijät ja Jaakobin siunaus realisoituu: ”Silloin heidän naisensa ovat hedelmällisiä, ja silloin Herra suojelee sinun sukuasi” (5.1–4).[8]
Apokalyptiikasta
Juutalaiseen apokalyptiikkaan sopien teksti on kirjoitettu aikana, jolloin kyseinen heimo tai yhteisö on kokemus suurta ahdistusta. Ikään kuin salakielisellä tavalla he voivat puhua kuninkaista ja hallitsijoista, jotka olivat heille kaikille tuttuja, mutta meille satojen vuosien sataan näyttäytyvät mysteereinä. Apokalyptiikkaan liittyy ajatus siitä, että näyn kautta voidaan nousta tavallisen tilanteen yläpuolelle ja nähdä asia Jumalan perspektiivistä.
Monissa tapauksissa apokalyptiset teokset sijoittuvat eri aikaan: ne on kirjoitettu ikään kuin profeetalliseen sävyyn aiemmista tapahtumasta, kuten tässä Jaakobin elämästä. Tosiasiassa kirjoituksen ajankohta kuitenkin sijoittuu johonkin toiseen historialliseen tapahtumaan, johon yksityiskohdat, esim. kuninkaista, paremmin sopivat.
On kuitenkin oletettavaa, että tämä myöhempi aika ei ole Juudan pakkosiirtolaisuus (586–539),[9] vaikka sekä temppelin tuhoutuminen että muukalaisuus vieraassa maassa mainitaan samassa yhteydessä (4.6; 5.1). Genrellisesti apokalyptiikka sopii kuvattuja tapahtumia myöhempään aikaan, vasta n. 300 eaa. jälkeen.[10] Tämän lisäksi on luultavaa, että temppeli –teema ja vainojen kärsiminen liittyvät paremminkin 70 jaa. jälkeiseen aikaan, jolloin temppeli oli hävitetty ja kansa oli hajaannuksissa.[11] Tätä tulkintaa tukee erityisesti se, että teos ei kuvaile paluuta omaan maahan eikä temppelin jälleenrakentamista, vaan rangaistus sortajille on jossain tarkentumattomassa tulevaisuudessa.
Apokalyptiikkaan sopien kirjoittaja näkee enkelit tärkeinä hahmoina jotka toimivat Israelin historiassa pelastavina ja auttavina hahmoina.[12] Näin Jumala joka on ollut uskollinen Jaakobin suvulle aiemmin on profeetallisesti uskollinen myös nykyiselle ajalle. Koska teos ei kuvaa temppelin uudelleenrakentamista, on oletettavaa että kirjoittaja ja yhteisönsä näkevät tulevaisuuden eskatologisesta näkökulmasta jolloin vanhurskaat palkitaan. Jumalan läsnäolo on universaalisti mahdollinen Jaakobin suvulle, koska se on taivaallisessa sfäärissä eikä siten sidottu yhteen fyysiseen temppeliin.[13]
Pohdintaa
Se, että Jaakobin Tikapuut nostaa enkelit niin korkeaan asemaan, saattaa olla meille kristityille vaikea asia. Toisaalta helposti voimme puhua suojelusenkeleistä, mutta kun puhumme uudesta ilmoituksesta tai analysoimme mitä enkelit tekevät, on syytä suureen varovaisuuteen. Enkelien rooli tulisi ymmärtää apokalyptisestä genrestä käsin: enkelit ovat Jumalan palvelijoita, ja lopulta Jumala on kuitenkin se joka säätää ja puhuu, joskin näissä tapauksissa enkeleiden kautta.
Apokalyptiikan suhteen on pakko huomata, että sama tendenssi ikään kuin paeta vaikeita, konkreettisia olosuhteita, ei ole hävinnyt historian saatossa. Toisaalta on kysyttävä, onko kyse pakenemisesta, vai jonkinlaisesta mielikuvaharjoituksesta, jossa Jumala yritetään palauttaa takaisin kuvaan? Mitä tehdä kun Jumala on hiljaa ja ympärillä viholliset pauhaa?
Meidän saattaa olla vaikea tavoittaa Jaakobin Tikapuiden yhteisöllistä sävyä: me ehkä helpommin samastumme niin kanoniseen Psalmien kirjaan, joissa saamme yksilöinä huutaa tuskaamme ja hätäämme Jumalan puoleen. Jaakobin Tikapuiden kirjoittaja ymmärtää, että kun yksilöt kärsivät koko kansa kärsii. Kuitenkin kansa ja sen selviäminen on keskiössä: kukaan ei elä ikuisesti. Toisaalta Jumala näkee vääryyden ja rankaisee sen, eikä hän jätä palkitsematta niitä jotka ovat olleet hänelle uskollisia. Teoksen kantava sävy on toivo, toivo joka perustuu Jumalan lupaukseen ja hänen uskollisuuteensa, ja siihen, että hän on kaikkien olosuhteiden yläpuolella.
Lähteet:
[1] Tämä kirjoitus on osa projektia, jossa luen läpi VT:n apokryfiset kirjat, analysoin keskeiset teemat ja pohdin niiden merkitystä sekä omalla ajallemme että Uuden testamentin tulkinnalle. Klikkaamalla (Linkki) pääset sarjan johdanto-artikkeliin, joka pitää myös sisällään aakkosellisen indeksin kaikkiin sarjan tähänastisiin kirjoituksiin. [2] Käyttämäni teksti(t) perustuu A. Penningtonin englanninkieliseen käännökseen teoksessa The Apocryphal Old Testament, ed. H.F.D. Sparks (Oxford, 1984), 453–463. [3] Pennington, 454. [4] Sivuseikka, mutta kiinnitin itse huomiota oikealta vasemmalle –järjestykseen, joka ainakin vastaa Heprealaista lukusuuntaa, mutta symboloiko se jotain muutakin? [5] H. G. Lunt, “Ladder of Jacob”, in The Old Testament Pseudepigrapha, ed. James Charlesworth (Peabody, MA: Hendrickson 1983), 2.407 n 1b. [6] Lunt, “Ladder of Jacob”, 2.405. [7] Huom. “kolmanteen ja neljänteen polveen minä kostan isien pahat teot” (2 Moos. 20:5; 5 Moos. 5:9). [8] Pidemmässä versiossa tätä seuraa laajennettu kertomus lihaksitulleesta messiaasta, mihinkä en tässä yhteydessä mene, koska haluan keskittyä tekstin juutalaisiin teemoihin. [9] Tosin ensimmäinen aalto vietiin jo 597. Ks. mm. https://fi.wikipedia.org/wiki/Babylonin_vankeus. [10] Michael E. Stone, “Apocalyptic Literature,” in Jewish Writings of the Second Temple Period, ed. Michael E. Stone (Stichting Compendia Rerum Iudairacum ad Novum Testamentun 1984), 383–4. [11] Bauckham asettaa aikarajan viimeistään 200 jaa. Richard Bauckham, The Jewish World Around the New Testament (Grand Rapids, MI: Baker Academic 2008), 295, 295 n. 69. [12] Lena M. Schewe, “Jacob’s Ladder” in Lexham Bible Dictionary, ed John D. Barry ym., (Logos 2015). [13] Bauckham näkee tässä yhtymäkohdan juutalaisen Merkaba –mystiikkaan, eli Jumalan valtaistuimeen tulivaunuina. Tämän johdosta hän myös ajoittaa teoksen samoihin aikoihen Aabrahamin Ilmestyksen kanssa, josta olen kirjoittanut aiemmin (Linkki).
