22.6.2015

Suun tunnustuksella pelastutaan?

Suomessa on viime vuosina liikkunut uusia tuulia evankelioinnin suhteen. Välillä on jopa puhuttu herätyksestä ja satojen ihmisten on sanottu tulleen uskoon esimerkiksi vain yhden kaupungilla evankelioiden vietetyn illan jälkeen.

Kyseessä oleva uusi voimallinen oppi ehdottaa, että Jumalan lapseksi tulemiseen riittää tiettyjen sanojen toistaminen: jos kaupungilla kohdatut ihmiset tunnustavat Jeesuksen Herrakseen, heistä on tullut Jumalan lapsia ja he pelastuvat. Näin yksinkertaista se on. Tunnustaminen määritellään puolestaan yksinkertaisesti joidenkin raamatullisten ajatusten toistamiseksi (esim. "Jeesus on Herra"), eikä elämän muutokseen, seurakuntayhteyteen tms. kiinnitetä käytännössä minkäänlaista huomiota.

Opettaako Uusi testamentti tätä? Näinkö maailma todella evankelioidaan?

15.6.2015

Kuinka antiteettisiä Vuorisaarnan antiteesit ovat?

Vuorisaarnan tulkinnan historia on Vuorisaarnan välttelyn historiaa. Jeesuksen sanoja on pidetty milloin pelkästään alkuperäisiä opetuslapsia koskevana "väliajan etiikkana", milloin vain tulevaa eskatologista maailmaa koskevana säännöskokoelmana ja milloin vain hypoteettisena välineenä, jossa Laki vedetään niin korkealle, että jokainen joutuu sen tuomitsemaksi, jotta jokaisen Kristus voisi vapauttaa. Tulkinnan historiasta löydämme vain muutaman nimen, jotka ajattelivat, että Vuorisaarnan sanoma koskee kaikkia Jeesuksen seuraajia. Yksi heistä on Dietrich Bonhoeffer, joka kuoli marttyyrinä natsi-Saksassa kieltäydyttyään vannomasta uskollisuudenvalaa Hitlerille.

8.6.2015

"Minä, maan mato, matkamies"

Roomalaiskirjeen jakeisiin 7:7-25 viitataan usein saarnoissa esimerkkinä siitä, kuinka uskovan elämä on edelleen uskoontulon jälkeen synnin tahraamaa ja ristiriitaista: "En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo." Puhuuhan Paavali jakeissa itsestään. Miten siis minun elämäni voisi olla erilaista! Mutta puhuuko Paavali itsestään?