Simeon Raamatussa
Jaakobin poikien siunaus (1 Moos 49) paljastaa hyvin nopeasti, ettei Simeon ole VT:n jatkumossa kovinkaan tärkeä henkilö. Hän ei edes saa omaa ”siunaustaan,” vaan jakaa sen veljensä Leevin kanssa. Syynä on heidän väkivaltainen hankkeensa, sillä he kostivat sisarensa Dinan kaltoinkohtelun (1 Moos 34). Dinan kaltoinkohtelu on perinteisesti nähty raiskaukseksi, mutta tämä ei ole selvää. Esim. Septuaginta ei käännä heprean tekstin merkitystä raiskaukseksi. Ellen Van Wolde väittää, että kyseessä on jonkinasteinen (mahd. nöyryyttävä) teko, josta on seurannut ”sosiaalisen arvon aleneminen.”[2] Naisen asema senaikaisessa yhteiskunnassa oli täysin turvaton, ellei hänellä ollut miestä elättämässä häntä. On siis selvää, että Dina olisi kärsinyt huomattavasti, vaikka kyseessä olisi ollut molemminpuolinen suostumus seksiin.[3] Kuitenkin suostumalla menemään naimisiin Dinan kanssa, vaikka tämä ei enää ollut neitsyt, Sikem hyväksyi heprealaisen käytännön. Tämä palautti naisen täyteen ”arvoonsa” ja turvasi hänen tulevaisuutensa. Neuvottelun kautta Dina sai ”toisen mahdollisuuden.” Sikkemin ja muiden miesten ympärileikkaus oli lisätae sopimuksen pitävyydestä, ja heidän suostumuksensa sopimukseen yleensä on osoitus siitä että hyväksyivät heprealaisten korkeamman käsityksen naisten arvosta. Näiden seikkojen valossa Simeon ja Leevi eivät ainoastaan toimineet raukkamaisesti hyökätessään miesten ollessa kipeimmillään, vaan he myöskin osoittivat mielipiteensä vierasheimoisten kanssa tehtävää liittoa kohtaan. Ironista kyllä, koska Dinan sulho saa surmansa hän menettää väkivallanteon takia sosiaalisen asemansa. Ironiaa lisää, että myöhemmin Simeon ottaa vierasheimoisen vaimon.
Apokryfinen testamentti
TSim ohittaa tämän episodin, ja keskittyy Simeonin rooliin Joosefin myymisessä Egyptiin. Tämä siksi, että Joosef on todellinen sankari T12P:ssä. TSim:n mukaan keskeisenä motiivina Simeonin kohdalla oli hänen kokemansa kateus Joosefia kohtaan. Kateus on TSim:issä henkimaailman asia, joka saa hänet hautomaan murhaa. Joosef pelastuu kuolemalta yliluonnollisesti ainoastaan enkelin ansiosta.Kateus ja Joosefin kauppaaminen on Simeonin virhe, ja Jumala tekee hänen oikeasta kädestään toimintakelvottoman 7 päiväksi. Tämä sai aikaan Simeonissa katumusta, ja hän rukoilee armoa 2 vuotta! Onnistuneen katumuksen salaisuus on Herran pelossa. Näin jälleen toistuu 4 teemaa: synti – rangaistus – katumus – pelastus. Herran pelko kytkeekin TSim:n kiinteästi juutalaiseen viisauskirjallisuuteen. Tästä esimerkkinä Simeonin sanat pojilleen:
”Niin siis myös teistä, rakkaat lapseni, rakastakaa toistanne sydämen hyvyydellä, ja hankkiutukaa eroon kateuden hengestä. Sillä tämä tekee sielusta raakalaisen ja tuhoaa ruumiin: se aikaansaa kiukkua ja riitaa mielessä, ja se pistää veren kiehumaan: se heikentää miehen oman tahdonvoiman ja halvaannuttaa hänen järkensä (tai älynsä): vielä se ryöstää häneltä unen, saa aikaa sielun sekavuutta ja vapinaa ruumiissa. Ja vaikka hän saisi vähän unta, jokin säälimätön himo harhauttaa ja syö hänet elävältä… (samanlainen kuvaus jatkuu)... ja tämän seurauksena muut luulevat että hän on jonkin myrkyllisen hengen riivaama” (TSim 4:7–9).[4]T12P:lle tyypilliseen tapaan Simeonin kateuden vallassa tekemää toimintaa verrataan Joosefin tarinan avulla hyveellisyyteen: armahtavaisuuteen ja laupeuteen. Siitä huolimatta mitä hänelle oli tehty, hän rakasti veljiään ja antoi heille lahjoja, sekä piti heitä suuremmassa arvossa kuin omia poikiaan (4:6). Näin Simeonin poikien tulisi imitoida hurskasta setäänsä, ei langennutta isäänsä. Sedän hyveellisyydestä päästään haureuden vaaraan, joka niin ikään on varoituksen arvoinen asia, joskin ei läheskään niin korostetusti kuin TRuub:ssa. Tosin Simeon sanoo painokkaasti, mahdollisesti viitaten Heenokiin liittyviin traditioihin:
”Haureuden tekeminen on kaikkien pahojen asioiden äiti; se erottaa Jumalasta ja ajaa siihen sortuvat Beliarin luo” (5:3).Testamentti päättyy kristillisiin tulevaisuudennäkymiin. Messiaanisuutta ajatellen Leevi ja Juuda kuvataan merkittävällä tavalla. Leevistä nousee ylipappi ja Juudasta kuningas. Hän on Jumala ja ihminen, joka pelastaa sekä pakanat että Israelin (huomaa poikkeuksellinen järjestys).[5]
TSim UT:n valossa
Kateus ei ehkä tule ensimmäisenä mieleen UT:n karkeimpana syntinä, mutta lyhyen tarkastelun valossa se ei ole kovinkaan vähäpätöinen. Jollain tavalla käskyssä olla tavoitella lähimmäisen omaisuutta on implisiittisesti läsnä kateus (esim. Room 13:8–10). Sanonta ”Rakkaus ei kadehdi” (1 Kor 13:10) ei kiinnitä mitään huomiota siihen mitä kadehditaan, vaan korostaa sen ihmissuhdetta (ja siten jumalasuhdetta) myrkyttävää luonnetta. Kateellisuus saattaa joskus vaikuttaa suhteellisen vähäpätöiseltä jutulta, mutta ei ole sattumaa, että se on päässyt mukaan surullisenkuuluisaan listaan ”lihan teoista,” jotka ”eivät peri Jumalan valtakuntaa” (Gal 5:20). Uskovien keskellä ei pidä ole mitään eriarvoisuutta, vaikka joku toinen saattaisi ulkoisesti ollakin korkeammassa asemassa (1 Tim 6:4). Tämä muistutus ei ole turhanpäiväinen, varsinkin kun muistamme, kuinka myös Kain tuli kateelliseksi veljellensä Aabelille ja murhasi tämän.Nämä muutamat esimerkit muistuttavat meitä siitä, kuinka salakavala asia kateus on, kuinka se myrkyttää ihmisten välit ja voi ajaa harkitsemattomiin tekoihin. Simeonin kertomus yöunien menettämisestä ja pitkästä piinasta ovat todellisen elämän kuvauksia. Uskovaiset eivät todellakaan ole viattomia näissä asioissa. Tämän takia kateudesta ei ole syytä puhua kevyesti, erityisesti siksi että se on jostain syystä sormien läpi katsottu asia.
Viitteet
[1] Tämä kirjoitus on osa projektia, jossa luen läpi VT:n apokryfiset kirjat, analysoin keskeiset teemat ja pohdin niiden merkitystä sekä omalla ajallemme että Uuden testamentin tulkinnalle. Klikkaamalla tätä linkkiä pääset sarjan johdanto-artikkeliin, joka pitää myös sisällään aakkosellisen indeksin kaikkiin sarjan tähänastisiin kirjoituksiin.[2] Ellen Van Wolde, “Does ‘innâ Denote Rape? A Semantic Analysis of a Controversial Word.” VT 52 (2002): 528–44.
[3] Jonathon S. Wright, ”Simeon,” teoksessa Lexham Bible Dictionary.
[4] Käyttämäni teksti perustuu Marinus De Jongen käännökseen teoksessa The Apocryphal Old Testament, ed. H.F.D. Sparks (Oxford, 1984), 521–25.
[5] De Jongen uudempi käännös tekstistä jättää suorasukaisen kristillisen lopun pois. De Jonge, ”Testaments of the Twelve Patriarchs,” teoksessa OTP, ed. Charlesworth (Peabody: Hendrickson 1983), 785–88.
