Jeesuksen Veri - Kenen Puolesta?

Mikäpä mukavampaa näin pääsiäiseen laskeutuessa kuin pohtia Jeesuksen viimeistä ateriaa. Synoptisissa evankeliumeissa (Matteus, Markus, Luukas) kertomus Jeesuksen viimeisestä ehtoollisesta ja maljan asetussanoista on askarruttanut tutkijoita. Erot eivät ole suuria, mutta vaikuttavat merkittäviltä.

Markus 14:24
“Tämä on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan monen edestä.”

Matteus 26:28
“sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.”

Luukas 22:20
“Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.”

Kaikki synoptikot ovat siis samaa mieltä, että Jeesuksen veri vahvistaa [uuden] liiton. Matteus ja Luukas selittävät että tämän liiton myötä tulee syntien anteeksiantamus, mutta tämä sama ajatus on läsnä myös Markuksessa—vaikkei yhtä selkeästi.

Suurin muutos onkin Luukkaan tulkinnassa “teidän”. Matteuksen[1] ja Markuksen näkökulmasta Jeesuksen veri toisi sovituksen monelle (περὶ πολλῶν), joten rajaako Luukas liiton koskemaan vain alkuperäistä pöytäseuruetta?

James VanderKam ehdottaa, joskaan hän ei itsekään ole täysin varma yhteydestä, että “moni” olisi tässä tekninen termi.[2] Eräissä Kuolleen Meren kirjakääröissä arameankielinen “monet” (ha-rabbim) nimittäin tarkoittaa seurakunnan jäseniä.[3] Jeesus puhui tiettävästi Arameaa, ja evankeliumit kirjoitettiin kreikaksi. Voisiko olla niin, että tämä oli se merkitys joka Jeesuksella oli, ja että Luukas ei kenties ollut tietoinen tästä arameankielisestä traditiosta?

Kuolleen Meren lahkon tapauksessa nämä “monet” olisivat Essealaisia, jotka ovat vetäytyneet pois Jerusalemin temppelipalveluksesta uskoen että se on korruptoitunut. Näin “monet” eivät ole pelkästään “seurakunnan jäseniä”, vaan eskatologisen yhteisön jäseniä jotka edustavat Tosi Israelia.

Jos tämä yhteys pitää paikkansa, että “monet” tarkoittaa seurakuntaa,[4] niin Jeesuksen ehtoollinen todellakin muodostaa uuden liiton (Luuk 22:20; Jer 31:31; cf. 2 Moos 24:8), että tämä uuden liiton yhteisö on Tosi Israel, ja että Jeesuksen sovitustyö (tai lunastus) koskee ainoastaan niitä jotka liittyvät tähän yhteisöön. Tämä on mielestäni hyvä selitysvaihtoehto, joskaan ei aukoton. Suurin aukko liittyy tekstien eri kieleen ja vertailukohtien puutteeseen.

 

Lopuksi lainaus Darrell Bockin kommentaarista, joka tarjoaa hyvän muistutuksen siitä että evankeliumit ovat toisiaan täydentäviä ja että eroavaisuuksiin ei kannata kompastua:

“It (original wording) is also ultimately irrelevant, because each form of the tradition, with differing emphases, explains what Jesus meant as he shared the bread and the cup. The varying forms clarify and complement each other. All the accounts argue that Jesus’ death was a sacrifice that inaugurated a new era of salvation, like the one represented in Passover. All accounts appeal to a covenant inauguration. Jesus’ death brings a new age.”[5]

Vapaa Suomennos: “Alkuperäisen sanamuodon selvitys on lopultakin epäolennaista. Tämä perinne sen jokaisessa muodossa, omine erityispainotuksineen, selittää mitä Jeesus tarkoitti kun hän jakoi leivän ja maljan. Eroavat muodot selventävät ja täydentävät toinen toisiaan. Jokainen näistä kertomuksista väittää että Jeesuksen kuolema oli uhri joka avasi pelastuksen uuden aikakauden… Jokainen kertomus vetoaa liiton asettamiseen. Jeesuksen kuolema avaa uuden ajan.”

Ps. En ole vakuuttunut dispensationalistisesta tulkintatavasta jota Bock todennäköisesti tässä edustaa, mutta se mitä hän sanoo evankeliumien toisiaan täydentävästä luonteesta, sen allekirjoitan.

Viitteet

[1] Vrt. Matteus 20:28 “niinkuin ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä (ἀντὶ πολλῶν).” Samoin Jes 53:12 “hän kantoi monien synnit (ἁμαρτίας πολλῶν ἀνήνεγκεν).” Jesajan tapauksessa on helppo nähdä, että monet tarkoittaa ensijaisesti juutalaisia.
[2] James C. VanderKam, The Dead Sea Scrolls Today (Grand Rapids, Mich : London: Eerdmans ; SPCK, 1994), 202–203.
[3] Community Rule, Damascus Document.
[4] Meier vetoaa seemiläiseen perinteeseen, että “moni” tarkoittaisi käytännössä “jokainen,” koska ainoastaan uhrin suorittaja on poissuljettu luvusta. Tämä ei vakuuta ainakaan minua, koska se jättäisi papin oman uhrinsa ulkopuolelle.Ks. Leon Morris, The Gospel according to Matthew, The Pillar New Testament commentary (Grand Rapids, Mich. : Leicester, England: W.B. Eerdmans ; Inter-Varsity Press, 1992), 661, n. 60.
[5] Darrell L. Bock, Luke: 9:51–24:53. Vol. 2. Baker Exegetical Commentary on the New Testament (Grand Rapids, MI: Baker Academic, 1996), 1728.

Arvio Steven Rungen Discourse Grammar -kirjasta

Runge, Steven E. Discourse grammar of the Greek New Testament: a practical introduction for teaching and exegesis. Peabody, Mass.: Hendrickson Publishers Marketing, 2010.

Rungen Diskurssi Kielioppi yhdistää kahta maailmaa: perinteisiä kielioppeja ja diskurssianalyysejä (similar review in English).

Pääpaino on diskurssilla, eli sillä miten kirjoittaja pyrkii kommunikoimaan yleisölleen. Näin hän lähestyy kieltä funktionaalisesta lähestymistavasta, joka pakottaa hänet uudelleenarvioimaan sääntöpohjaiset lähestysmistavat. Lyhyesti voisi sanoa, että Rungen menetelmässä kielioppi ei johda eksegeesiä vaan diskurssin ymmärtäminen uudelleenmäärittelee kieliopin.

Runge esittää että perinteisesti tekstin kielelliset vaihtelut on selitetty lähinnä tyyliseikkoina. Esimerkkinä vaikka:

a. Korkealla on aurinko. b. Aurinko on korkealla

Rungen mukaan kyseessä ei ole tyylillinen variaatio vaan tapa alleviivata keskeisintä pointtia. Tässä tapauksessa vaihtoehto a. Poikkeaa sanajärjestykseltään totutusta, ja siksi voimme tulkita että kirjoittaja on korostanut sanaa korkealla. Toisin sanoen: “Onpa aurinko korkealla,” joka korostaa että ilmiö saattaa olla epäluonnollinen. Vaihtoehto b. puolestaan on yleisen toteamus, joka voisi viitata esim. siihen että on keskipäivä.

Mitään ei siis tapahdu tyylillisistä syistä, vaan poikkeava kirjoitustyyli/-asu korostaa tekstissä jo olemassaolevaa keskeistä elementtiä. Rungen mukaan tämä ilmaisutapa ei itsessään LUO mitään, vaan se vain OSOITTAA (marks) tähän erityiseen painotukseen (markedness). Ks. Aiemmat blogit aiheesta täältä ja täältä.

Kirjan paras anti on mielestäni juuri se, että se auttaa lukijaa kiinnittämään huomiota näihin tehokeinoihin, ja kysymään miksi kirjoittaja on korostanut tätä seikkaa. Tämän rusinan poimiminen on erityisen suloista, koska se ei edellytä diskurssianalyysin metodin tai kielen omaksumista.

Runge—kenties tahattomasti—luo mielestäni liian ison kiilan perinteisten kielioppien ja diskurssianalyysin välille. Tämä tapahtuu jakamalla selitykset tarkasti otsikoiden alle: nämä sanoivat näin, minä ja pojat olemme tätä mieltä (ks. Levinsohn). Tämä vaikutus kertautuu kirjan 18 kappaleen aikana.

Kirja on nopealukuinen, kunhan ei jää jumiin kaikkiin selitysvaihtoehtoihin tai kompastu lukemattomiin esimerkkeihin samasta asiasta. Runge on kirjoittanut kirjan pääsääntöisesti ajatellen kreikkaa jo hallitsevia, mutta hän haluaa myös sisällyttää vasta-alkajat mukaan keskusteluun. Suosittelen kirjaa ennemmin ensimmäiselle ryhmälle edelle mainituista syistä.

Kivi, paperi ja leipä - Jeesuksen ensimmäinen kiusaus

Jeesuksen ensimmäinen kiusaus oli tehdä itselleen ruokaa. Siis aika tyypillinen kolmekymppisen poikamiehen ongelma. Tai tyypillinen poikamies tilaa pitsat, Jeesus puolestaan olisi ”leiponut” kivistä pitsat. Eikä tyypillinen poikamies paastoaisi 40 päivää. Oheinen kuva tosin saattaa selittää miksi Jeesus suhtautui epäilevästi pitsataksiin.

Simon Bening - The Temptation of Christ (n. 1500)

Jeesuksen vastaus sille-joka-kiusaa on mielenkiintoinen:

Kirjoitettu on: ‘Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee’. (Matt 4:4)

Runge[1] huomauttaa, että tekstin olisi periaatteessa voinut kirjoittaa pelkästään positiivisesta näkökulmasta:

Ihminen tarvitsee elääkseen sekä ruokaa että Jumalan Sanaa.

Aivan raamatullista, eikö totta? Jeesus moninkertaistaa leivät ja kalat jotta ihmisillä autiomaassa olisi mitä syödä, ja hän myös käskee rukoilemaan ”jokapäiväistä” leipää, hän käskee heittämään verkot sinne missä kalat ovat, ja hän jopa itse grillaa rannalla kalaa. Hän murtaa leipää niin usein, että siitä tulee tapa tunnistaa hänet. Hän asettaa syömisen ja juomisen tavaksi, jolla kristityt muistavat ja juhlivat häntä. Ruuassa ei ole mitään pahaa.

Jeesuksen vastaus on kuitenkin negatiivisessa muodossa. Negatiivinen lähtökohta ja partikkeli vaan (ἀλλά) synnyttävät odotuksen ja korostuksen virkkeen jälkimmäiselle puoliskolle:[2]

EI leipä VAAN SEN SIJAAN Jumalan puhe/sana johtaa Iankaikkiseen Elämään

Jumalan sana tarkoittaa tässä Jumalan tahtoa. Se on enemmän kuin Raamattu, vaikkakin voisimme sanoa, että Jumalan tahto on ilmaistu Raamatussa. Tämä kuitenkin pitää sisällään ajatuksen Jumalan tahdosta joka on kommunikoitu hyvin henkilökohtaisella tavalla: jokainen Jumalan sana (kr. rhēma) joka hänen suustansa lähtee.

Sekä Jeesuksen sanat että hänen oma toimintansa tässä tilanteessa molemmat alleviivaavat, että ruoka ei ole yhtä tärkeää kuin kuuliaisuus. Jeesuksen kohdalla voimme nähdä, että hänen kuuliaisuudellaan ei ollut pelkästään henkilökohtaista hyötyä (hän pysyi Jumalan Poikana), vaan että tämä kuuliaisuus oli ehtona hänen sovitustyölleen. Samoin meidän kuuliaisuutemme on oleellisesti kytköksissä meidän ikuisen elämämme kanssa, ja kukaties se tuo siunauksen muillekin. Kuuliaisuus ei siis ole yhdentekevä asia, eikä se myöskään ole henkilökohtainen asia.

Lopuksi: Paastoaminen on tapa muistuttaa tätä periaatetta itselle. Syön jotta voisin ylläpitää elämää, mutta suuremman nautinnon tuottaa Jumala-keskeinen elämä. Tämä varmasti kuulostaa aika askeettiselta jokaisen ruuan ystävän korvissa, mutta ehkä meidän on hyvä vetää herneet välillä nenään eikä aina vain napaan.

Viitteet

[1] Steven E Runge, Discourse grammar of the Greek New Testament: a practical introduction for teaching and exegesis (Peabody, Mass.: Hendrickson, 2010), 94.
[2] Rungen edustamassa diskurssianalyysissä (DA) esitetään että joka kerta kun asia esitetään jotenkin normaalista poikkeavalla tavalla, muutos ”merkkaa” (markedness) kyseisen asian erityiseksi. DA:n mukaan muutokset eivät koskaan ole pelkästään tyylillisiä, vaan niissä on aina mukana jokin korostus. Ks. myös Markuksen postaus Hengellä täyttyminen ja Efesolaiskirje 5:18-22.