VT:n Apokryfikirjojen läpilukuprojekti (Linkki johdantoon) jatkuu teoksella Aabrahamin Ilmestys. Se jaetaan tyypillisesti kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa Aabraham avustaa isäänsä Terahia[1] epäjumalien tekemisessä ja myymisessä, ja samaan aikaan hän etsii totuutta siitä kuka todella on Jumala. Toisessa osassa Aabraham valmistaa uhrit Horebin vuorella ja valmistautuu Herran kohtaamiseen. Kolmas osa on kuvaus Aabrahamin kokemuksista taivaissa.
Aabrahamin Ilmestys luo maailman jossa lukija elää monien jumalien keskellä, mutta yksikään näistä ei ole todellinen Jumala. Todellinen Jumala asuu korkeuksissa, ja on saavutettavissa vain niille jotka vilpittömästi häntä etsivät. Maailma on pahan, Azazelin, vallassa, joka näyttäytyy Jumalan lähes tasaveroisena vastustajana. Azazelin seuraajat palvovat vääriä jumalia ja harjoittavat kaikkinaista pahuutta. Todelliset uskovat ovat Aabrahamin perillisiä, palvovat ainoastaan Herraa ja elävät puhtaasti. Lopulta Herra paljastaa että paha on ollut alunperinkin vain hänen palvelijansa, ja paha saa palkkansa.
14.7.2015
Apokryfiprojekti #1 : Aadamin ja Eevan Elämä
VT:n Apokryfisten kirjojen läpilukuprojektiimme (Linkki johdanto-artikkeliin) alkaa teoksella Aadamin ja Eevan Elämä.[1] Se kertoo spekulatiivisen tarinan Aadamin ja Eevan syntiinlankeemuksen taustoista, sitä seuranneesta yrityksestä katua ja päästä takaisin Jumalan suosioon, Kainin ja Aabelin konfliktista, sekä lopuksi heidän viimeisistä sanoistaan jälkeläisilleen, jotka keskittyvät syntiinlankeemuksesta saatuun opetukseen.[2] Tekstissä nousee keskiöön kaksi asiaa: 1) kysymys enkelien palvonnasta, ja 2) naissukupuolen kykenemättömyys oppia ja siitä nouseva tarve olla miehen hallitsema.
12.7.2015
Projekti: VT:n Apokryfisten kirjojen läpilukeminen (ja Indeksi)
Vanhan testamentin apokryfikirjat[1] ovat erikoista luettavaa: yksityiskohtaiset tarkinat Aadamin ja Eevan lankeamisesta, enkelien ja naisten pojista, oikean kalenterin seuraamisen tärkeydestä, jne. Omassa hengellisessä kasvuympäristössäni vallitsi vahvasti ajatus Raamatun riittävyydestä – tosin sitten kuunneltiin Wilkerson/Mellerin kasetteja rock-musiikin kauheudesta, luettiin amerikkalaista hengellistä käännöskirjallisuutta ja sarjakuvia, jotka eivät aina pitäytyneet Raamatun opetukseen.[2] Raamatun riittävyys ei siis ollut tapetilla, vaan kenties liian lähellä Raamattua olevat kirjoitukset koettiin kauhistuttavina: olivathan ne katolisten käytössä.[3]
7.7.2015
Profeetallisesta puheenparresta ja heprean sanasta הִנֵּה
Oletko joskus istunut jonkin karismaattisen seurakunnan hengellisessä tilaisuudessa ja kuunnellut silmät pyöreinä toisen seurakuntalaisen saamaa profeetallista sanomaa Herralta, jossa esiintyy sana "katso" toistuvasti, yleensä lauseen alussa?
Henkilökohtaisesti en torju profeetallisten sanomien mahdollisuutta. Päinvastoin! Mutta samalla ajattelen, että profeetallinen sanoma muokkautuu aina käytetyn "äänitorven" läpi. Vanha kansa onkin bruukannut puhua "astian mausta".
Tässä tapauksessa "astian maku" syntyy vanhan raamatunkäännöksen käyttämisestä, joka on muokannut profeetallisen sanoman tuojan ajatusta siitä, minkälaista profeetallisen puheen tulisi olla.
Henkilökohtaisesti en torju profeetallisten sanomien mahdollisuutta. Päinvastoin! Mutta samalla ajattelen, että profeetallinen sanoma muokkautuu aina käytetyn "äänitorven" läpi. Vanha kansa onkin bruukannut puhua "astian mausta".
Tässä tapauksessa "astian maku" syntyy vanhan raamatunkäännöksen käyttämisestä, joka on muokannut profeetallisen sanoman tuojan ajatusta siitä, minkälaista profeetallisen puheen tulisi olla.
6.7.2015
Medium pääluokkana ja ennaltamääräämisoppi
Suomalaisille tuttujen aktiivin ja passiivin lisäksi koiné-kreikka pitää sisällään kolmannen pääluokan, mediumin, jossa subjekti vastaanottaa verbillä ilmaistun tekemisen tai ainakin tekemisen hyödyn.
Medium vastaa siis pitkälti monen kielen refleksiiviverbejä. Koiné-kreikan medium on samalla hieman monimutkaisempi ja hankalampi ilmiö kuin nykykielten refleksiiviverbit muun muassa seuraavista syistä johtuen:
(1) Vain aoristi ja futuuri sisältävät omat kieliopilliset muotonsa mediumin ilmaisemiseksi. Preesensissä, perfektissä ja pluskvamperfektissä medium ilmaistaan muodolla, joka ulkonaisesti näyttää prikulleen samalta kuin passiivi.
(2) Osa koiné-kreikan verbeistä on ns. deponenttiverbejä, jotka näyttävät ulkonaisesti mediumilta (aktiivinen muoto puuttuu kokonaan), mutta ovat samalla merkitykseltään aina aktiivisia. Toisin sanottuna mediumin tunnistaminen tekstin joukossa ei aina tarkoita sitä, että verbi toimii mediumin tavoin.
Samalla se, että jokin verbi on deponenttiverbi, täytyy varmistaa tarkoin. On nimittäin mahdollista, että jokin verbi ei esiinny aktiivimuodossaan raamatullisessa aineistossa, mutta hellenistisessä (eli karkeasti Raamatun kirjoitusten ajan) kreikassa aktiivimuoto kuitenkin esiintyy. Lisäksi on mahdollista, että jokin verbi on osittain deponenttinen, eli toimii vain tietyissä aikamuodoissa aina deponentin tavoin, vaikka muissa aikamuodoissa samanlaista käytöstä ei ole havaittavissa.
(3) Koiné-kreikka syntyi Aleksanteri Suuren valloitusten myötä. Koska sen puhujat eivät olleet natiiveja, monet klassisessa kreikassa käytössä olleet nyanssit rapistuivat. Tämä kehitys koski myös medium-pääluokkaa, jonka puhdas muoto (suora refleksiivinen medium: verbin toiminta kohdistuu subjektiin itseensä) säilyi lähes pelkästään kielen idiomaattisissa ilmauksissa.
Tämänkertainen kielioppipähkinä koskee tätä viimeistä kohtaa ja tapaa, jolla olen itsekin joskus perustellut arminiolaisia näkemyksiäni kalvinistisilta vaikuttavia jaejaksoja vastaan (fear not, olen edelleen arminiolainen).
Perfektin partisiippi τεταγμένοι voisi kuitenkin olla teknisesti ottaen myös medium, sillä verbi τάσσω ei ole deponenttiverbi. Mikäli τεταγμένοι käännetään puhtaana refleksiivisenä mediumina, koko jakeen merkitys muuttuu radikaalisti: "... ja uskoivat – niin monet kuin olivat asettaneet itsensä iankaikkiseen elämään." Ja kaikki arminiolaiset riemuitsevat päästessään irti jälleen yhdestä hankalalta vaikuttavasta jakeesta, jolla kalvinistit perustelevat näkemystään.
Ainoa ongelma on se, että käännös on yllä esittämäni kielen kehityksen perusteella hieman kyseenalainen – siitä puhumattakaan, että se kuulostaa "oudolta" ainakin 2000-luvun länsimaalaiseen korvaan. Mitä ihmettä on "itsensä asettaminen" iankaikkiseen elämään kun uskokin on jo erikseen mainittu? Samaan hengenvetoon voidaan todeta kuitenkin myös, että jos jostain voisimme uskoa puhtaan mediumin löytävämme, se löytyisi todennäköisesti juuri Luukkaalta, jonka kirjoitustapa matkii tahallisesti klassista kreikkaa. Mene ja tiedä.
En jää tällä kertaa ratkaisemaan esittämääni ongelmaa. Haluan vain sanoa painokkaasti, että yhden kieliopillisesti mahdollisen muodon perusteella tehdyt ratkaisut eivät ole fiksuja. Tässä toimintatavassa tulkitsija on itse asiassa asettanut itsensä jo etukäteen (Hah hah! Jos et tajunnut vitsiä, lue uusiksi, mutta tällä kertaa ajatuksella) tietyn ratkaisun kannattajaksi, ja tarrautuu kieliopin tarjoamaan mahdollisuuteen kuin hukkuva oljenkorteen ajattelematta ollenkaan laajempia kysymyksiä. Kysymyksessä ei ole siis eksegeesi vaan eisegeesi.
Tässäkin tapauksessa oikea tapa lähestyä ongelmaa, olisi katsoa laajasti, miten Luukas lähestyy ihmisen vapaan tahdon ja Jumalan kaikkivaltiuden välistä problematiikkaa, ja mitä hän haluaa ilmaista kyseisessä jakeessa. Kunnon eksegeesi ei ole vaikeaa vaan tajuttoman työlästä.
Lisäksi tulisi tsekata tarkemmin verbin τάσσω käyttöä. Jos jotakuta kiinnostaa tämä tehdä, be my guest: Matt 28:16; Luke 7:8; Acts 13:48; 15:2; 22:10; 28:23; Rom 13:1; 1 Cor 16:15. Näistä ainakin muutamassa verbi esiintyy muodossa, joilla on merkitystä sille, miten sitä mahdollisesti käytetään Apt 13:48:ssa. Erityisesti Apt. 28:23 on kiinnostava, sillä siinä partisiippi esiintyy kiistatta mediumissa – joskin tässäkään kohdin medium ei edusta puhtaasti refleksiivistä käyttöä vaan ilmaisee sitä, että teko hyödyttää subjektia itseään.
Muuten, yllä esittämäni ongelma löytyy myös jakeesta Room 9:22.
- Aktiivi: Poika pukee
- Passiivi: Poika puetaan
- Medium: Poika pukee itsensä = poika pukeutuu
Medium vastaa siis pitkälti monen kielen refleksiiviverbejä. Koiné-kreikan medium on samalla hieman monimutkaisempi ja hankalampi ilmiö kuin nykykielten refleksiiviverbit muun muassa seuraavista syistä johtuen:
(1) Vain aoristi ja futuuri sisältävät omat kieliopilliset muotonsa mediumin ilmaisemiseksi. Preesensissä, perfektissä ja pluskvamperfektissä medium ilmaistaan muodolla, joka ulkonaisesti näyttää prikulleen samalta kuin passiivi.
(2) Osa koiné-kreikan verbeistä on ns. deponenttiverbejä, jotka näyttävät ulkonaisesti mediumilta (aktiivinen muoto puuttuu kokonaan), mutta ovat samalla merkitykseltään aina aktiivisia. Toisin sanottuna mediumin tunnistaminen tekstin joukossa ei aina tarkoita sitä, että verbi toimii mediumin tavoin.
Samalla se, että jokin verbi on deponenttiverbi, täytyy varmistaa tarkoin. On nimittäin mahdollista, että jokin verbi ei esiinny aktiivimuodossaan raamatullisessa aineistossa, mutta hellenistisessä (eli karkeasti Raamatun kirjoitusten ajan) kreikassa aktiivimuoto kuitenkin esiintyy. Lisäksi on mahdollista, että jokin verbi on osittain deponenttinen, eli toimii vain tietyissä aikamuodoissa aina deponentin tavoin, vaikka muissa aikamuodoissa samanlaista käytöstä ei ole havaittavissa.
(3) Koiné-kreikka syntyi Aleksanteri Suuren valloitusten myötä. Koska sen puhujat eivät olleet natiiveja, monet klassisessa kreikassa käytössä olleet nyanssit rapistuivat. Tämä kehitys koski myös medium-pääluokkaa, jonka puhdas muoto (suora refleksiivinen medium: verbin toiminta kohdistuu subjektiin itseensä) säilyi lähes pelkästään kielen idiomaattisissa ilmauksissa.
Tämänkertainen kielioppipähkinä koskee tätä viimeistä kohtaa ja tapaa, jolla olen itsekin joskus perustellut arminiolaisia näkemyksiäni kalvinistisilta vaikuttavia jaejaksoja vastaan (fear not, olen edelleen arminiolainen).
Apt 13:48: Ἀκούοντα δὲ τὰ ἔθνη ἔχαιρον καὶ ἐδόξαζον τὸν λόγον τοῦ κυρίου καὶ ἐπίστευσαν ὅσοι ἦσαν τεταγμένοι εἰς ζωὴν αἰώνιον. Kuullessaan [tämän] pakanat iloitsivat ja ylistivät Herran sanaa ja uskoivat – niin monet kuin olivat määrätyt iankaikkiseen elämään.Mielenkiintomme kohteena oleva verbaalinen ilmaus on ἦσαν τεταγμένοι ("he olivat määrätyt"), joka koostuu aktiivin imperfektin indikatiivin monikon kolmannen verbistä ἦσαν ja perifrastisesti käytetystä mediumin/passiivin perfektin partisiipista τεταγμένοι. Perifrastinen käyttö tarkoittaa tässä kohden sitä, että aikamuodoltaan ilmaus vastaa pluskvamperfektiä (imperfekti + perfekti = pluskvamperfekti). Joka tapauksessa kyseessä on aika kalvinistiselta vaikuttava kohta: vain ne uskoivat, jotka oli siihen edeltä käsin määrätty!
Perfektin partisiippi τεταγμένοι voisi kuitenkin olla teknisesti ottaen myös medium, sillä verbi τάσσω ei ole deponenttiverbi. Mikäli τεταγμένοι käännetään puhtaana refleksiivisenä mediumina, koko jakeen merkitys muuttuu radikaalisti: "... ja uskoivat – niin monet kuin olivat asettaneet itsensä iankaikkiseen elämään." Ja kaikki arminiolaiset riemuitsevat päästessään irti jälleen yhdestä hankalalta vaikuttavasta jakeesta, jolla kalvinistit perustelevat näkemystään.
Ainoa ongelma on se, että käännös on yllä esittämäni kielen kehityksen perusteella hieman kyseenalainen – siitä puhumattakaan, että se kuulostaa "oudolta" ainakin 2000-luvun länsimaalaiseen korvaan. Mitä ihmettä on "itsensä asettaminen" iankaikkiseen elämään kun uskokin on jo erikseen mainittu? Samaan hengenvetoon voidaan todeta kuitenkin myös, että jos jostain voisimme uskoa puhtaan mediumin löytävämme, se löytyisi todennäköisesti juuri Luukkaalta, jonka kirjoitustapa matkii tahallisesti klassista kreikkaa. Mene ja tiedä.
En jää tällä kertaa ratkaisemaan esittämääni ongelmaa. Haluan vain sanoa painokkaasti, että yhden kieliopillisesti mahdollisen muodon perusteella tehdyt ratkaisut eivät ole fiksuja. Tässä toimintatavassa tulkitsija on itse asiassa asettanut itsensä jo etukäteen (Hah hah! Jos et tajunnut vitsiä, lue uusiksi, mutta tällä kertaa ajatuksella) tietyn ratkaisun kannattajaksi, ja tarrautuu kieliopin tarjoamaan mahdollisuuteen kuin hukkuva oljenkorteen ajattelematta ollenkaan laajempia kysymyksiä. Kysymyksessä ei ole siis eksegeesi vaan eisegeesi.
Tässäkin tapauksessa oikea tapa lähestyä ongelmaa, olisi katsoa laajasti, miten Luukas lähestyy ihmisen vapaan tahdon ja Jumalan kaikkivaltiuden välistä problematiikkaa, ja mitä hän haluaa ilmaista kyseisessä jakeessa. Kunnon eksegeesi ei ole vaikeaa vaan tajuttoman työlästä.
Lisäksi tulisi tsekata tarkemmin verbin τάσσω käyttöä. Jos jotakuta kiinnostaa tämä tehdä, be my guest: Matt 28:16; Luke 7:8; Acts 13:48; 15:2; 22:10; 28:23; Rom 13:1; 1 Cor 16:15. Näistä ainakin muutamassa verbi esiintyy muodossa, joilla on merkitystä sille, miten sitä mahdollisesti käytetään Apt 13:48:ssa. Erityisesti Apt. 28:23 on kiinnostava, sillä siinä partisiippi esiintyy kiistatta mediumissa – joskin tässäkään kohdin medium ei edusta puhtaasti refleksiivistä käyttöä vaan ilmaisee sitä, että teko hyödyttää subjektia itseään.
Muuten, yllä esittämäni ongelma löytyy myös jakeesta Room 9:22.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)