Constantine Campbell ja erasmuslainen ääntämys

Eilisen illan kauhein kokemus oli se, kun lueskelin nukkumaan mennessäni Constantine Campbellin uutta kirjaa, Advances in the Study of Greek, joka nimensä mukaisesti kertoo Raamatun kreikan ymmärtämisessä tapahtuneista edistysaskelista, jotka valitettavasti eivät syystä tai toisesta ole vielä tulleet osaksi normaalia seminaariopetusta. Toiseksi viimeistä lukua lukiessani huomasin, että olen aina ääntänyt koiné-kreikkaa täysin väärin — Erasmus Rotterdamilaisen keksimän ääntämyksen mukaisesti.

Mutta miten voin olla tästä peräti varma? Onhan koiné kuollut kieli, eikä kukaan enää puhu sitä. Tässä kohtaa avuksi tulee se suuri määrä pientä papyrus-silppua, jota muun muassa Adolf Deissmann aikoinaan tonki esiin. Nuo monet kirjeet, lainatositteet, sopimukset yms. todistavat toisinaan siitä, kuinka kreikankielisiä sanoja kirjoitettiin väärin sellaisten ihmisten toimesta, jotka eivät olleet natiiveja tai vielä oppineet kirjuroinnin saloja. Mielenkiintoisinta näissä virheellisesti kirjoitetuissa sanoissa on se, että virheet ovat säännönmukaisia: tietyt vokaalit ja diftongit äännettiin kirjoitushetkellä samoin, mikä johti niiden sekoittumiseen.

Yksikään kreikkaa kunnolla tunteva tutkija ei nykyään enää usko erasmuslaisen ääntämyksen olevan oikea. Vain yksi tunnettu henkilö, Daniel B. Wallace, on asettunut sitä puoltamaan, mutta hänkin tekee näin pelkästään pedagogisista syistä: erasmuslaisen ääntämyksen etu on se, että jokaista vokaalia vastaa oma äänteensä, ja näin oppiminen on helpompaa.

Todellisuudessa koiné-kreikkaa kuitenkin lausuttiin hyvin pitkälti samoin kuin nykykreikkaa, sillä kreikan ääntämyksessä tapahtui rajusti muutoksia Aleksanteri Suuren maailmanvalloituksen myötä. Erasmuksen ääntämys vastaa mahdollisesti Aleksanteri Suurta edeltävää klassisen kreikan aikaa.

Mikäli haluat itse todeta, että lausut kreikkaa väärin, voit tehdä sen ihan Uuden testamentin kreikkalaisen laitoksen avulla. Campbell ei tätä kirjassaan maininnut, mutta 1 Piet 2:3 itse asiassa osoittaa, että η ja ι lausuttiin kirjeen kirjoitushetkellä samoin.

Kehotettuaan vastaanottajiaan panemaan pois kaiken väärän ja janoamaan Jumalan tuntemista, Pietari lainaa vapaasti LXX-versiota Psalmista 34:9: εἰ ἐγεύσασθε ὅτι χρηστὸς ὁ κύριος  – "jos te olette maistaneet, että Herra on hyvä." Teksti jatkuu toisella vapaalla lainauksella, joka keskittyy tällä kertaa kiveen, jonka rakentajat hylkäsivät. Toisin sanottuna, nyt aiheena onkin Jeesus Kristus. Miten tähän päästiin? Avain ajatushyppyyn on Psalmin 34:9 lainaaminen: χρηστὸς ὁ κύριος tarkoittaa, että "Herra on hyvä", mutta Pietarin aikana nämä sanat lausuttiin täsmälleen samoin kuin sanat Χριστὸς ὁ κύριος, eli "Kristus on Herra!" On varmaan sanomattakin selvää, että tämä on samalla kertaa melkoinen kristologinen tunnustus Pietarilta.

Näin ollen väärällä lausumisella saattaa oikeasti olla merkitystä — se saattaa estää joidenkin tekstien ymmärtämistä, eikä olekaan pelkkää pikkumaista neppailua.

Voit lukea lisää aiheesta joko Campbellin kirjasta tai sitten tutustua tähän Randall Buthin tekemään selvitykseen, joka kuitenkin poikkeaa hieman siitä, mitä Campbell esittää.

Kirjassa on muuten paljon muutakin mielenkiintoista: aspektiteoria, diskurssianalyysi, leksikografiset edistysaskeleet jne...

Constantine Campbell ja kreikan verbien aspekti

Luulitko, että koiné-kreikan indikatiivin perfekti kuvaa mennyttä tapahtumaa, jolla on nykyhetkeen asti kantautuvia ja edelleen voimassa olevia seurauksia?

Constantine Campbell haastaa tämän perinteisen indikatiivin perfektin kuvauksen kirjassaan Basics of Verbal Aspect in Biblical Greek. Hänen mukaansa koiné ei sisällä kuin yhden semanttisesti koodatun tempuksen, futuurin. Indikatiivin preesens-, aoristi, imperfekti-, perfekti- ja pluskvamperfektimuodot eivät sen sijaan koodaa aikaa semanttisesti ollenkaan vaan ilmaisevat joko imperfektiivistä tai perfektiivistä aspektia. Se, että näillä muodoilla voidaan kuitenkin ilmaista aikaa, on kielen käyttämisen pragmaattinen seuraus.

Campbell kuvaa imperfektiivisen ja perfektiivisen aspektin eroa paraatianalogian avulla: imperfektiivisessä aspektissa paraatin katselija on katutasossa katsomassa, kuinka paraati lipuu hänen kasvojensa ohitse, kun taas perfektiivinen aspekti tarkoittaa sitä, että katselija on siirretty helikopteriin ja näkee sekä paraatin alku- että loppupään yhdellä kertaa.

Preesens, imperfekti ja aoristi

Jokainen koiné-kreikkaa hieman enemmän lukenut on tutustunut ns. historialliseen preesensiin. Raamatun teksteissä preesens esiintyy joskus elävöittämässä menneen ajan kerrontaa. Campbell ehdottaa, että preesens tulisi nähdä koodaavan semanttisesti imperfektiivistä aspektia, johon liittyy samalla spatiaalinen läheisyys (proximity).

Imperfekti koodaa preesensin tavoin imperfektiivistä aspektia, mutta siihen liittyy samalla kertaa myös kaukaisuuden (remoteness) ajatus. Imperfektin kohdalla katselija on edelleen katutasossa, mutta kääntänyt katseensa seuraamaan tapahtumaa hieman viistottain. Preesensissä katsoja sen sijaan tuijottaa suoraan eteensä. Siksi imperfektillä voidaan pragmaattisesti ilmaista myös mennyttä aikaa.

Aoristi on puolestaan aspektiltaan perfektiivinen ja katsoja on siirtynyt helikopteriin. Tästä syystä monet vanhemmat kieliopit pitivät aoristia aina pisteenomaisena, kertakaikkisena tapahtumana (puntiliar aorist). Campbell kuitenkin osoittaa, että aoristi ei aina viittaa todellakaan pisteenomaiseen kertakaikkiseen tapahtumaan menneisyydessä, vaan itse asiassa voi ilmaista myös kehitystä, joka on tapahtunut hyvinkin pitkän ajan kuluessa. Perfektiivisen aspektin (eli sen, että toimintaa tarkastellaan kokonaisuutena) lisäksi aoristiin liittyy spatiaalisen kaukaisuuden ajatus (remoteness). Näistä syistä aoristi onkin narratiivisessa tekstissä pääasiassa käytetty muoto.

Perfekti ja pluskvamperfekti

Campbellin kirjan vaikeimmin nielaistava osio liittyy perfektiin ja pluskvamperfektiin. Campbell kuitenkin argumentoi uskottavin esimerkein (ks. esim. Joh 1:26; Ilm 8:5; Joh 7:22; Joh 5:33), että perfektillä ei ilmaista perfektiivistä aspektia tai statiivista olotilaa. Kyseessä on imperfektiivisen aspektin semanttinen koodaaminen, johon liittyy korostettu läheisyys (heightened proximity). Perfektin kohdalla katsoja seuraa paraatia todella läheltä. Pluskvamperfektissä on puolestaan kyseessä impefektiivinen aspekti ja korostettu kaukaisuus (heightened remoteness). Näin ollen preesens ja perfekti sekä imperfekti ja pluskvamperfekti vastaavat tietyin osin toisiaan, mikä mahdollistaa sen, että perfektillä ja pluskvamperfektillä voidaan antaa lisätiedon (preesens ja imperfekti) lisätietoa.

Seuraukset eksegeesille

Sanomattakin Campbellin kirjan seuraukset eksegeesille ovat huimat: Jakeen Room 5:6 aoristimuotoista verbiä ἀπέθανεν ei voida käyttää todisteena siitä, että Kristus olisi kuollut ainutkertaisen ja kertakaikkisen kuoleman syntisten edestä eikä jakeen 1 Tim 2:12 preesensmuotoinen ἐπιτρέπω kelpaa todisteeksi siitä, että Paavali ajatteli naisia koskevan rajoitteen liittyvän yksinomaan siihen ad hoc -hetkeen, joka ko. seurakunnan toiminnassa oli käynnissä. Huomaa kuitenkin, että ensimmäiseen liittyen 1 Piet 3:18 esittää selkeästi, että Kristuksen kuolema oli ainutkertainen ja kertakaikkinen, ja että naisten toiminta opetustehtävissä ei lepää tämän yhden verbimuodon varassa. Tässä on kysymyksessä vain se, mitä tietyn kieliopillisen muodon perusteella voidaan kustakin Raamatun jakeesta sanoa.

Campbell mainitsee aspektiteorian positiiviseksi seuraukseksi sen, että se selvittää, miksi aoristimuotoisia verbejä käytetään antamaan kerronnan runko, kun taas muut muodot esiintyvät joko suorassa puheessa tai lisäselvityksinä kerronnalliselle rungolle.

Suosittelen kirjaa kaikille pidemmälle ehtineille ja kreikan opiskelusta tosissaan innostuneille. Itselleni aspektiteoriaan tutustuminen selvitti muutaman kielellisen outouden. Samalla on syytä myös pitää kierrokset alhaalla, sillä aspektiteoria on edelleen kiistelty vaikka se alaa jatkuvasti valtaakin.

Kooste

• Aoristi: perfektiivi, kaukaisuus
• Preesens: imperfektiivi, läheisyys
• Imperfekti: imperfektiivi, kaukaisuus
• Perfekti: imperfektiivi, korostettu läheisyys
• Pluskvamperfekti: imperfektiivi, korostettu kaukaisuus
• Futuuri: ainoa todellinen tempus, joka koodaa aina semanttisesti tulevaa aikaa