Arvostammeko opettajiamme? (1 Tim 5:17)

En tiedä millaisissa piireissä oikein liikun nykyään, mutta en muista koska olisin viimeksi kuullut jonkun siteeraavan Paavalin ohjetta Timoteukselle:

“Vanhimpia, jotka seurakuntaa hyvin hoitavat, pidettäköön kahdenkertaisen kunnian ansainneina, varsinkin niitä, jotka sanassa ja opetuksessa työtä tekevät. - 1 Tim 5:17

On epätodennäköistä että kukaan pastori/seurakunnanjohtaja/vanhimmiston jäsen lähtisi omaa häntäänsä tällä tavalla nostamaan ainakaan suomalaisessa kontektsissa (lukuunottamatta ehkä menestysteologisia suuntauksia?). Käytännössä on aivan yhtä epätodennäköistä että kukaan seurakuntalainenkaan olisi kiinnittänyt pastorin rikkinäiseen paidanhihaan huomiota positiivisella tavalla ja haluaisi siksi pitää aiheesta pienen “todistuspuheenvuoron” muistuttakseen seurakuntaa heidän velvollisuudestaan. Aivan yhtä epätodennäköistä on että seurakunnan taloudenhoitaja toisi tätä jaetta esiin myöskään, koska pastorin palkka tuskin on ainoa rahareikä kun sähkölaskukin pitäisi saada maksettua.

Pari sanaa käännöksistä

Kyseinen teksti on Vanhasta kirkkoraamatusta, KR92 on muuttanut tekstiä kolmelta osin:

1. verbi “pidettäköön” on menettänyt käskymuotonsa
2. “hoitamisesta” on tullut “johtamista”
3. uusi käännös on virkakeskeisempi, se puhuu “sananjulistajista” ja “opettajista”

Kaksi jälkimmäistä poikkeavat selkeästi alkutekstistä, joskin eri-asteisesti:
#3 Jos teksti puhuu “virasta”, se virka kuuluu “vanhimmalle,” ei opettajalle tai julistajalle jotka ovat tässä kohtaa kuvausta (joidenkin) vanhimpien tehtävistä.
#2 Uustestamentillisesta näkökulmasta johtaminen on hoitamista ja huolehtimista.

Kohdassa #1 sana on ajatukseltaan lähempänä alkutekstiä KR92:sessa: Paavali todellakin käyttää verbiä joka puhuu arvostamisesta. Tästä myöhemmin lisää, mutta todettakoon että KR33/38 ajatus “kunniasta” on ristiriitainen. Koska tämä on lauseen pääverbi on kummallista että 92 on kadottanut käskymuodon (joka tosin on tässä hankala kääntää, kuten alempana osoitan).

Vielä käännöksistä

Jos tämä jae pitäisi vääntää rautalangasta alkutekstin mukaan, niin se voitaisiin kuvata kolmessa tasossa (vähän kuin Inceptionin unimaailmat?):

Vanhimmat ovat ansainneet kaksinkertaisen arvostuksen
     [Tarkoitan siis niitä vanhimpia jotka ovat] hoitaneet tehtävänsä hyvin
          [Ja erityisesti puhun niistä] jotka raatavat sanassa ja opetuksessa

Mielestäni tämä teksti puhuu ainakin teoriatasolla kolmenlaisista vanhimmista:

1. Niistä jotka eivät hoida tehtäväänsä hyvin
2. Niistä jotka hoitavat tehtävänsä hyvin
3. Niistä jotka opettavat seurakuntaa

Mielenkiintoista on että sekä kohdat #2 että #3 saavat saman “määrän” arvostusta vaikka se kuuluisikin kohdalle #3 erityisellä tavalla.

Arvostus

Arvostus — tai kuten 33/38 sanoo kunnia — kuuluu siis niille jotka hoitavat hommansa hyvin. Itse asiassa, tämä partisiippi (prosestōntes) on perfektissä mikä tarkoittaa: “niitä jotka ovat huolehtineet…” Paavali ei siis näytä sanovan että “antakaa arvostusta/kunniaa jokaiselle joka julistaa tai palvelee”, vaan että ne jotka ovat osoittautuneet tässä tehtävässä uskollisiksi, he ovat tämän ansainneet.

Kuten aiemmin sanoin, ajatus “kunniasta” on kyseenalainen: Paavali käyttää sanaa joka voidaan kääntää mielessä “arvostus” mutta jolla on kaksoismerkitys: se tarkoittaa palkkaa, tai ehkäpä tässä tapauksessa ruokaa ja elatusta. Vertaus puivasta härästä seuraavassa jakeessa (5:18) kiistatta vahvistaa tämän: se joka tekee työtä “pellolla” saa syödä “pellosta” oman osansa.

Miksi sitten kaksinkertainen osa? Tämän suhteen en olisi niin kirjaimellinen: se on kielikuva joka leikkii ajatuksella arvostuksesta ja palkasta. Tämänkaltainen henkilö on ansainnut sekä arvostuksemme että on oikeutettu “syömään”.

Koska tämä kunnian antamisen verbi (aksiousthōsan) on imperatiivi ja passiivi, kapulakielellä tämä kääntyy: “Olkoot he arvolliset,” mutta ajatus mikä tässä on takana on: “antakaa heille heidän osansa sillä sen he ansaitsevat!”

Kuka, mitä, minäkö, häh?

Tämä teksti puhuu eri tavalla eri ihmisryhmille. Uskon että se puhuu meille kaikille että meidän tulisi osoittaa arvostusta niille jotka meitä opettavat Sanassa. Tämä voi olla taloudellista, muuten aineellista, tai vaikka saunaan kutsumista tai lämmintä kättä saarnan jälkeen. Näinä aikoina on hyvä muistaa mitä verottaja ajattelee näistä “arvostuksen osoituksista. Mutta: Yllätä pastorisi/pienryhmän johtajasi/nuorisotyöntekijäsi tms. eleellä jonka tiedät välittävän hänelle arvostusta. Tämä ei ole mikään pyramidihuijaus: kukaan ei ole siellä päällä — jos opettaminen tällaista välttämättä viestiikään — vaan jokainen on jonkun opetuksen “alaisuudessa” ja näin arvostuksenvelassa heitä kohtaan.

Toisekseen se puhuu niille jotka itse palvelevat seurakunnassa, erityisesti niille jotka palvelevat sanan julistuksessa mistä ei välttämättä aina ole näyttää kauheasti konkreettisia tuloksia. Se kertoo heille että heille kuuluu “arvostus/palkka,” ja että sitä on lupa odottaa. Paavali näyttää sanovan että tämän tulisi olla sen mukainen että kyseisen henkilön ei tarvitse “kahlita” itseään toisiin töihin voidakseen palvella. Toisaalta Paavali itse osoitti esimerkkiä ja oli valmis näin toimimaan tilanteen vaatiessa, mutta tämä ei näyttänyt olevan ideaali tilanne.

Paavali myös muistuttaa työetiikasta: sana palvella (kopiaō) voisi kääntyä paremmin “raataa” tai ehkä positiivisemmin “ahkeroida”. Millä tämä sitten mitataan? Tuloksilla vai työn määrällä? Nämä ovat varmasti tapauskohtaisia asioita. Mutta tässä kohtaa vastuu on sekä “vanhimmalla” itsellään että yhteisöllä jonka häntä tulisi taloudellisesti kannattaa.

On myös syytä muistuttaa, että Raamatullisessa mielessä “vanhimmat” on monikollinen käsite (ks. 4:14!). He ovat arvostettuja yhteisön jäseniä, osa saattaa olla iältään vanhoja, mutta termiä käytetään arvostuista johtajista jo juutalaisuudessa. Koska Paavali ei luo tarkkoja virkakäsityksiä, ja vaikka loisikin niin ne hankalasti istuvat meidän kulttuuriimme, on syytä kiinnittää huomiota lähinnä heidän funktioihin ja päätellä, että kuka tahansa yhteisön opettajaksi tunnistama ja asettama henkilö on tällainen. Tämä ei tarkoita että meidän täytyisi kutsua 20 -vuotiasta nuorisotyöharjoittelijaa vanhimmaksi, mutta jos hän on johtavassa roolissa niin meidän tulee tunnistaa hänen oikeutensa tähän “arvostukseen.”

Lopuksi

Tämän jakeen toteutuminen edellyttää “uskovien elävää yhteyttä” ja toimivaa paikallista seurakuntaa joka on jollakin tavalla järjestäytynyt. Tässä kohtaa Paavali ei puhu kiertävien superstarojen kannattamisesta, eikä anna oikeutusta kenellä tahansa odottaa palkkiota. Paavali puhuu uskollisesta ja pitkäkestoisesta työstä joka on tunnustettava sekä taloudellisesti että arvostuksen muodossa. Tämä arvostus ei perustu siihen kuinka ihmeellisiä tai lahjakkaita nämä ihmiset ovat, vaan siihen että he palvelevat evankeliumin tehtävässä. Se että me emme pidä huolta sananjulistajasta tarkoittaa että heidän perheensä voivat huonosti, mutta vielä vakavammin se tarkoittaa sitä että me olemme esteenä evankeliumille. On todella ironista jos tämän takana on se, että emme ole “kehdanneet” opettaa sitä mitä Sana aiheesta sanoo.

Luotettavista ystävistä

Asia jonka kanssa olen elämässäni kamppaillut kaikkein kipeimmin on koettu yksinäisyys. Tarkoitan sellaista oloa, joka ei katoa vaan jopa pahenee seurassa. Se kokemus että kukaan muu ei ymmärrä minua, eikä kukaan edes välitä minusta. Ymmärrän että tämä on suurelta osin vain omaan kokemukseeni perustavaa. Olen myös oppinut ymmärtämään, että loppujen lopulta olemme yksin — kukaan ei voi täysin ymmärtää meitä, eikä kukaan voi olla samalla tavalla kiinnostuneita meistä ja meidän ajatuksistamme. Olemme luonnollisesti "itsekeskeisiä" tässä mielessä. Mutta sitten on tilanteita jolloin kokemuksemme viittaa siihen, että meitä on kohdeltu aidosti ja todellisesti väärin.

Jeesus antaa ohjeet jos toinen (uskova) "tekee syntiä sinua kohtaan"

1. Ota asia puheeksi kahden kesken - toisin sanoen, älä tee kärpäsestä härkästä äläkä ainakaan ala juoruamaan.
2. Jaa asia luotettavien ystävien kanssa - olettaen edelleen että asia pysyy pienen joukon tiedossa.
3. Vasta sitten tee asiasta julkinen.

Kohta 2 muistutti minua Jobin kirjasta, ja Jobin ystävistä. Matteus 18:16 sanoo:

Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota [vielä] yksi tai kaksi kanssasi, ‘että jokainen asia (tai sana) vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla’. (KR33/38)

William Blake, Jobin piinaajat (1793)

Jobin ystävien ajatuksena oli että Job on varmasti tehnyt jotain syntiä koska muutoin Jumala ei tätä niin rankaisisi. Näiden "ystävien" tarkoituksena — ainakin osittain — oli toimia Jumalan "puhemiehinä" ja paljastaa Jobin synti. He olivat kuitenkin, kuten kirja esittää, vääriä todistajia ja Jumala vaientaa heidät.

Mielenkiintoista on se, että Jeesus tunnustaa sen mahdollisuuden, että uskova loukkaa toista ja että tätä joudutaan selvittämään. Hän myös tunnustaa että asiaan ei myöskään aina löydy ratkaisua. Tämä paljastaa että "paluu alkuseurakunnan aikaan" -ajattelu ei välttämättä kanna kovin pitkälle; heillä oli omat ongelmansa.

Joitakin vuosia sitten luin koulutehtävänä kirjan, jonka keskeisin ajatus oli että meidän tulee antaa anteeksi jo ennen kuin toiset pyytävät sitä. Vaikka kannatankin ajatusta, voi se pitkälle vietynä johtaa epäterveeseen rajattomuuteen ja mahdollistaa hyväksikäytön. Annamme anteeksi, kyllä, mutta myös käsittelemme asiat ja nostamme epäkohdat esiin.

Kahden tai kolmen todistajan mukana-olo tarkoittaa myös sitä, että keskustelu on puolueeton: asiahan saattaa kääntyä toisinpäin. Jeesus toisaalla opettaa että on syytä sopia asia ennen kuin on oikeudessa, koska muuten tuomari heittää sinut vankilaan. Suomalaista mediaa ulkomailta seuranneena huomasin noin vuosi-pari sitten että lehdistössä puhuttiin paljon narsismista ja luonnehäiriöistä. Samoja huomioita tehtiin ymmärtääkseni myös kristillisessä mediassa. Hyvä että näistä puhutaan, parempi että näistä uskalletaan puhua seurakuntakontekstissa. (Eräs entinen opettajani puhui lohikäärmeistä seurakunnassa.)

Matteuksen teksti haastaa ainakin kolmeen asiaan:

1. Käsittele ongelmasi henkilökohtaisesti niiden kanssa keitä se koskee.
2. Hanki luotettavia ystäviä joihin voit nojata sitten kun hankala tilanne tulee vastaan.
3. Ole itse luotettava ystävä: älä levitä juoruja, pyri puolueettomuuteen, ole kärsivällinen äläkä ole kärkäs syyttelemään tai tuomitsemaan toisia.

Tämän pohjalta kysynkin, että tunnetko jonku jonka rinnalle sinun pitäisi astua, tukemaan ja kantamaan sekä puolustamaan häntä? Jonkun jota kohdellaan mielestäsi epäreilusti mutta joka ei jostain syystä halua tai pysty itse pitämään omista rajoistaan terveellä tavalla kiinni?

Kristityt eivät saa osallistua hautajaisiin! (Matt 8:21–22)

Jeesuksen sanat ovat ajoittain tunnetusti aika kovia, ja tästä ehkä räikeimpänä esimerkkinä on:

Ja eräs toinen hänen opetuslapsistaan sanoi hänelle: “Herra, salli minun ensin käydä hautaamassa isäni.” Mutta Jeesus sanoi hänelle: “Seuraa sinä minua, ja anna kuolleitten haudata kuolleensa” (Matt 8:21–22, KR33/38).

Kuulin juuri kuinka joku oli tämän pohjalta miettinyt, että ei voi siis mennä sukulaisensa hautajaisiin jos haluaa olla Jeesuksen seuraaja. Joku todella hyvää tarkoittava (ei sarkasmia, päinvastoin) uskova oli tämän selittänyt, että kertomuksessa isä ei tosiasiallisesti ollut vielä kuollut. Kyseessä oli siis juutalainen tapa, jossa aikuinen mies oli vastuussa omasta isästään tämän kuolemaan asti. Tämä selitys oli antanut kyseiselle henkilölle rohkeuden osallistua hautajaisiin. Loppu hyvin, kaikki hyvin! Paitsi. Walter C. Kaiser Jr. sanoisi: Good for the blessing, bad for the text! (Siunasi kyllä mutta tekstin kustannuksella).

Tämän uskovan aito huoli ettei voisi osallistua lähimmäisen hautajaisiin on erittäin hyvä esimerkki “kun luetaan mitä on kirjoitettu niin saadaan mitä on kirjoitettu” -lukutavasta. Tekstiä ei väitetysti tulkita tai sovelleta, vaan se “otetaan suoraan” omaan elämään. Uskovat ihmiset — tai siis todelliset Jeesuksen seuraajat: huomaa että kysymyksen esittää henkilö joka on jo Jeesuksen opetuslapsi! — eivät saa osallistua hautajaisiin. Paitsi jos kielto voidaan jotenkin selittää pois?

Itseä kiinnostaa se logiikka, millä perusteella Jeesus kieltäisi vuonna 2017 jonkun hautaamasta isäänsä? Puhuuko teksti todellakin suoraan minun tilanteestani? Lyhyt vastaus: Jeesuksella tuskin on mitään syytä kieltää ketään osallistumasta sukulaisensa hautajaisiin, ja että ei, tämä ei puhu suoraan minun tilanteestani.

Martin Hengel esittää että Matt 8:22 on yksi radikaaleimpia tekstejä joissa Jeesuksen messiaaninen auktoriteetti tulee esiin. Jotta voisimme ymmärtää tämän meidän täytyy käsittää että kyseessä oli eskatologinen käännekohta: Jeesus oli tullut maan päälle ja hänen toimintansa ajoittui vain hyvin lyhyeen jaksoon. Joka ei ymmärtänyt tämän hetken kriittisyyttä, ei ymmärtänyt Jeesuksen tehtävän merkitystä. Hän sanoo:

Kuolleet jotka hautaavat kuolleita” ovat niitä, jotka eivät salli Jeesuksen sanoman tai [Taivasten] Valtakunnan läheisyyden vaikuttaa itseensä. Hänen sanojensa kuulemisen yhteydessä tapahtuu se päätös joka koskettaa elämää ja kuolemaa.” (Martin Hengel, The Charismatic Leader and his followers, 8)

Siis: Joka katsoi kulttuurisen velvollisuuden olevan tärkeintä siinä hetkessä, hän ei ymmärtänyt mitä Jeesus oli tekemässä juuri silloin ja kuinka ainutlaatuinen hetki se oli. Hengel jatkaa:

Se että hurskauden vaatimus saatettiin ohittaa tässä kohtaa, että poika olisi vapaa velvollisuudestaan, oli täysin käsittämätön ajatus juutalaiselle henkilölle. Se oli puhtaasti  pyhäinhäväistys ja osoitus jumalattomuudesta… Tämän kaltainen sanonta saattoi helposti kuulostaa opetuslasten korvissa siltä, että Jeesus oli kumoamassa Lain. (Charismatic Leader, 14; viittaa A. Schlatter, Der Evangelist Mt, 288)

Hengel summaa, että vanhatestamentillisesta näkökulmasta tämänkaltaisen sanonnan takana saattoi olla ainoastaan Jumala itse (Charismatic Leader, 17). Tämä summaus siis paljastaa, että Jeesuksen sanat olivat rajumpia kuin alunperin ajattelimme, mutta myös alleviivaavat sitä että Jeesuksella oli täysi oikeutus sanoa näin.

Yhteenveto

Toisin sanoen, sillä oliko kertomuksen miehen isä kuollut vai ei on toisarvoinen kysymys eikä selitä tekstiä riittävässä määrin. Kyseessä on “pelastushistoriallinen” käännekohta joka ei ole verrattavissa meidän aikaamme. Tekstin lukeminen “niin kuin on kirjoitettu” edellyttää Jeesuksen tehtävän ainutlaatuisuuden ymmärtämistä historiallisena tapahtumana joka ei ole verrattavissa meidän aikaamme millään tavalla. Uskon että Jeesus haluaisi sanoa meille, että menkää niin moniin hautajaisiin kuin vain ikinä pystytte, lohduttakaa kärsiviä, puhukaa toivosta ja uskosta, sekä ennen kaikkea: rakastakaa ja eläkää aidosti.

Jeesuksen Veri - Kenen Puolesta?

Mikäpä mukavampaa näin pääsiäiseen laskeutuessa kuin pohtia Jeesuksen viimeistä ateriaa. Synoptisissa evankeliumeissa (Matteus, Markus, Luukas) kertomus Jeesuksen viimeisestä ehtoollisesta ja maljan asetussanoista on askarruttanut tutkijoita. Erot eivät ole suuria, mutta vaikuttavat merkittäviltä.

Markus 14:24
“Tämä on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan monen edestä.”

Matteus 26:28
“sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.”

Luukas 22:20
“Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.”

Kaikki synoptikot ovat siis samaa mieltä, että Jeesuksen veri vahvistaa [uuden] liiton. Matteus ja Luukas selittävät että tämän liiton myötä tulee syntien anteeksiantamus, mutta tämä sama ajatus on läsnä myös Markuksessa—vaikkei yhtä selkeästi.

Suurin muutos onkin Luukkaan tulkinnassa “teidän”. Matteuksen[1] ja Markuksen näkökulmasta Jeesuksen veri toisi sovituksen monelle (περὶ πολλῶν), joten rajaako Luukas liiton koskemaan vain alkuperäistä pöytäseuruetta?

James VanderKam ehdottaa, joskaan hän ei itsekään ole täysin varma yhteydestä, että “moni” olisi tässä tekninen termi.[2] Eräissä Kuolleen Meren kirjakääröissä arameankielinen “monet” (ha-rabbim) nimittäin tarkoittaa seurakunnan jäseniä.[3] Jeesus puhui tiettävästi Arameaa, ja evankeliumit kirjoitettiin kreikaksi. Voisiko olla niin, että tämä oli se merkitys joka Jeesuksella oli, ja että Luukas ei kenties ollut tietoinen tästä arameankielisestä traditiosta?

Kuolleen Meren lahkon tapauksessa nämä “monet” olisivat Essealaisia, jotka ovat vetäytyneet pois Jerusalemin temppelipalveluksesta uskoen että se on korruptoitunut. Näin “monet” eivät ole pelkästään “seurakunnan jäseniä”, vaan eskatologisen yhteisön jäseniä jotka edustavat Tosi Israelia.

Jos tämä yhteys pitää paikkansa, että “monet” tarkoittaa seurakuntaa,[4] niin Jeesuksen ehtoollinen todellakin muodostaa uuden liiton (Luuk 22:20; Jer 31:31; cf. 2 Moos 24:8), että tämä uuden liiton yhteisö on Tosi Israel, ja että Jeesuksen sovitustyö (tai lunastus) koskee ainoastaan niitä jotka liittyvät tähän yhteisöön. Tämä on mielestäni hyvä selitysvaihtoehto, joskaan ei aukoton. Suurin aukko liittyy tekstien eri kieleen ja vertailukohtien puutteeseen.

 

Lopuksi lainaus Darrell Bockin kommentaarista, joka tarjoaa hyvän muistutuksen siitä että evankeliumit ovat toisiaan täydentäviä ja että eroavaisuuksiin ei kannata kompastua:

“It (original wording) is also ultimately irrelevant, because each form of the tradition, with differing emphases, explains what Jesus meant as he shared the bread and the cup. The varying forms clarify and complement each other. All the accounts argue that Jesus’ death was a sacrifice that inaugurated a new era of salvation, like the one represented in Passover. All accounts appeal to a covenant inauguration. Jesus’ death brings a new age.”[5]

Vapaa Suomennos: “Alkuperäisen sanamuodon selvitys on lopultakin epäolennaista. Tämä perinne sen jokaisessa muodossa, omine erityispainotuksineen, selittää mitä Jeesus tarkoitti kun hän jakoi leivän ja maljan. Eroavat muodot selventävät ja täydentävät toinen toisiaan. Jokainen näistä kertomuksista väittää että Jeesuksen kuolema oli uhri joka avasi pelastuksen uuden aikakauden… Jokainen kertomus vetoaa liiton asettamiseen. Jeesuksen kuolema avaa uuden ajan.”

Ps. En ole vakuuttunut dispensationalistisesta tulkintatavasta jota Bock todennäköisesti tässä edustaa, mutta se mitä hän sanoo evankeliumien toisiaan täydentävästä luonteesta, sen allekirjoitan.

Viitteet

[1] Vrt. Matteus 20:28 “niinkuin ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä (ἀντὶ πολλῶν).” Samoin Jes 53:12 “hän kantoi monien synnit (ἁμαρτίας πολλῶν ἀνήνεγκεν).” Jesajan tapauksessa on helppo nähdä, että monet tarkoittaa ensijaisesti juutalaisia.
[2] James C. VanderKam, The Dead Sea Scrolls Today (Grand Rapids, Mich : London: Eerdmans ; SPCK, 1994), 202–203.
[3] Community Rule, Damascus Document.
[4] Meier vetoaa seemiläiseen perinteeseen, että “moni” tarkoittaisi käytännössä “jokainen,” koska ainoastaan uhrin suorittaja on poissuljettu luvusta. Tämä ei vakuuta ainakaan minua, koska se jättäisi papin oman uhrinsa ulkopuolelle.Ks. Leon Morris, The Gospel according to Matthew, The Pillar New Testament commentary (Grand Rapids, Mich. : Leicester, England: W.B. Eerdmans ; Inter-Varsity Press, 1992), 661, n. 60.
[5] Darrell L. Bock, Luke: 9:51–24:53. Vol. 2. Baker Exegetical Commentary on the New Testament (Grand Rapids, MI: Baker Academic, 1996), 1728.

Arvio Steven Rungen Discourse Grammar -kirjasta

Runge, Steven E. Discourse grammar of the Greek New Testament: a practical introduction for teaching and exegesis. Peabody, Mass.: Hendrickson Publishers Marketing, 2010.

Rungen Diskurssi Kielioppi yhdistää kahta maailmaa: perinteisiä kielioppeja ja diskurssianalyysejä (similar review in English).

Pääpaino on diskurssilla, eli sillä miten kirjoittaja pyrkii kommunikoimaan yleisölleen. Näin hän lähestyy kieltä funktionaalisesta lähestymistavasta, joka pakottaa hänet uudelleenarvioimaan sääntöpohjaiset lähestysmistavat. Lyhyesti voisi sanoa, että Rungen menetelmässä kielioppi ei johda eksegeesiä vaan diskurssin ymmärtäminen uudelleenmäärittelee kieliopin.

Runge esittää että perinteisesti tekstin kielelliset vaihtelut on selitetty lähinnä tyyliseikkoina. Esimerkkinä vaikka:

a. Korkealla on aurinko. b. Aurinko on korkealla

Rungen mukaan kyseessä ei ole tyylillinen variaatio vaan tapa alleviivata keskeisintä pointtia. Tässä tapauksessa vaihtoehto a. Poikkeaa sanajärjestykseltään totutusta, ja siksi voimme tulkita että kirjoittaja on korostanut sanaa korkealla. Toisin sanoen: “Onpa aurinko korkealla,” joka korostaa että ilmiö saattaa olla epäluonnollinen. Vaihtoehto b. puolestaan on yleisen toteamus, joka voisi viitata esim. siihen että on keskipäivä.

Mitään ei siis tapahdu tyylillisistä syistä, vaan poikkeava kirjoitustyyli/-asu korostaa tekstissä jo olemassaolevaa keskeistä elementtiä. Rungen mukaan tämä ilmaisutapa ei itsessään LUO mitään, vaan se vain OSOITTAA (marks) tähän erityiseen painotukseen (markedness). Ks. Aiemmat blogit aiheesta täältä ja täältä.

Kirjan paras anti on mielestäni juuri se, että se auttaa lukijaa kiinnittämään huomiota näihin tehokeinoihin, ja kysymään miksi kirjoittaja on korostanut tätä seikkaa. Tämän rusinan poimiminen on erityisen suloista, koska se ei edellytä diskurssianalyysin metodin tai kielen omaksumista.

Runge—kenties tahattomasti—luo mielestäni liian ison kiilan perinteisten kielioppien ja diskurssianalyysin välille. Tämä tapahtuu jakamalla selitykset tarkasti otsikoiden alle: nämä sanoivat näin, minä ja pojat olemme tätä mieltä (ks. Levinsohn). Tämä vaikutus kertautuu kirjan 18 kappaleen aikana.

Kirja on nopealukuinen, kunhan ei jää jumiin kaikkiin selitysvaihtoehtoihin tai kompastu lukemattomiin esimerkkeihin samasta asiasta. Runge on kirjoittanut kirjan pääsääntöisesti ajatellen kreikkaa jo hallitsevia, mutta hän haluaa myös sisällyttää vasta-alkajat mukaan keskusteluun. Suosittelen kirjaa ennemmin ensimmäiselle ryhmälle edelle mainituista syistä.

Kivi, paperi ja leipä - Jeesuksen ensimmäinen kiusaus

Jeesuksen ensimmäinen kiusaus oli tehdä itselleen ruokaa. Siis aika tyypillinen kolmekymppisen poikamiehen ongelma. Tai tyypillinen poikamies tilaa pitsat, Jeesus puolestaan olisi ”leiponut” kivistä pitsat. Eikä tyypillinen poikamies paastoaisi 40 päivää. Oheinen kuva tosin saattaa selittää miksi Jeesus suhtautui epäilevästi pitsataksiin.

Simon Bening - The Temptation of Christ (n. 1500)

Jeesuksen vastaus sille-joka-kiusaa on mielenkiintoinen:

Kirjoitettu on: ‘Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee’. (Matt 4:4)

Runge[1] huomauttaa, että tekstin olisi periaatteessa voinut kirjoittaa pelkästään positiivisesta näkökulmasta:

Ihminen tarvitsee elääkseen sekä ruokaa että Jumalan Sanaa.

Aivan raamatullista, eikö totta? Jeesus moninkertaistaa leivät ja kalat jotta ihmisillä autiomaassa olisi mitä syödä, ja hän myös käskee rukoilemaan ”jokapäiväistä” leipää, hän käskee heittämään verkot sinne missä kalat ovat, ja hän jopa itse grillaa rannalla kalaa. Hän murtaa leipää niin usein, että siitä tulee tapa tunnistaa hänet. Hän asettaa syömisen ja juomisen tavaksi, jolla kristityt muistavat ja juhlivat häntä. Ruuassa ei ole mitään pahaa.

Jeesuksen vastaus on kuitenkin negatiivisessa muodossa. Negatiivinen lähtökohta ja partikkeli vaan (ἀλλά) synnyttävät odotuksen ja korostuksen virkkeen jälkimmäiselle puoliskolle:[2]

EI leipä VAAN SEN SIJAAN Jumalan puhe/sana johtaa Iankaikkiseen Elämään

Jumalan sana tarkoittaa tässä Jumalan tahtoa. Se on enemmän kuin Raamattu, vaikkakin voisimme sanoa, että Jumalan tahto on ilmaistu Raamatussa. Tämä kuitenkin pitää sisällään ajatuksen Jumalan tahdosta joka on kommunikoitu hyvin henkilökohtaisella tavalla: jokainen Jumalan sana (kr. rhēma) joka hänen suustansa lähtee.

Sekä Jeesuksen sanat että hänen oma toimintansa tässä tilanteessa molemmat alleviivaavat, että ruoka ei ole yhtä tärkeää kuin kuuliaisuus. Jeesuksen kohdalla voimme nähdä, että hänen kuuliaisuudellaan ei ollut pelkästään henkilökohtaista hyötyä (hän pysyi Jumalan Poikana), vaan että tämä kuuliaisuus oli ehtona hänen sovitustyölleen. Samoin meidän kuuliaisuutemme on oleellisesti kytköksissä meidän ikuisen elämämme kanssa, ja kukaties se tuo siunauksen muillekin. Kuuliaisuus ei siis ole yhdentekevä asia, eikä se myöskään ole henkilökohtainen asia.

Lopuksi: Paastoaminen on tapa muistuttaa tätä periaatetta itselle. Syön jotta voisin ylläpitää elämää, mutta suuremman nautinnon tuottaa Jumala-keskeinen elämä. Tämä varmasti kuulostaa aika askeettiselta jokaisen ruuan ystävän korvissa, mutta ehkä meidän on hyvä vetää herneet välillä nenään eikä aina vain napaan.

Viitteet

[1] Steven E Runge, Discourse grammar of the Greek New Testament: a practical introduction for teaching and exegesis (Peabody, Mass.: Hendrickson, 2010), 94.
[2] Rungen edustamassa diskurssianalyysissä (DA) esitetään että joka kerta kun asia esitetään jotenkin normaalista poikkeavalla tavalla, muutos ”merkkaa” (markedness) kyseisen asian erityiseksi. DA:n mukaan muutokset eivät koskaan ole pelkästään tyylillisiä, vaan niissä on aina mukana jokin korostus. Ks. myös Markuksen postaus Hengellä täyttyminen ja Efesolaiskirje 5:18-22.

Raamattu 2016 - Menestysteologiaa vai Rauhaa?

Christianity Todayssa julkaistiin juttu maailman suosituimmista raamatunjakeista. [1] Suomen suosituin raamatunjae vuonna 2016 oli Sakarja 14:9:

Biblia 1642

”Herra on oleva koko maan kuningas. Sinä päivänä on Herra oleva yksi ja hänen nimensä yksi.” (KR33/38)

Sama jae oli suosituin myös naapurimaassamme Ruotsissa, sekä levottomuuksia viime vuotena kokeneissa Belgiassa[2] ja Ranskassa.[3] Ehkä jakeen suosio Israelissa ei yllätä, mutta Afganistanissa[4] kylläkin. Tämän jakeen suosittuus saattaa heijastella maailmanpoliittista tilannetta, epäuskoa ja levottomuutta. Se on muistutus siitä, että olosuhteista huolimatta Herra hallitsee. Se on samalla myös osoitus siitä, kuinka globalisaatio ja teknologia on tuonut maailmanlaajuista kirkkoa enemmän yhteen.

Maailman suosituin jae oli kuitenkin Roomalaiskirjeen 8:28:[5]

“Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.” (KR33/38)

Jakeen yhteys menestysteologisiin virtauksiin on todennäköisin, ja esim. Amerikkalaiset, ghanalaiset ja singaporelaiset pitivät sitä suosikkinaan. (Ks. Markus Nikkasen blogipostaus ”Kristitty ja kärsimys”.) Tätä tulkintaa puoltanee myös Jeremia 29:11, joka oli suosituin jae peräti 29 maassa:[6]

“Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (KR33/38)

Tämä jae oli suosituin mm. Brasiliassa, Argentiiinassa ja Nigeriassa. Suomalaiset käännökset eivät korosta menestystä samalla tavoin kuin esim. Jotkut englanninkieliset käännökset, esim. NIV, käyttävät sanaa prosper, menestys, kun meidän käännöksemme puhuvat rauhasta. Alkutekstissä on hepr. shalom, joka tarkoittaa rauhaa hyvin kokonaisvaltaisella tasolla.[7]

Toki jutun pohjalta on mahdoton tietää miksi nämä jakeet vetosivat tai mitä raamatunkäännöksiä ja –tulkintoja niillä korostettiin. On huomattava, että oikein tulkittuna kaikki kolme jaetta (!) korostavat Jumalan kaikkivaltiutta, ja siksi toivon, että tätä maailmakin on etsinyt — ja yhä etsii.


Viitteet:
[1] Youversion –raamattusovelluksessa (http://www.christianitytoday.com/gleanings/2017/january/favorite-bible-verses-88-nations-youversion-2016.html, 12.1.2017).
[2] 22.3.2016 kolme pommia räjähti Brysselissä tappaen 32 ja haavoittaen yli 300.
[3] 1.1. neljä sotilasta yritettiin tappaa ajamalla päälle; 7.1. mies yritti hyökätä poliisi-asemalle; 13.6. poliisi ja tämän puoliso puukotettiin kuoliaaksi; 14.7. terroristi tappoi kuorma-autolla 84 ihmistä; 26.7. pappi puukotettiin kuoliaaksi.
[4] Afganistan on 99.85% muslimivaltio; vain 0.05% on kristittyjä (http://www.operationworld.org/afgh, 12.1.2017).
[5] Numeroin mitattuna alleviivauksia ja jakoja.
[6] Tutkimuksessa oli mukana 88 maata.
[7] Myös kreikaksi rauha, eirēnē.