22.2.2021

Laupias sinimusta

Usein Raamatun selittäjillä on omat lempitekstinsä. Tiedättehän sen saarnan, jonka hän pitää aina? Sen, jossa kerrotaan jokin syvällinen salaisuus, joka ei ole vielä auennut tavalliselle lukijalle. Sen, jossa lainataan jotain alkukielen sanaa ja viitataan sen erityiseen merkitykseen? Tai sen, joka pohjaa Kenneth Baileyn työlle Lähi-idän paimentolaisheimojen parissa? Tai sen, jonka selitys nojaa rabbiiniseen perinteeseen. Ne – ne vasta hienoja kertomuksia ovat, koska ne ovat niitä juutalaisia. Ja Jeesuskin oli juutalainen ja rabbi. No, aina ne saarnat eivät mene kohdalleen, mutta joskus ne "siunaavat." Walter C. Kaiser Jr. sanoisi, "Good for the blessing, bad for the text." Yksi sellainen kertomus, jonka kuka tahansa tavallinen lukija ymmärtää mutta jonka Raamatun selittäjä sekoittaa, on kertomus Laupiaasta Samarialaisesta – itsensä suuren rabbin kertomana (Luuk 10:25–37).

Laupias samarialainen, afrikkalainen versio
https://www.flickr.com/photos/timkubacki/

No – tässä jutussa esiintyy kertojan lisäksi neljä keskeistä henkilöä: pappi, leeviläinen, samarialainen mies, sekä – tietenkin – ryöstetty mies. Lisäksi kertomuksessa on majatalon isäntä sekä joukko rosvoja. Jälkimmäiset tekevät velvollisuutensa eli toimivat roolistaan käsin: varkaat varastavat ja pahoinpitelevät, majatalon isäntä majoittaa ja hoitaa. Myös uhrin voidaan ajatella toimivan roolistaan käsin – hän ei sano mitään, hän ei tee mitään. Hän makaa tiellä pahoinpideltynä, ja sitten hän makaa sängyssä hoidettuna.

Niinpä tarina keskittyy kolmeen mieheen, ja kuulemme päässämme vanhan vitsin jolla on monta muotoa: rabbi, pappi ja ateisti meni baariin... suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen... Niinpä tavallinen lukija tietää jo valmiiksi, että viimeinen näistä sisältää jonkinlaisen käänteen tai yllätyksen. Kolmas kerta toden sanoo. Ei kahta ilman kolmatta.

Tässä kohtaa Raamatun selittäjä astuu sisään ja alkaa pohtimaan suomalaisen ja ruotsalaisen erityispiirteitä, tai selittämään miten pappi eroaa rabbista ja missä kohtaa ne ovat samanlaisia. Aivan kuin pappi ja leeviläinen olisivat jotenkin olleet poikkeusasemassa. Ja tässä on suurin juju: vetoamalla papin ja leeviläisen virkaan liittyviin puhtausvaatimuksiin, Raamatun selittäjät tekevät kertomuksen tyhjäksi. Ei samarialainen mies ole mitenkään erityinen "lähimmäinen" – hänellä vain ei satu olemaan tekosyytä!

Mutta tavallinen lukija tietää, että kertomuksen yllätys on se, että nämä heput joilla on uskonnolliset tittelit eivät tee mitään. He ovat "leipäpappeja" jotka hoitavat virkaansa mutta jotka eivät ole kiinnostuneita ihmisistä. Siis aivan kuin fariseukset... Tämä juuri on Jeesuksen kertomuksen keskeisin pointti! Tai siis se ensimmäinen: uskonnolliselta näyttävät ihmiset eivät aina sitä ole sisäisesti. No, Raamatun selittäjän tulisi tietää, että nyt se hieno rabbiininen perinne ei vahvista papin ja leeviläisen erityisasemaa vaan päinvastoin velvoittaa heitä auttamaan miestä – jopa hautaamaan hänet. (Eikä se epäpuhtaus niin paha ole, sen hoitamiseen on aina keinot, ja temppelissä on aina varamiehitys sellaisten tilanteiden varalle.)

Toisaalta "tavallinen lukija" ei välttämättä automaattisesti tiedä, mitä erityistä kertomuksen "norjalaisessa" sitten oikein on. Mutta hän arvaa, että samarialaiset eivät todennäköisesti olleet niitä, joista kerrottiin sankaritarinoita. He olivat meidän aikamme (laita rasti ruutuun kuka se sinulle olisi):
  • Koulukiusaaja
  • Sinimusta
  • Romani
  • Maahanmuuttaja
  • Influensseri
  • Kehitysvammainen
  • Transvestiitti
  • Joku muu, mikä...
Tämä suhteellisen suppea listaa kuvaa niitä ihmisryhmiä, joita kohtaan kulttuurissamme esiintyy ennakkokäsityksiä. Ehkä jaan joitakin niistä ennakkoluuloista (erityisesti liittyen influenssereihin, joista monien ajattelen olevan onnenonkijoita, joita kiinnostaa vain oma menestys mahdollisimman vähällä työllä – tai rikkaan puolison löytäminen), mutta oleellista on kysyä: tekeekö ennakkoluulosi sinusta paremman uskovan? Jeesuksen ajan ihmisillä olisi ollut vastaavia ajatuksia suhteessa samarialaisia kohtaan, toki eri syistä. Tarinan yllätys on se, että joskus epätodennäköiset ihmiset ovat niitä jotka osoittautuvat "lähimmäisiksi," niiksi, jotka huolehtivat siitä jonka kaikki muut ohittavat.

Todelliset opetuslapset ovat niitä epätodennäköisiä ihmisiä. He ovat ehkä "samarialaisia" toisten silmissä, mutta se ei estä heitä toimimasta oikein. Todelliset uskovaiset eivät etsi sosiaalista asemaa ja erinomaisuutta ihmisten silmissä. He eivät yritä näyttää uskovaisilta. He tekevät toisille niin kuin haluaisivat toisten heille tekevän. He tekevät toisille niin kuin Jeesus on tehnyt heille. Ja me kaikki voimme tulla sellaisiksi, kunhan lakkaamme etsimästä sosiaalista asemaa ja arvostusta uskovaisuutemme avulla. Meidän tulee suostua samarialaisen asemaan, olla valmis olemaan hylkiö Jeesuksen ja lähimmäisemme tähden.

Ja vielä rautalangasta: Laupiaan samarilaisen kertomus ei selity analysoimalla ketä leeviläiset tai papit ovat, he ovat sivuroolissa ja ainoastaan korostavat uskonnollisten ihmisten ulkokultaisuutta. He ovat kuin se "lainopettaja" (Lk 10:26) joka "halusi panna jeesuksen koetukselle" vain osoittaakseen kuinka hurskas itse on. Kertomuksen sankareita ovat kaikki ne, joita tämä uskonnollinen ihminen pitäisi itseään alempana. Ja sen pitäisi kirvellä.

Lähteet:
Bauckham, Richard – Jesus and the Eyewitnesses
Marshall, I. H. – Luke (NIGTC)
Thiessen, Matthew – https://onscript.study/podcast/matthew-thiessen-jesus-and-the-forces-of-death/

Kaiserin anekdootista saan kiittää entistä opettajaani, rehtori Simo Lintistä joka oli ollut hänen oppilaansa. Paljon tekstissä esiintyvästä materiaalista kumpuaa David Moffittin ja Elizabeth Shivelyn vetämästä tohtorikoulutettavien tutkijaryhmästä St Andrewsin yliopistossa, Skotlannissa, jossa tutustuimme mm. Jacob Milgromin työhön synnistä ja rituaalisesta epäpuhtaudesta 3 Moos pohjalta.